Rauhanasema tutuksi osa 1 (Asema)

 

Pitkä matka Kannakselta Pasilaan

Rauhanasema rakennettiin vuonna 1915 Vammeljoen rautatieasemaksi Kannakselle, Uudenkirkon pitäjään. Asema sijaitsi uuden rantaradan varressa, joka palveli Inon linnaketta ja Koiviston laivastotukikohtaa Pietaria vastapäätä. Suurta asemarakennusta tarvitsi myös Pietarin yläluokka, joka vielä maailmansodankin aikana vietti kesiään Kannaksen tuhansilla datshoilla.

Rakennuksen on suunnitellut ilmeisesti Valtion Rautateiden virkamiesarkkitehti. Rakennus edustaa uusklassista tyyliä. Saman radan varrelta sisämaahan siirretty Lievestuoreen asema muistuttaa läheisesti Rauhanasemaa.

Vuoden 1918 tapahtumissa talo toimi Punakaartin esikuntana, koska paikallinen työväentalo oli tarkoitukseen liian pieni.

Hirsi hirreltä Fredriksbergiin

Vammeljoelta asemarakennus siirrettiin vuonna 1923 pääkaupunkiin, Pasilaan (Fredriksberg). Kannaksen rantaradan liikenne oli kuihtunut Suomen itsenäistyttyä. Rajan yli ei enää tullut kesävieraita eikä käyty kauppaa. Talo purettiin Vammeljoella ja rakennettiin hirsi hirreltä uudelleen luonnonkiviperustalle. Asema katsoi Pasilassa kuusikymmentä vuotta länteen; nykyisen Rauhanaseman kasvojen suunta on kaavasyistä etelään. Asema sijaitsi Pasilan nykyistä asemaa ja virastotaloa yhdistävän jalankulkusillan kohdalla Rauhanasemaksi muuntumiseensa asti.

Pasilan asemarakennuksen merkittävyyttä kuvaa, että rautatiehallituksen ylijohtaja, sittemmin pääjohtaja asui sen yläkerrassa. Muutenkin asema oli ajan tasalla. Se valvoi Suomen ensimmäisiä sähkövaihteita, joilla junat ohjailtiin kahden raideparin pääradalle.

Sitten rakennettiin ja tuhottiin Pasila - ja miltei asemakin

Itä-Pasilan kaupunginosa rakennettiin kerralla miltei valmiiksi 1970-luvun alussa, jolloin sinne syntyi noin 11 000 uutta työpaikkaa lähinnä toimistotaloihin. Uusia asukkaita aikaisemmin harvaan asuttuun Pasilaan muutti noin 5 000. Myöhemmin rakennettiin Länsi-Pasila ja pasilat yhdistävä silta yli ratapihan. Helsingin pääkirjasto ja lääninhallituksen massiivinen talo rakennettiin samaan aikaan Rauhanaseman kanssa. Nyt sen graniittinen hahmo peittää asemalta loistavan näkymän länteen.

Kaikki Pasilan kauniit vanhat puutalot hävitettiin. Vain Rauhanasema jäi.

Helsingin kaupungin suunnitelmissa oli vetää Itä-Pasilan läpi kuusikaistainen moottoritie. Se ei lopulta toteutunut, vaan moottoritielle ajateltu alue osoitettiin Veturitoriksi ja puistoksi. VR puolestaan oli jättänyt jo aikaisemmin asemansa tyhjilleen ja aloittanut uuden suuren asemakompleksin suunnittelun. Rakennus oli ollut myös rakennustyömiesten majoituskäytössä. Keskusteltiin virattoman aseman purkamisesta polttopuiksi tai uudesta siirrosta muualle. Lähinnä nousevan vihreän liikkeen aktivistit, paikallinen yhdyskuntatyöntekijä ja asiaa ajamaan perustettu osuuskunta vaativat aseman säilyttämistä, johon kaupunki ja VR sitten suostuivatkin.

Puretaan, poltetaan vai pilkkeiksi?

VR halusi vanhan asemarakennuksen nopeasti pois uuden alta, ja avasi alkuvuonna 1984 tarjouskilpailun aseman purkamisesta tiukalla aikataululla. Tarjouksia tehtiin kuusi, niistä neljä sitoutui säilyttämään rakennuksen Itä-Pasilassa (Suomi-NL-seura venäjänkieliseksi lastentarhaksi, HOAS opiskelijoiden asuin- ja kokoontumistiloiksi, em. osuuskunta kerho- ja toimintakeskukseksi ja Suomen Rauhanliitto rauhanjärjestöjen toimitiloiksi ja kokous- ja toimintatiloiksi). Rauhanliitto voitti kilpailun 15 000 markan tarjouksellaan (vastaa 23 000 markkaa 1996).

