Jugoslavian sotilaskarkurit ahdingossa

Eräs vähällä huomiolle jäänyt joukko Kosovon sodan uhreja ovat jugoslavialaiset sotilas­karkurit ja palvelukseenastumisen välttelijät – serbialaiset ja montenegrolaiset, jotka eivät halunneet osallistua Jugoslavian liittotasavallan armeijan sotaan Kosovossa. Heidän tilan­tees­taan so­dan jäl­keen kertoo tässä 22.8.1999 päi­vä­tyssä teks­tissä Bel­gra­din Wo­men in Black -jär­jes­tön ak­tii­vi Bo­jan Aleksov.

Monien epävirallisten lähteiden mukaan asepalvelukseen liitty­vistä asioista on nostettu yli 20.000 oi­keus­jut­tu­a ja ran­gais­tukset ovat taval­li­sesti äärimmäi­sen kovia. Belgradin so­tilas­oi­keu­den pu­heen­joh­ta­ja eversti Ratko Kor­lat il­moitti, että kysei­nen tuomi­oistuin kä­sitte­lee 2.400 syy­tettä ja 1.900 ta­pausta on tut­kinnas­sa. Eversti Korlat painotti, että vähimmäisran­gais­tus pal­ve­luk­seenastumis­mää­räyksestä kieltäytymisestä on viisi vuot­ta van­ke­ut­ta, mutta poissaolotapauksissa pal­jon ankarampi. Ennen tuomion lan­gettamista tuomio‑istuin ot­taa huo­mi­oon mah­dol­li­sen ai­kai­semman rikosrekisterin, siviilisää­dyn, mahdolliset lapset se­kä syy­tetyn ar­von ja hä­nen mielipiteensä sotilaspalveluksesta.

Montenegron Helsinki Committee for Human Rights ilmoitti, että Montenegron kansalaisia vastaan on nos­tettu 14.000 syytettä palvelukseenastumisen välttelemi­ses­tä. Komitean nä­ke­myk­sen mu­kaan tä­män tar­koi­tus on “pe­lo­tella ih­mi­siä ja rajoittaa liik­ku­mi­sen va­paut­ta”. Tä­män läh­teen mukaan “Slo­bo­dan Mi­losevicin hal­lin­to käytti lii­ke­kan­nal­le­panoa pai­nos­taak­seen vas­tusta­jiaan Montenegrossa. Tällaisia olivat mo­net lehti­mie­het, joukos­saan tun­ne­tun viik­ko­leh­den ‘Mo­ni­tor’in perustaja Miodrag Pero­vic ja ra­dio­asema ‘Free Mon­teneg­ro’n pää­toi­mit­ta­ja Ne­boj­sa Red­zic.”

Neljä krusevacilaista reservinupseeria, Bratislav Debeljakovic, Miroslav Markovic, Sladjan Vidojevic ja Dobrivoje Mladenovic, jotka organisoivat ensimmäiset Kosovosta palanneiden reserviläisten joukkomie­lenosoitukset koti-kaupungissaan, on vangittuna ja heitä syytetään sotilasasemien jättämisestä. Tutkimukset muutamien mui­den Kral­je­von re­ser­vi­läis­mie­lenosoi­tus­ten jär­jes­täji­en toi­min­nasta ovat yhä käynnissä. Sodan lo­pulla näistä mie­lenosoituksista tuli jouk­ko­mit­tai­sia ja nii­tä ta­pahtui useissa varus­kun­nissa. 

Mielenosoittajat vaativat palkkojaan armeijassaoloajalta, mutta myös demobilisointia ja lop­pua uu­sille liikekannallepanoille. Vasta-lauseisiin liittyi usein reserviläisten äitejä ja vai­moja ja päi­viä kes­täneiden tiesulkujen ja tulenarkojen tilanteiden jälkeen joihinkin mie­lenosoitta­jien vaa­ti­muk­siin suos­tut­tiin

Sotilaspalvelun välttelyyn liittyviä oikeudenkäyntejä kä­si­tel­tiin val­ti­on tie­do­tus­väli­neis­sä usein “noitavainotyyliin”. Yksi esi­merk­ki on ‘Politika’n (hallituksen tärkein päivälehti) ta­pa esitellä syytteitä kuin ne oli­si­vat lo­pul­li­sia tuomioita. Pai­no­pis­tee­nä oli­vat op­po­si­tio­puolueiden johtajat, joita syytettiin pettu­reik­si, ta­val­li­sesti liit­ty­en sii­hen et­tei­vät he olisi täyt­täneet soti­laal­lisia ve­lvollisuuksiaan, vaikkei hei­dän “syyl­li­syyt­tään” kos­kaan näy­tetty to­teen..

