Muistoja, joihin en haluaisi palata

Yongsuk Lee

1.12.2005 kutsuin koolle lehdistötilaisuuden, jossa yhdessä kahden muun henkilön kanssa julistauduin aseistakieltäytyjäksi. Sen jälkeen kun minusta tuli yliopiston opiskelijaliikkeen aktiivi, olin miettinut aseistakieltäytyjäksi ryhtymistä, en pasifistisista syistä vaan radikaalina vastarinnan osoituksena valtiota kohtaan. Mielenkiintoista kyllä, vasta päätettyäni ryhtyä aseistakieltäytyjäksi päätin alkaa yrittää elää pasifistina.

Toisin kuin muut aseistakieltäytyjät, jotka pidätettiin tavallisesti kolme tai neljä kuukautta värväytymispäivän jälkeen, minut pidätettiin vasta elokuussa 2006 - paljon myöhemmin kuin olin odottanut. Tuohon aikaan käytäntö oli muuttumassa niin, että aseistakieltäytyjiä ei pidätetty ennen oikeudenkäyntiä, ja näin olisi saattanut tapahtua myös minun tapauksessani, ellei syyttäjä olisi valittanut tuomioistuimen päätöksestä, jonka mukaan sain pysyä vapaana tuomion langettamiseen saakka. Valitus johti uusiin oikeudenkäynteihin, joissa syyttäjä vaati vangitsemistani. Kaikesta huolimatta pystyin silti osallistumaan moniin aktioihin USA:n tukikohtien laajentamista vastaan.

Kuten aseistakieltäytyjät tavallisestikin, sain 18 kuukauden vankeusrangaistuksen, jonka istuin lopulta neljässä eri vankilassa.

Vangeilla on paljon ongelmia, joista yksi pahemmista - ja tämä koskee kaikkia, ei vain aseistakieltäytyjiä - on tilanahtaus. Tavallisesti yhdelle ihmiselle on varattu noin 1,65 neliömetriä tilaa. Olessani vangittuna Cheongjussa sattui tapaus, jossa kaksi samassa sellissä istunutta vankia kuoli tapeltuaan keskenään. Tämän seurauksena oikeusministeri antoi määräyksen, ettei vankiloissa saa koskaan sijoittaa samaan selliin kahta vankia, vaan aina joko yhden tai kolme. Tämän seurauksena jouduin jakamaan 3,3 neliömetrin kokoisen sellin kahden muun vangin kanssa, eikä kukaan pystynyt asettumaan makuulle suoraan.

Ei ole epäilystäkään siitä, että jos joutuisin uudelleen määrättäväksi palvelukseen, kieltäytyisin edelleen sotilaspalveluksesta. Kuitenkaan en enää koskaan halua joutua vankilaan. Huolimatta siitä, että vankilassa saattaa olla mahdollista hankkia merkityksellisiä kokemuksia - kuten missä tahansa muussakin yhteisössä voi - vangituksi tullessaan voi menettää paljon enemmän kuin saada. Minulle se oli paljon enemmän tuskallinen kuin missään mielessä hyödyllinen kokemus, jonka yhteydessä olisin voinut selvittää suvaitsevaisuuteni rajat muita kohtaan. Haluamatta glorifioida vankilakokemustani tai liioitella vastoinkäymisiäni, olen varma etten halua joutua uudelleen vankilaan mistään syystä, en myöskään väkivallattoman suoran toiminnan tai kansalaistottelemattomuuden seurauksena. Tämä ei ole selitys sille etten halua sitoutua, mutta - vaikka vangituksi tuleminen saattaakin olla vältettävissä - en todellakaan halua viettää vankilassa yhtään enempää elämästäni.