Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan. Siksi olen päättänyt olla tukematta mitään sotaa ja kamppailla sotien kaikkien syiden poistamiseksi.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja antoi 3.3.2010 ratkaisunsa kantelussa, joka koski poliisin toimintaa Muurinmurtajat-ryhmän armeijan lippujuhlapäivänä 4.6.2008 Tampereella järjestämän kansalaistottelemattomuustapahtuman yhteydessä. Kansainvälistä asekauppaa ja Suomen valtion osuutta siinä vastustaneessa tapahtumassa 11 toisiinsa putkilla ja ketjuilla kahliutunutta ihmistä tukki kaksi Patria-konsernin toimistorakennuksen sisäänkäyntiä. Tampereen poliisi vei kuitenkin kahliutuneiden lisäksi putkaan myös kolme tapahtumaa vierestä seurannutta rauhanaktivistia.
Lehdistötiedote 4.3.2010
Ulkoministeriön sisäänkäynti tahriintui tänään puolen päivän aikaan
verenpunaisella, kun Muurinmurtajat-ryhmä tempaisi Suomen NATO-lähentymistä vastaan järjestetyssä kansalaistottelemattomuustapahtumassa. Poliisi otti paikalta kiinni kahdeksan ihmistä, joista kaksi oli valokuvaajia ja kaksi banderolleja kantavia mielenosoittajia. Ryhmän jäsenet maalasivat Ulkoasiainministeriön seinää verijälkiä symboloivalla punaisella maalilla sekä kiinnittivät seinään NATO:a vastustavia julisteita.
Aseistakieltäytyjäliitto ja Muurinmurtajat-ryhmä järjestivät tänään antimilitaristisen väkivallattoman mielenilmauksen Tampereella asevalmistaja Patrian toimistolla. Mielenosoittajat sulkivat toimiston kaksi sisäänkäyntiä protestoidakseen asevientiä vastaan kansalaistottelemattomuuden keinoin.