Rauhanliitto muutti naapurista

Rauhanliitto oli muuttanut joitakin vuosia aikaisemmin Kalliosta Itä-Pasilaan, kerrostalon kellarin toimistohuoneistoon. Ahtaissa tiloissa toimi sekä Rauhanliitto ja Sadankomitea että Aseistakieltäytyjäliitto ja esimerkiksi Ydin-lehti. Kerrotaan, että joku oli ottanut vanhan asematalon ostamisen esiin toimiston väen kahvipöytäkeskustelussa, eikä ideaa ei enää yksinkertaisesti voinut pysäyttää, koska kukaan ei tuntenut rakennusalaa alkuunkaan.

VR hyväksyi tarjouksen kesäkuun 1984 alussa ja vaati, että talo on poistettava paikaltaan 15.9.1984 mennessä. Rauhanliitolle jäi siis purkuaikaa kokonainen kesä. Välissä oli kuitenkin heinäkuu, rakennusalan lomakuukausi ja runsaasti byrokratiaa.

Koko kesän ajan taloa valmisteltiin siirtoon mm. tyhjentämällä se lämpöeristeistä ja tukemalla hirsirakenteita. Samaan aikaan alettiin kaivaa perustuksia uudella sijaintipaikalla Veturitorilla.

Ajatuksen aseman siirtämisestä kokonaisena uudelle sijalleen esitti ensimmäisenä Museovirasto, jonka Rauhanliitto oli kutsunut valvomaan rakennusperinnearvojen säilyttämistä. Pääkirjastoa rakentavalla rakennusliike HAKA-YIT:llä oli tietoa kuusikerroksisen Izvestijan kivisen toimitalon siirtämisestä Moskovassa, ja he lähtivät mukaan hankkeeseen. Helmisen kuljetusliikkeeltä löytyi silloin Suomen suurin, Euroopan toiseksi suurin autolavetti, jonka kantavuus oli 700 tonnia. Lavettia käytetään tavallisesti telakalla laivanosien siirtoihin.

Elo-syyskuun vaihteessa talo sahattiin irti perustuksistaan, nostettiin tukipalkeille, vedettiin tunkkien avulla sivuun ja 8. syyskuuta kuorma-auto peruutti lavetin sen alle. Oli järjestetty oikea siirtojuhla, Rauhanliiton puheenjohtaja, professori Göran von Bonsdorff otti päähänsä aseman viimeisen päällikön punaisen virkalakin, ja antoi aseman merkinantoviitalla siirtäjille lähtökäskyn. Ikkunassa oli rauhanmerkki ja banderolli: Liikekannallepano rauhan puolesta. Suomen siihen asti suurin kokonaisena siirretty rakennus hinattiin nykyiseen paikkaansa. Talo painoi 150 tonnia eli 10 tonnia vähemmän kuin sinivalas, kuten muuan pikkupoika asian totesi.

Rauhanasema siirtyy PasilassaRauhanasema siirtyy Pasilassa

Kansainvälistä talkootyötä Suomen talvessa

Kesästä lähtien keskeisenä työvoimana olivat talkoolaiset. Työtunteja kertyi päiväkirjojen mukaan ehkä 15 000. Kansainvälisiä työleirejä oli yhteensä seitsemän. Viisi ulkomaalaista oli töissä pitempään mahapalkalla. Kaksi heistä teki kirvesmiehen töitä peräti vuoden palkatta. Yhteensä talkoolaisia oli noin 30 maasta.

Kellariosasto ja perustukset saatiin valmiiksi vasta myöhemmin talvella. Tammikuun 3. päivänä talo vedettiin tunkeilla uusille perustuksilleen. Pakkasta oli 25 astetta. Asemalaitureilla kerättiin tukea rakennustyölle. Junista nousevat ohikulkijat kiiruhtivat toimistoihinsa ja sanoivat, että oli liian kylmä laittaa edes kättä taskuun. Rakentaa tarkeni.

