Hajamietteitä Irakin sodasta

USA:n ja Britannian ohjussota Irakia vastaan joulun alla synnytti paljon kriittisiä kommentteja eri tahoilta eri puolilla maapalloa. Ensimmäisen maailman laajimmat mielenosoitukset nähtiin Yhdysvalloissa, mikä tapahtumain kulku huomioon ottaen ei liene kovin yllättävää - toki muualla, erityisesti arabimaissa, järjestettiin vielä huomattavasti suurempia vastalauseita.

USA:laiset rauhanryhmät julistivat lauantain 19. joulukuuta "kansalliseksi suru- ja vastalausepäiväksi". San Franciscossa järjestettyyn mielenosoitukseen otti osaa järjestäjien arvion mukaan 6.000-8.000 ihmistä, New Yorkin katuja kiertäneeseen sodanvastaiseen kulkueeseen osallistui puolestaan n. 3.000 henkeä.

Sodanvastustajien viesti oli selkeä: Irakiin ammutut ohjukset eivät vahingoita hirmuhallitsija Saddam Husseinia tai hänen joukkotuhoaseitaan; sen sijaan ne vahingoittavat Irakin kansaa, joka on koko 90-luvun ajan joutunut muutenkin kärsimään maata vastaan Persianlahden sodan jälkeen asetetuista talouspakotteista. YK:n tilastojen mukaan kauppasaarto on johtanut yli 1.000.000 irakilaisen kuolemaan, n. 700.000 heistä lapsia.

Yhdysvaltalaisten rauhanryhmien ylläpitämän Nonviolence Webin (http://www.nonviolence.org) Irak-sivuilla ihmetellään iskujen tarkoituksenmukaisuutta: miten risteilyohjukset voisivat tuhota kemiallisten ja biologisten aseiden varastoja, kun YK:n tarkastusryhmät eivät ole onnistuneet edes löytämään niitä? "Todennäköisimmin iskut kohdistuvatkin niihin varastoihin, joissa YK:n tarkastusryhmät ovat jo vierailleet, jolloin tuhojen kohteiksi joutuu lähinnä tarkastajien sinne tuomia laitteistoja", sivuilla mainitaan Pentagonin itse viime helmikuussa laatimaan raporttiin viitaten.

Myöskään argumentti Irakin naapureilleen muodostaman sotilaallisen uhkan eliminoimisesta ei vakuuta: Irakin armeija on joka tapauksessa vain "varjo" siitä armeijasta, joka hyökkäisi Kuwaitiin 1990 ja niin heikentynyt, ettei muodosta uhkaa naapurimailleen. Sitä paitsi nämä naapurimaat tuntuivat suhtautuvan joulukuun hyökkäyksen kaltaiseen suojeluun perin kriittisesti.

Lopullinen konkurssi

Lontoossa ilmestyvän the Independent-lehden kolumnisti Robert Fiskin mukaan joulukuun tapahtumat merkitsivät länsimaiden Irakin-politiikan "lopullista konkurssia". Viitattuaan talouspakotteiden ja pommitusten irakilaisille aiheuttamiin kärsimyksiin sekä länsimaiden politiikan kummallisiin käänteisiin (tuki Saddamille Irakin ja Iranin sodan aikana 1980-luvulla, Etelä-Irakin shiiamuslimien ja Pohjois-Irakin kurdien kansannousujen jättäminen oman onnensa nojaan Persianlahden sodan päättymisen jälkeen 1991) hän toteaa, että kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut siitä, mitä tehdään seuraavaksi; sen jälkeen kun Saddam Hussein on sodan jälkeen ilmoittanut, ettei "YK:n tarkastajien sallita enää koskaan palata". "Julistammeko ikuisen sodan Irakia vastaan, vai mitä?", hän kysyy.

"Mr. Clinton sanoo, että hän haluaa demokraattisen Irakin... Hän haluaa Irakiin hallituksen, joka "edustaa kansaa" ja "kunnioittaa" kansalaisiaan. Yksikään arabihallitus - kaikkein vähiten Washingtonin ystävät Saudi-Arabiassa - ei kuitenkaan tarjoa kansalaisilleen tuollaisia ylellisyyksiä. Meidän ilmeisesti odotetaan uskovan, että Washington ja Lontoo ovat valtavan kiinnostuneita saamaan Irakiin täysin kehittyneen demokratian. Todellisuudessa me haluamme sinne uuden diktaattorin - tällä kertaa vain sellaisen joka tekee mitä käsketään, hyökkää sellaisiin maihin joihin haluamme hänen hyökkäävän (Iran) ja jättää rauhaan ne, jotka haluamme jätettävän rauhaan (Kuwait)", Fisk kirjoittaa.

Britanniassa poliittisena maanpakolaisena elävä Irakin kurdi Laith Hayali pohdiskeli 19.12 toisessa lontoolaisessa laatulehdessä, the Guardianissa, iskujen merkitystä Irakin tulevaisuuden kannalta. Hänen mukaansa ne eivät johda irakilaisten nousemiseen Saddamin hallitusta vastaan, pikemminkin päinvastoin: "Säännölliset kontaktit Irakissa asuvien kanssa ovat tehneet minulle selväksi, että mitä enemmän irakilaiset joutuvat ilmahyökkäysten ja talouspakotteiden kuristavien vaikutusten kohteiksi, sitä enemmän he ovat taipuvaisia ajattelemaan, että suurin uhka tulee ulkopuolelta ja etsivät turvaa sitä vastaan hallituksesta sen sijaan, että toimisivat hallituksen kaatamiseksi. Lännen ihmisten ei tulisi kuvitella, että irakilaiset pitäisivät pakotteita millään tavalla oikeutettuina. Ne saattavat heidät kurjuuteen - muuttavat heidän elämänsä eloonjäämistaisteluksi ja pakottavat heitä myymään henkilökohtaista omaisuuttaan henkensä pitimiksi - samaan aikaan kun maan johtajat elävät yhtä hyvin kuin ennenkin."

Sen sijaan hän peräänkuuluttaa YK:lta politiikan muutosta: Irakiin kohdistuvaa yhtenäistä kansainvälistä painostusta maan poliittisen järjestelmän avaamiseksi ja aitojen maan sisäisten poliittisten voimien toiminnan sallimiseksi. "Pienetkin askeleet tähän suuntaan alkaisivat luoda edellytyksiä Irakin suhteiden normalisoimiselle muun maailman kanssa. Tämän hetkisen USA:n ja Britannian politiikan vaara on, että - vaikka se lopulta kaataisikin Saddamin hallituksen - Irakin kansan maksettavaksi tuleva hinta muodostuu tuhoisan ja epäinhimillisen korkeaksi, niinkuin kävi Afganistanissa", Hayali lopettaa kirjoituksensa.

Nonviolece Web