Euroopan unionin militarisointi

EU:n militarisointi IEU:n militarisointi IOli aika helposti ennustettavissa, että EU militarisoi itsensä. Itse asiassa yksi maailman johtavista rauhantutkijoista, TFF:n neuvonantaja Johan Galtung, ennakoi tämän EU:ta käsittelevässä kirjassaan “Supervaltaa tekemässä” jo vuonna 1972. Suurvaltojen luonteeseen ei kuulu huomioida väkivallattomuuden, vuoropuhelun, suvaitsevaisuuden ja vain yhden roolin monista esittämisen suuruutta. EU, jonka päävoimat ovat entisiä siirtomaavaltoja ja nykyisiä ydinasevaltoja ja/tai kulttuurisesti väkivaltaisia, alkoi militarisoitua noin kymmenen vuotta sitten Ranskan ja Saksan sotilaallisen yhteistyön myötä ja tämä kehitys sai lisää vauhtia ranskalais-brittiläisessä Saint Malon sopimuksessa vuonna 1998.

Ja nyt EU:n Nizzan huippukokous saattanee EU:n militarisoimisen peruuttamattomaan suuntaan, joka johtaa todennäköisimmin uuteen kylmään sotaan.

Tällä hetkellä niinsanottu Eurocorps johtaa muodollisesti NATO/KFOR:ia Kosovossa. Sisäisesti EU kamppailee luodakseen yhä syvempää vertikaalista integraatiota, ts. enemmän ja enemmän standardisointia ja harmonisointia yhä usemmalla alueella sekä horisontaalista integraatiota yhä useamman ja usemman maan kanssa. Ulkosuhteissaan se päätti huippukokouksessaan Suomessa vuosi sitten ryhtyä maailmanlaajuiseksi tekijäksi muodostamalla huomattavan kokoisen sotilaallisen nopean valmiuden joukon vuoteen 2003 mennessä.

On useita esityksiä, jotka vievät kehitystä “Euroopan Yhdysvaltojen” (USE) suuntaan, on yhteinen valuutta, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, yhteinen tai harmonisoitu lainsäädäntö – sellaisten rakenteiden ja toimintojen suuntaan, että EU vaikuttaa koko ajan enemmän supervallalta, jolla on presidentti. On koko ajan kiihtyvää siviili- ja sotilasteollisuuden integrointia ja rationalisointia. Ja 6. joulukuuta alkavassa EU:n huippukokouksessa Nizzassa Etelä-Ranskassa on esillä Euroopan perusoikeuskirja.

Retoriikka ja todellisuus

Meille kerrotaan, ettei Euroopan “armeija” ole näköpiirissä. Mutta voiko EU todellakin edetä integraatiossa käy- tännössä katsoen kaikilla muilla aloilla päätymättä siihen, että sillä on jotakin joka vaikuttaa yllättävän integroituneelta armeijalta? Jos voi, kyseessä on ainutlaatuinen tapaus historiassa. Eikö juuri puolustus- ja sotilasasioiden luonne ole sellainen, että ne vaativat keskittämistä, keskusvaltaa, harmonisointia, keskinäistoimivuutta, standardisointia ja integraatiota enemmän kuin useimmat siviilielämän alat?

Vuosi sitten asetetun yleistavoitteen mukaan joukon suuruudeksi vuonna 2003 oli suunniteltu 60.000 sotilasta. Tähän mennessä mukana on kuitenkin melkein 70.000. Reserviläiset mukaanlukien määrä nousee 225.000 ihmiseen aseissa. Eikä varsinaisesti perinteisissä rauhanturvaaseissa. Muun varustuksen ohessa esim. Ruotsi on antanut AJS 37 Viggen -hävittäjiä, sukellusveneen, korvetteja ja mekanisoidun pataljoonan. Britannia on luvannut 18 sotalaivaa ja jopa 72 taistelulentokonetta.

