Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan. Siksi olen päättänyt olla tukematta mitään sotaa ja kamppailla sotien kaikkien syiden poistamiseksi.
lehdistötiedote 29.7.2009 klo 14.30
Helsingin Sanomat uutisoi tänään (29.7.) www-sivuillaan siviilipalvelusmiehestä, joka sai Helsingin hovioikeudessa 50 vuorokauden ehdottoman vankeusrangaistuksen tultuaan palveluspaikkaansa krapulassa. Tapaus kertoo siitä, että siviilipalvelusmiesten oikeusturvassa on edelleen suuria puutteita. ”Kyseinen tapaus ei valitettavasti ole ainutlaatuinen. Käytännössä siviilipalvelusta suorittava voi päätyä vankilaan kevyemmin perustein kuin juuri kukaan muu Suomessa ”, Aseistakieltäytyjäliitto (AKL) toteaa. Palveluspaikalle saapuminen alkoholin vaikutuksen alaisena ei tietenkään ole hyväksyttävää, mutta ehdottoman vankeusrangaistuksen langettaminen tämänkaltaisesta syystä ei voi palvella kenenkään etuja.
Ongelmien perimmäinen syy ovat siviilipalveluslain jäykät ja ehdottomien vankeusrangaistusten käyttöön perustuvat rangaistussäännökset. Tämä on johtanut siihen, että alun perin Jehovan todistajien palvelusmuodoksi tarkoitettuja ja myöhemmin muiden vakaumuksellisten totaalikieltäytyjien rangaistusmuodoksi vakiintuneita pitkiä ehdottomia vankeustuomioita on langetettu myös henkilöille, jotka ovat laiminlyöneet palvelusvelvollisuuttaan esim. päihdeongelmien, perhevaikeuksien tai palveluspaikassa ilmenneiden ongelmien johdosta.
Ennen viime vuoden alussa voimaan astuneen uuden siviilipalveluslain hyväksymistä totaalikieltäytyjiin ja muista syistä siviilipalvelusrikoksesta syytteeseen joutuneisiin sovellettiin samaa rangaistusta: ehdotonta vankeutta puolet jäljellä olevasta palvelusajasta. Uuden siviilipalveluslain rangaistussäännöksissä vakaumuksellinen totaalikieltäytyminen ja muista syistä tapahtuva palvelusvelvollisuuden laiminlyöminen pyrittiin erottamaan toisistaan, mutta tulokset jäivät puolinaisiksi ja ehdoton vankeusrangaistus on edelleen molemmissa tapauksissa ainoa rangaistussäännösten tuntema sanktio.
AKL odottaa, että viranomaiset ryhtyvät siviilipalveluslain rangaistussäännösten uudistamiseen niin, että nyt esillä olevan kaltaisista täysin kohtuuttomista ja ihmisten yhdenvertaisuuden vaarantavista ehdottomista vankeusrangaistuksista päästään eroon. Käytännössä tämä voitaisiin toteuttaa esim. mahdollistamalla ehdolliset vankeusrangaistukset siviilipalvelusrikoksesta tuomittaville. Myös syytteitä siviilipalvelusrikoksista nostettaessa on syytä käyttää tervettä järkeä, AKL toteaa. Mikäli palvelusvelvollisuuden laiminlyöminen johtuu ongelmista, jotka vaikuttavat olennaisesti henkilön palveluskelpoisuuteen, ensisijainen vaihtoehto tulisi olla palveluksesta vapauttaminen.