Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan. Siksi olen päättänyt olla tukematta mitään sotaa ja kamppailla sotien kaikkien syiden poistamiseksi.
Lehdistötiedote 4.3.2010
Ulkoministeriön sisäänkäynti tahriintui tänään puolen päivän aikaan
verenpunaisella, kun Muurinmurtajat-ryhmä tempaisi Suomen NATO-lähentymistä vastaan järjestetyssä kansalaistottelemattomuustapahtumassa. Poliisi otti paikalta kiinni kahdeksan ihmistä, joista kaksi oli valokuvaajia ja kaksi banderolleja kantavia mielenosoittajia. Ryhmän jäsenet maalasivat Ulkoasiainministeriön seinää verijälkiä symboloivalla punaisella maalilla sekä kiinnittivät seinään NATO:a vastustavia julisteita.
Lehdistötiedote 15.2.2010 klo 18
Noin 20 suomalaista rauhanaktivistia sulki ydinaselaitoksen pääportin noin seitsemäksi tunniksi Englannissa, Aldermastonissa. Suomalaiset estivät pääsyn portista yhdessä noin 10 ruotsalaisen ja sveitsiläisen rauhanaktivistin kanssa istumalla sen edessä toisiinsa kahliutuneina.

tiedotusvälineille 15.2.2010 klo 09.40
Noin 20 suomalaista rauhanaktivistia tukkii parhaillaan ydinaselaitoksen pääsisäänkäyntiä Englannissa, Aldermastonissa. Suomalaiset tukkivat sisäänkäynnin istumalla sen edessä yhdessä muiden eurooppalaisten rauhanaktivistien kanssa. Myös laitoksen muita sisäänkäyntejä blokataan. Noin kello 9 Suomen aikaa alkaneen väkivallattoman kansalaistottelemattomuustapahtuman tarkoitus on painostaa Britanniaa toimimaan velvoitteensa mukaisesti ydinaseriisunnan edistämiseksi.

tiedotusvälineille 22.1.2010 klo 15.15
Valtioneuvoston päätös lisätä suomalaisten sotilaiden määrää Afganistanissa on surullista jatkoa Suomen ja muiden länsimaiden Afganistan-politiikan virheiden sarjalle.