Ministerit kertovat kansalaisille, että se on katastrofiapua, humanitaarista apua, luonnonkatastrofeja, miinanraivausta ja rauhanturvaamista varten. Se toimii diplomatian tukena ja sitä käytetään vain viimeisenä turvana, kun kaikkea muuta on yritetty, jotta konfliktien purkautuminen väkivaltaiseksi taisteluksi estettäisiin. Mutta jos se suunnitellaan Kosovon tapauksen perusteella, perustana on nimenomaan esimerkki ennaltaehkäisevän diplomatian epäonnistumisesta, esimerkki diplomatiasta, joka tukee voimaa.

Kriisinhallinnan siviiliulottuvuudet

Meille kerrotaan myös, että EU:n tärkein osa on siviililuontoinen ja siviilikriisinhallinta, johon liittyvät konfliktinanalyysi, ennakkovaroitusten etsiminen ja väkivaltaa ennaltaehkäisevä diplomatia, on tärkein asia. Kuitenkaan olemassa oleva rakenne ja voimavarojen jakaminen ei tue tätä.

Aikaisemmin komissio oli kehittänyt 25 kategorian luettelon (joka sisälsi 300 erityistä toimenpidettä) siviilikriisinhallintaan. Niiden joukosta löytyy käytännössä mtä tahansa, kuten terrorismin vastaisia operaatioita, vapaiden tiedotusvälineiden tukemista, tiedustelu- ja oikeushenkilökunnan kouluttamista tai konfliktinratkaisun koulutuskeskuksia. Niinpä on asetettava joitakin prioriteettejä.

Tämän vuoden kesäkuussa pidetyn EU:n Feiran huippukokouksen dokumenttien mukaan kriisinhallinnan siviiliaspekteja selvittävä väli- aikainen komitea kokoontui ensimmäisen kerran vain kolme päivää ennen huippukokousta (16. kesäkuuta) ja on tuskin saattanut kehittää paljoakaan identiteettiä.

Feiran dokumentin 3. luku lähestyy siviiliulottuvuutta tällä tavalla: “Unionin kapasiteetin vahvistamisen kriisinhallinnan siviiliulottuvuuksien osalta tulisi ennen muuta tarjota sille sopivat keinot kohdata monimutkaisia poliittisia kriisejä:

  • toimimalla konfliktien purkautumisen tai eskalaation estämiseksi;
  • rauhan ja sisäisen vakauden lujittamisella yhteiskunnan siirtymäkauden aikana;
  • varmistamalla kriisinhallinnan sotilaallisten- ja siviiliulottuvuuksien toisiaan täydentävyys kattamaan Petersbergin velvoitteiden koko ala.”

Kuinka tämä toteutetaan käytännössä? Päämäärän muotoilun jälkeen ensisijaiset alueet määritetään näin:

  1. Poliisi – yhteistyö kriisien aikana, yhteydessä:
  2. Lain voiman vahvistamiseen – esim. auttamalla oikeus- ja rrangaistusjärjestelmän uudelleenpystyttämisessä siirtymäkauden- ja/tai konfliktin-/sodan- jälkeisen jälleenrakennuksen yhteiskunnissa.
  3. Siviilihallinnon vahvistamiseen – asiantuntijoiden kouluttaminen eri virkoihin romahtaneiden hallintojärjestelmien uudelleen- pystyttämiseksi;
  4. Siviilien suojelemiseen – kuten etsintä ja katastrofiapu.

Kaikkien pitäisi pystyä näkemään selvästi seuraava: kaikki viittauksen siviililuontoiseen konfliktihallintaan – konfliktianalyysi, ennakkovaroitukset, konfliktien inhimillisten ulottuvuuksien huomi- oiminen, sovittelijoiden, rauhantyöläisten, sosiaalityöntekijöiden, psykologien, konfliktin- ratkaisun asiantuntijoiden ja neuvottelijoiden kouluttaminen, toiminta kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi, sovittelu ja anteeksiantaminen – puuttuvat silmiinpistävästi.