JA ASEMA PALAA 25.2

Kylmänä pakkaspäivänä 25. helmikuuta 1985 asema syttyi tuleen. Hirsiseinät paloivat talon sisällä karrelle, väliseinät kokonaan, toinen kerros käytännössä kokonaan, paksupeltinen vesikatto paloi puhki, liekit löivät sen läpi. Palon aiheutti vuokralle otettu nestekaasukäyttöinen roudansulatuslaite, jonka kaatuessa kaasun tulo ei katkennut vaan levitti liekit rakenteisiin, kuivaan hirteen ja puruihin. Palon syttymispaikka on saunanportaiden juuressa. Toiminnanjohtaja Ilkka Taipale joutui asiasta myöhemmin oikeuteenkin, jossa työvälinevuokraamon toimittama sulatuslaite todettiin vialliseksi. Sakot silti määrättiin -mutta ei suinkaan vuokraajalle, joka viallisen laitteen toimitti.

Talo paloi ensin tunnin ja näytti jo siltä että palokunta saisi tulen hallintaan. Sitten palo lehahti uudelleen valloilleen ja talo paloi pitkälle yöhön. TV-uutiset kävi kuvaamassa sitä ja rauhanväen totisia kasvoja iltauutisiin. Lehtiin ehdittiin jo painaa talon palaneen perustuksia myöten, niin pahalta tilanne näytti. Kuitenkin jo samana yönä jälkisammutuksen jälkeen päätettiin talon jälleenrakentamisesta vanhaan kuosiinsa.

MUTTA PERUSKORJATAAN UUTTA PAREMMAKSI

Restauroinniksi muuttuneessa korjaustyössä tarvitut piirustukset laati arkkitehti Merja Härö, joka on myöhemminkin saanut kuuluisuutta vanhojen kulttuurirakennusten saneerauksessa. Museoviraston kanssa oltiin yhteistyössä.

Asemaa rakennettiin läpi vuoden 1985 ja pitkin kevättalvea, kevättä ja kesää 1986. Tarveaineita oli vaikea saada. Vanhaa hyvää hirttä ja leveitä lankkuja saatiin eräästä radanvartijan mökistä Riihimäen läheltä, jonka talkoolaiset purkivat. Kuuden tuuman hirttä tarvittiin maili, helmipaneelia seitsemän kilometriä. Erikoismittaisia kaiteita tilattiin erikseen ja vanhoja malleja metsästettiin hiiltyneiden rakenneosien korvaamiseksi uudella. Palosta säästyneitä ovia kunnostettiin. Ikkunat tehtiin erikoistilauksena. Paljon oli voitettu, kun rakennus saatiin pitämään vähänkin tuulta ja lämpöä. Nykyaikaisia rakentamismääräyksiä sovitettiin vanhoihin rakenneratkaisuihin.

Syyskuun 26. päivänä 1986 asema valmistui ja vihittiin käyttöönsä. vasta seuraavina vuosina Rauhanliitolla oli varaa kalustaa taloa. Rautatiehallituksen kollegion lujat kaariselkäiset tuolit ja pöydät - Eliel Saarisen suunnittelemat - olivat pitkään kunniakkaasti käytössä kunnes ne siirrettiin liiton perustamaan Itämerikeskukseen.

Meillä oli oma veturikin

Valtion Rautatiet luovutti kaupungille vanhan museohöyryveturin, joka sijoitettiin aseman itäpuolelle. Veturi oli jatkuvan ilkivallan kohteena, joten VR siirsi sen 1994 rautatiemuseon suojiin.

Veturitorin kiveys, puustot, istutukset ja kalusteet tulivat 90-luvun alussa. Toritoiminta käynnistyi, ja talo on tarjonnut torimyyjille tauko- ja huoltotilaa. Tori ja kaunis talo muodostavat elävän toimintakokonaisuuden. Ohi kulkevaa väylää torille, asuintaloihin ja kauppoihin sekä pääkirjastolle ja uudelle asemalla käyttävät päivittäin tuhannet ihmiset.

Ala- ja yläkerran huonejako on sama kuin aseman Pasilan-vuosina. Kellaritilaan on rakennettu kokoustiloja ja sauna pukuhuoneineen. Saunatiloihin ja keskikerrokseen pääsee myös luiskaa pitkin.

Rauhanaseman päädyn suuri kello on kuoriltaan alkuperäinen, kellolaite on uusittu. Lipputanko sijaitsee taloon nähden entisellä paikallaan. Aseman nurkalla kasvaa omenapuu, joka on psykologien rauhankonferenssin lahja vuodelta 1986.