SIVIILIPALVELUKSEN VALINNEIDEN RANKAISEMINEN JATKUU

lehdistötiedote 5.3.2008 klo 14.00, julkaisuvapaa

Aseistakieltäytyjäliitto (AKL) vaatii, että siviilipalvelusta on edelleen lyhennettävä. Vuoden alusta voimaan astunut uusi palvelusaika (362 vrk) on toki parannus aikaisempaan tilanteeseen, muttei riitä toteuttamaan varusmiesten ja siviilipalvelusmiesten yhdenvertaisuutta. "Siviilipalveluksen valinneiden rankaiseminen jatkuu uudesta laista huolimatta", AKL toteaa.

Työministeri Tarja Cronberg lausui eilen Lapinjärven siviilipalveluskeskuksen 10-vuotisjuhlissa pitämässään puheessa, että "korkeintaan 11 kuukauden palvelusaika vastaisi paremmin kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen asettamia kriteerejä oikeudenmukaiselle siviilipalvelukselle". AKL pitää lausuntoa ilahduttavana.

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on ilmoittanut pitävänsä myös 362 vrk:n palvelusaikaa rangaistuksenluontoisena. Vanhaa siviilipalveluslakia arvostelleet YK:n ja Euroopan neuvoston ihmisoikeuselimet ottanevat kantaa uuteen lakiin myöhemmin. AKL:n näkemyksen mukaan ei ole esitetty kunnollisia perusteita sille, miksi siviilipalveluksen tulisi olla varusmiesten peruspalvelusaikaa (180 vrk) pidempi.

Uudessa siviilipalveluslaissa on myös muita ongelmia. Lyhyempi palvelusaika koskee vain uuden lain voimaanastumisen jälkeen (1.1.2008) palveluksen aloittaneita. Sen sijaan aikaisemmin aloittaneet suorittavat edelleen syrjiväksi todettua 395 vrk:n palvelusaikaa. Ongelma koskee yli kahta tuhatta siviilipalvelusmiestä.

Vaikka uusi palvelusaikakin on liian pitkä, sen tulee sentään koskea kaikkia. AKL vaatii siirtymäsäännösten korjaamista niin, että uusi palvelusaika koskee kaikkia, joiden palvelus on edelleen kesken. AKL kehottaa kaikkia 395 vrk:n palvelusaikaa suorittavia harkitsemaan palveluksen keskeyttämistä uuden lain mukaisen palvelusajan tultua täyteen.