EU vastaan YK ja ETYJ

Feiran huippukokous päätti, että EU:n joukkojen tulisi olla käytettävissä “sekä vastauksena YK:n tai ETYJ:n kaltaisen johtavan toimijan pyyntöön että, milloin tarkoituksenmukaista, itsenäisenä EU:n toimintana.” Se päätti myös “ehdottaa NATO:lle neljän EU:n ja NATO:n välisen ‘ad hoc-työryhmän’ perustamista käsittelemään asioita, jotka liittyvät seuraavaan konteksteihin: turvallisuusasiat, kapasiteettipäämäärät, modaliteetit jotka mahdollistavat EU:n pääsyn NATO:n resursseihin sekä pysyvien EU:n ja NATO:n välisten konsultaatiojärjestelyjen määrittäminen.”

Ollessaan historiansa huipulla rauhanturvajärjestönä YK:lla oli noin 70.000 sinibarettia. Lokakuun loppuun 2000 mennessä määrä oli laskenut 37.000:een; luku sisältää tarkkailijat, siviilipoliisit ja sotilaat. Britannia, jolla on 312 YK-rauhanturvaajaa, varustaa 12.500 sotilasta EU-joukkoihin. Ruotsi osallistuu EU:n joukkoihin 1.500 sotilaan voimin; sillä on puolestaan 192 YK-rauhanturvaajaa, joista 46 on sotilaita.

Jos Euroopan voimakkaimmat valtiot haluavat YK:n olevan johtava rauhanturvaaja, on erikoista, että tuolta järjestöltä on systemaattisesti ammennettu pois rahoitusta, ihmisvoimaa ja legitimiteettiä – samaan aikaan kun EU suunnittelee rakentavansa kaksi kertaa suuremman operatiivisen joukon kolmessa vuodessa. Kyseessä ovat samat maat, jotka eivät koskaan kyenneet antamaan tarpeeksi hyvinkoulutettuja, kevyemmällä ja vähemmän kehittyneellä aseistuksella varustettuja sinibaretteja maailman tärkeimmällä rauhanturvajärjestölle YK:lle (esim. aikoinaan Srebrenicaan). Kyseessä ovat myös maat, jotka viime vuoden pommitusten aikana rikkoivat YK:n peruskirjan periaatetta “rauhan luomisesta rauhanomaisin keinoin” ja jättivät hankkimatta YK:n mandaatin toiminnalleen.

Ruotsin pääministeri väittää, että EU:n sotajoukko tulee avustamaan myös YK:ta. Mutta tämä nostattaa välittömästi kysymyksen: mikseivät USA ja EU päättäneet viimeinkin tehdä YK:ta sellaiseksi mikä sen tulisi olla ja miksi sillä oli mahdollisuus tulla vanhan kylmän sodan päättymisen jälkeen?

Kosovosta EU:n turbo-militarisoitumiseen

Tärkein yksittäinen tekijä sen poliittisen ilmapiirin luomisessa, jossa EU:n turbo-militarisoituminen nyt tapahtuu, ovat Kosovon kokemukset viime vuonna. Euroopan johtajat näkevät, että amerikkalaiset valtasivat näyttämön, ottivat diplomaattisen johtajuuden, joka sysäsi eurooppalaiset NATO-maat lähes sivustakatsojan rooliin. Johtavat EU/NATO-maat ymmärsivät rakenteellisen heikkou- tensa ja kyvyttömyytensä jakaa taakkaa ja tukea diplomaattisia pyrkimyksiään sotilaallisella voimalla.

Ohimennen saattaisi huomauttaa, että Kosovo on paras yksittäinen esimerkki kyvyttömyydestä a) tehdä konfliktista diagnoosi, b) puuttua ennakkovaroituksiin, c) käyttää ennakkokuuntelua ja d) lähestyä tilannetta jokseenkin luovien ja hyväksyttävien konfliktinlievittämis- ja sovittelualoitteiden avulla. Kyseessä on myös esimerkki salaisesta asekaupasta ja sotilaallisesta kouluttamisesta, tiedustelupalvelujen tunkeutumisesta rauhanvaltuuskunnan joukkoon, kaksinaamaisuudesta ja lännen liittoutumisesta kovalinjaisten separatististen nationalistien kanssa ja vastaavasti maltillisten, väkivallattomien poliit- tisten toimijoiden sivuuttamisesta.