Huonosti järjestetty palvelukseenastumis-määräysten jakelu on johtanut tuhansiin syytteisiin. Tässä tapauk­sessa kysymyksessä eivät ole ihmiset, jotka olisivat tuoneet julki suhtautumi­sen­sa so­taan välttelemällä pal­velukseenastumismääräyksen vastaanottamista, vaan ih­mi­set joil­le nii­tä ei edes toimitettu lail­li­sel­la ta­val­la. La­ki­mies Gra­di­mir Na­lic Bel­gra­din laki­mies­ten ih­mis­oi­keus­ko­mi­teas­ta kertoo seitsemäksi vuodeksi vankeuteen tuo­mi­tun, nel­jättä vuotta tai­deakatemiassa opis­ke­le­van opis­kelijan ta­pauk­ses­ta. Tärkein todis­tus siitä, että hän oli väl­tel­lyt palveluk­seenastumismääräystä oli sitä tuoneen henkilön to­dis­tus, jon­ka mu­kaan “ku­kaan ei avan­nut ovea vas­taan­ot­taakseen pal­ve­luk­seenas­tu­mis­mää­räyk­sen vaik­ka huo­neis­tos­ta kuu­lui ää­niä.” La­ki­mies Zo­ran M. Jo­vanovic taas kertoi kol­meksi vuo­deksi van­keuteen tuo­mi­tun bel­gra­di­lai­sen lää­kä­rin tapauk­sesta. Tuomio perustui määräystä tuoneen henkilön lau­suntoon, jossa hän ilmoitti antaneensa sen lää­kä­rin vai­molle. Myö­hemmin pal­jas­tui, et­tei ky­sees­sä ol­lut lää­kärin vai­mo vaan hä­nen äi­tin­sä. Äi­ti ei kos­kaan ker­tonut pal­ve­luk­seenastumismää­räyksestä us­koen voi­van­sa pe­las­taa poikansa täl­lä ta­voin vaa­ral­ta. To­del­li­suudessa, kuten Jo­vanovic va­roit­ti, mo­net ta­ju­si­vat ‘väl­tel­leen­sä pal­veluk­seenastumista’ vas­ta sen jäl­keen kun hei­dät oli tuomittu van­ki­laan.

Viimeisimpään sotaan joutumisen mahdollisuutta maasta paenneiden nuorten ihmisten tark­kaa määrää on mahdoton tie­tää, mutta joidenkin arvioiden mu­kaan se nou­see jopa kym­meniin tu­han­siin. Toisaal­ta paljon nuoria jäi maahan “sisäisinä pakolaisina”. Hallitus ei ole toistai­seksi antanut mitään merkkejä siitä, että sillä olisi mielenkiintoa antaa näille ihmisil­le mah­dollisuus elää normaalia elämää tai palata maahan. Syitä tähän asenteeseen ovat halli­tuksen po­liit­ti­set katsomukset sekä sen jatkuva flirttailu so­dan ja si­säis­ten kon­flik­tien mah­dolli­suuk­sien kanssa. Nuoria miehiä tarkastetaan yhä ra­joilla sen selvittämiseksi, ettei hei­tä vas­taan ole nos­tet­tu syytteitä.

Lakimies Slobodan Soskic ajattelee, että armahduskysymys on ‘koe’ oppositiolle. “Hallitus julisti NATO:n aggression päättymisen voitoksi ja oppositiopuolu­eet kilpailevat sen kans­sa isänmaallisten julistusten antamisessa sen sijaan, että pyr­kisivät ottamaan kriittistä etäi­syyttä sotaan. Tavalliset ihmiset ovat sotaan vastaan, mutta heille kerrotaan jatkuvasti että se oli välttämä­tön. En­sisi­jais­ta on selittää ihmisille, että hallitus toteutti väärää po­li­tiik­kaa joka ai­heutti sodan. Kun ih­miset ymmär­tä­vät että so­ta oli tämän politiikan tappio eikä kohtalo, on hyvin mahdollista odottaa parempaa suhtautumista myös tähän ongelmaan­,” painottaa Sos­kic. Edes Demokraattinen puo­lue, jonka johtavia virkailijoita syytettiin sotilas­palveluksen välttämiseen liittyvistä rikoksista ja jois­ta jot­kut jo­pa tuo­mit­tiin, ei ole nos­ta­nut armahdus­kysymystä kampanjaansa Milosevi­cin erot­ta­mis­ten ja ra­di­kaa­lien poliit­tis­ten muu­tosten puo­lesta. Poliittisten puolueiden joukossa ai­noi­ta poik­keuk­sia oli­vat Voj­vo­di­nan un­ka­ri­lais­ten lii­ton ja Mon­tenegron (it­senäisyysmielisten) li­be­raa­lien kal­tai­set pien­puolueet, jot­ka tu­ki­vat avoi­mes­ti palve­luk­seenastumisen välttelijöitä ja vaativat nyt armah­dusla­kia.

Kun monet tiedotusvälineet on edelleen kielletty ja monet muut eivät ole aloittaneet uudel­leen toimintaansa koska ne ovat menettäneet toimitilansa, laitteistonsa tai henkilökuntansa, mediassa käy­dään hy­vin vä­hän vaka­vaa kes­kus­telua so­das­ta, vastuusta siihen, sen seu­rauk­sis­ta ei­kä juuri lain­kaan kes­kuste­lua ar­mahduksesta. Samanlaisen mielipi­teen ja­kaa suu­ri ylei­sö, joka on suuressa määrin kriittinen Milosevicia ja hä­nen hal­li­tus­taan koh­taan muttei ky­seen­alaista sotaa itsessään tai asevelvollisuutta eikä nos­ta esiin ky­symystä nii­den armahta­mi­ses­ta, jotka vastustivat sotaa välttelemällä lii­ke­kan­nal­le­pa­noa tai kar­kaa­mal­la ar­mei­jas­ta. Sa­dat van­gitut soti­las­karku­rit ja palvelukseenastumisen vält­teli­jät ja tu­han­net maan­pa­ossa tai pii­los­sa ole­vat näyttä­vät olevan on­gelma vain heidän per­heil­leen.

Kansainvälinen yhteisö keskittyy vain Kosovossa tehtyihin sotarikoksiin, joihin ehdottomas­ti onkin kiinnitet­tävä huo­miota. Tuomittaessa Milosevic ja hänen hallituksensa ei tulisi kui­tenkaan unohtaa sen lukuisia uh­re­ja Ser­biassa ja Montenegrossa, mukaan lukien vangitut pal­velukseenastumisen välttelijät ja soti­las­kar­ku­rit, joil­le tuli­si myöntää ar­mahdus.