Yksinkertaisena tosiasiana pysyy, riippumatta puhutaanko siitä läntisessä valtavirtalehdistössä: olemme kauem- pana todellisten ongelmien ratkaisemisesta kuin koskaan ennen. On myönnetty, että jotkut lännen johtajat kertoivat kansalaisilleen melkoisen joukon osatotuuksiksi tai räikeiksi valheiksi osoittautuneita asioita oikeuttaakseen 78-päiväiset pommitukset. Yhtään alueen syvää ja monimutkaista konfliktia ei ole ratkaistu – viisi vuotta Daytonin sopimuksen ja puolitoista vuotta pommitusten jälkeen.

Parhaillaan läsnäolevat kansainväliset valtuuskunnat ovat rahapulassa, eivätkä ne ole kyenneet estämään etnistä puhdistusta, laittomuutta ja autoritarianismia Kosovossa huolimatta siitä, että niillä on lakia ja järjestystä turvaamassa enemmän sotilaita ja siviilejä kuin Belgradilla koskaan oli. Kosovosta on tullut voimakas vedenjakaja, ellei käännekohta, euro-atlanttisissa suhteissa; se jätti EU:n mutisemaan ääneen vastausta sille, mitä amerikkalaiset tosiasiassa sanovat: me hoidimme pommitukset ja perustimme tukikohtamme sinne, me maksoimme suurimman osan kaikesta – nyt on teidän vuoronne hoitaa rauha. George W. Bushin lähipiirit enemmän kuin vihjailevat, ettei USA jää enää pitkäksi aikaa. Niinpä Eurooppa saattaa juuttua hoitamaan äärimmäisen kalliiksi käyvää, umpikujaan ajautunutta protektoraatti-Kosovoa seuraavien muutaman vuosikymmenen ajan.

Niinpä ensin oli Kosovo, sitten Kosova ja näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajan tulee olemaan “Kaosovo.” Diplomaattisesta-, moraalisesta- ja rauhantekemisfiaskosta ollaan nyt tekemässä toimintamallia. EU:n toimesta.

Lopuksi historian väkivallaton ironia ansaitsee tulla mainituksi. Kosovonalbaanit aloittivat väkivallattomalla kamppailulla eivätkä saaneet länneltä muuta kuin kauniita sanoja. Lopuksi heillä oli äärimmäisen väkivaltainen poliittinen voima, jolla oli lännen tuki takanaan. Sitä vastoin Serbian muodostavat kansallisuudet olivat yli vuosikymmenen teljettyinä sekä Milosevicin sisäisen vankilaan että lännen asettamaan ulkoiseen vankilaan – lyhyesti kyseessä oli laajamittainen väkivalta. Kuitenkin he onnistuivat välttämään sen mitä me kaikki pelkäsimme, nimittäin sisällissodan ja muun hirvittävän sisäisen väkivallan, ja murtautuivat vankilastaan väkivallattomuuden keinoin. Virallisesti länsi tukee heitä. Mutta kuinka kauan, jos he eivät myönny lännen vaatimuksiin? (Jos Kostunica pysyy samana Vojeslav Kostunicana jonka tunnen – niinkuin uskon hänen pysyvän – hän ei ole mies, jonka länsi haluaa nähdä pitkäaikaisena kumppanina).

 

EU:n militarisointi IIEU:n militarisointi II

 

Kysymys oli muustakin kuin Kosovosta

Ei ole vaikea huomata, ettei Kosovossa ollut kysymys yksinomaan, ehkei edes ensisijaisesti, Kosovosta. Kysymys oli

  1. yhdestä elementistä EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rakentamisessa sen matkalla “ylös” ;
  2.  astinlaudasta NATO:n laajentumisessa ja laajentumiseen,
  3.  mahdollisuudesta pidätellä kovasti heikentynyttä Venäjää, ja
  4.  mahdollisuudesta parantaa pääsyä Kaukasuksen öljyn ääreen.

Lisäksi

5) sitä voitaisiin käyttää polttopisteenä kolmen keskinäissuhteessa olevan konfliktinmuodostuman ja strategisen näyttämön muuttamiseen: Balkanin, Lähi-Idän ja Kaukasuksen. Se antagonisoi Venäjän, useita naapurimaita alueella, Intian ja Kiinan, ja tulevaisuuden historioitsijat saattavat hyvin kuvata sitä uuden kylmän sodan asetelman muodostumisena lännen ja näiden valtavien voimien välille.

Serbian-Kosovon konfliktia voitaisiin myös käyttää

6) markkinatalouden edistämiseen; Rambouilletin sopimustekstissä luki, että Kosovon talouden tulee toimia markkinatalouden perustalta – kuten oli ollut myös Daytonin sopimuksessa. Länsi saattaisi saada jalansijan kerralla ja kaikilla aloilla, levittää läntisiä arvoja ja instituutioita – ja sotilassaappaita – kaikkialle Kosovoon; lyhesti sanottuna

7) väkivallattomuus hävisi, armeijat voittivat.

Lisäksi

8) koko asiaa voitaisiin käyttää todisteena siitä, että USA ja NATO, ei EU eikä ainakaan YK (jota ei koskaan harkittu Kosovon valtuuskunnan toteuttajaksi ennen sotaa) tai ETYJ, on rauhanturvaaja, rauhaanpakottaja ja rauhantekijä. YK pakotettiin lähtemästä Makedoniasta, jossa sillä oli yksi kaikkein menestyksekkäimmistä operaatoistaan, vain muutamia viikkoja ennen kuin pommituset alkoivat. Niinpä YK (ainoa järjestö, joka voisi olla synonyymi paljon käytetylle ilmaukselle ‘kansainvälinen yhteisö’) kukistettiin maailman rauhanturvaajana. Seuraavaksi,

9) kun CIA soluttautui ETYJ:n Kosovon valtuuskuntaan, kyseessä oli myös tämän järjestön loppu merkittävänä ja vahvana alueellisena organisaationa.

Ja lopulta,

10) USA saattoi käyttää tilaisuutta, samoin kuin se oli tehnyt Bosniassa ja Kroatiassa, osoittaa, etteivät eurooppalaiset kyenneet hoitamaan hommaa ja sen täytyi ratkaista ongelmia Euroopan takapihalla; lyhyesti sanottuna EU:ta EU:na nöyryytettiin. Nopea militarisoituminen viestittää nyt: “ei enää koskaan.”

Siis jos lännen operaatio Balkanilla tehtiin rauhan puolesta, kyseessä on hyvin erikoinen rauha joka saatiin aikaan aivan erityisellä tavalla. Täytyy vain toivoa, että tämä ei ole sitä, minkä EU suunnittelee toistavansa useissa kriisipesäkkeissä aina 4.000 kilometrin päässä – tai missä tahansa maapallolla. Ruotsin puolustusministeri Björn von Sydow vahvisti hiljattain, ettei ole määritetty mitään maantieteellistä rajaa, jonka taakse EU:n joukot eivät voisi tehdä interventiota.

USA:n pyrkimys maailmanherruteen

Lyhyesti sanottuna Balkan ja erityisesti Kosovo oli lahja niille, jotka halusivat edistää NATO:a ja heikentää YK:ta ja muita siviililuontoisempia järjestöjä. Se oli ponnahduslauta niille, jotka haluavat USA:n etenevän, ei sivilisaatiota ja luovaa uutta konfliktienhallintaa edustavana voimana, vaan maailmanpoliisin, maailmantuomarin ja maailmanhallitsijan roolissa.

Onko kaukaa haettua olettaa, että USA pyrkii maailmanherruuteen tänä historiallisena ajanjaksona, joka on Venäjän voimakkaan heikentymisen ja Aasian nousun välissä?

Ajattele USA:n samanaikaisia pyrkimyksiä hallita modernia tietokone- ja bioteknologiaa, maailmanmarkkinoita ja maailmankauppaa, maailman rauhanturvaamista, avaruutta, valtameriä, maailman luonnonvaroja ja ympäristöä. (Viimeksimainittua ei toteuteta hyväksymällä Kioton ja Haagin sopimusten maailmanlaajuiset normit, vaan HAARP:in kaltaisilla sodankäyntiin tarkoitetuilla ympäristönmuutosteknologioilla). USA on myös ainoa valtio, joka sunnittelee olevansa kykenevä käymään ydinsodan jopa poliittisissa tarkoituksissa, ei vain vastauksena siihen kohdistuvaan hyökkäykseen: vaikka sellainen sota merkitsisi mahdollisesti maailman tuhoutumista, USA suunnittelee selviytyvänsä sitä itseään suojaavalla ohjustentorjuntajärjestelmällä.

Lisäksi yksikään muu maa ihmiskunnan historiassa ei ole käynyt niin monta sotaa, tehnyt interventioita niin moniin paikkoihin, käyttänyt tiedustelupalveluaan niin laajasti ja myynyt niin paljon aseita. Ota lopulta kaiken tämän lisäksi huomioon se voima, jolla amerikkalainen kulttuuri, tiedotusvälineet ja uutistoimistot vahvimpina maailmassa muokkaavat ihmisten maailmankuvaa ja kuuntelee heidän näkemyksiään salaisesti (esim. Echelonin ja muiden kuuntelumenetelmien avulla eri puolilla maailmalla) – ja koossa on kohtalaisesti, ei varsinaisesti merkityksettömiä, osoituksia tämän oletuksen puolesta.

EU:n tulisi osallistua rauhaan toisin

Niinpä EU näkee nyt mahdollisuutensa. Se haluaa suojata itsensä myös USA:n ylettömältä ylivallalta tulevaisuudessa. Viimeisin esimerkki nopeasti kasvavasta erimieli- syydestä, ellei pahemmasta, EU:n ja USA:n välillä saatiin kun USA:n puolustusministeri William Cohen varoitti Euroopan puolustusministereitä Brysselissä 5.12. sanoen itse asiassa seuraavaa: “älkää edes yrittäkö kilpailla NATO:n kanssa, tehkää sen kanssa yhteistyötä ja antakaa meidän – USA:n – kontrolloida voimankäytön suunnittelua ja interventioita.”

EU:n valitsemat keinot esittää roolia maailmanpolitiikassa ovat ensin taloudelliset ja tästä lähtien myös sotilaalliset. Vaikka ensimmäinen saattaa onnistua, jälkimmäinen ei onnistu näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Jos pienempi valta haluaa taistella suurempaa vastaan, ensimmäinen nyrkkisääntö kuuluu: älä valitse sellaista alaa jolla vastustaja on paljon vahvempi. Siis jos EU päättää militarisoida itsensä, se jää NATO:n Euroopan alaosastoksi.

Jos se sen sijaan päättää tehdä toisin, ottaa opikseen Kosovosta jotakin muuta ja päättää lähestyä konflikteja eri puolilla maailmaa uudella tavalla, sitä voi tulla paljon suurempi ja jopa moraalisempi voima – voimakkaampi kuin USA on useimmilla voiman mittareilla. Siitä voisi tulla tulevaisuuden voima sen sijasta, että se olisi kolonialistisen menneisyytensä ja nykypäivän NATO:n kopio. Se aiheuttaisi luultavasti myös vähemmän epäluuloja 4.000 kilometrin säteen sisäpuolella ja sen takana elävissä kansoissa ja niiden hallituksissa, joilla olisi vähemmän perusteita kysyä: mitä ihmettä EU haluaa olla tulevaisuudessa?

Saattaisimme itse asiassa kysyä, onko EU:n johtajilla tarvittavaa luovuutta ja näkemystä Euroopasta tulevaisuuden maailmassa, jotta he voisivat nähdä sillä jonkun tämänkaltaisen uuden ‘sivistystehtävän”?

 


(Press-Info 107, 7.12.2000)
The Transnational Foundation for Peace and Future Research
Vegagatan 25 S - 224 57 Lund, Sweden
Phone + 46 - 46 - 145909
Fax + 46 - 46 - 144512
http://www.transnational.org
E-mail: tff@transnational.org