Noin 20 suomalaista kiinniotettu Naton päämajalla Brysselissä

Täydennetty tiedote 22.3.2008 klo 18.10

Julkaisuvapaa HETI

Noin 20 suomalaista kiinniotettu Naton päämajalla Brysselissä

Yhteensä 500 kiinniottoa, joukossa suomalainen toimittaja ja kuvaaja

Noin 20 suomalaista ja seitsemän ruotsalaista rauhanaktivistia on kiinniotettu Naton päämajalla puolenpäivän jälkeen alkaneessa väkivallattomassa NATO Game Over -tapahtumassa. Joukossa on yksi suomalainen toimittaja ja kaksi valokuvaajaa, jotka seurasivat ja valokuvasivat tapahtumaa ulkopuolelta. Belgian poliisin mukaan tapahtumaan osallistui noin 1000 rauhanaktivistia eri puolilta Eurooppaa, heistä noin 500 on kiinniotettu. Suomalaisia oli mukana yhteensä 33. Yksi tapahtuman belgialaisista lehdistöedustajista otettiin kiinni jo aamulla kotioveltaan.

Osa kiinniotetuista on ottanut osaa kansalaistottelemattomuustapahtumaan, jonka tarkoituksena on kiivetä päämajan aitojen yli ja keskeyttää päämajan toiminta.

- Suomalainen sitoutumaton toimittaja ja kuvaaja sekä Aseistakieltäytyjäliiton lehdistövalokuvaaja pidätettiin työtehtävistään. Poliisi on ollut väkivaltainen rauhanomaisia aktivisteja kohtaan pamputtamalla heitä ja usuttamalla poliisikoiria heidän kimppuunsa. Jokainen tapahtumaan osallistuva on sitoutunut olemaan väkivallaton, vaikka poliisi kävisi heihin käsiksi, Aseistakieltäytyjäliiton tiedottaja Miira Rauhamäki kertoo Brysselistä.

Tapahtumalla halutaan kiinnittää huomiota siihen, miten Eurooppa on sotilasliitto Naton kautta mukana kyseenalaisissa sotilasoperaatioissa.

- Euroopan Nato-maiden kautta kulkevat asekuljetukset ovat mahdollistaneet jo viisi vuotta kestäneen Irakin sodan. Sodan kuolonuhrien määrän arvioidaan olevan useita kymmeniä tuhansia, ja alueelta on raportoitu runsaasti ihmisoikeusrikkomuksia, toteaa Aseistakieltäytyjäliiton tiedottaja Miira Rauhamäki.

Osallistujat ovat pettyneitä Suomen tuoreeseen päätökseen liittyä Naton nopean toiminnan joukkoihin.

- Nato ei ole humanitaarinen yhteisö vaan sotilasliitto, jonka toimintaperiaatteet eivät kestä kriittistä arviointia. Esimerkiksi Naton ydinasepolitiikka rikkoo ydinsulkusopimusta, sillä Yhdysvaltojen ydinaseita on siirretty eurooppalaisiin tukikohtiin. Naton kanssa tehtävässä yhteistyössä Suomeakin voidaan hyödyntää kansainvälisen oikeuden kannalta kyseenalaisiin operaatioihin, Rauhamäki jatkaa.

Kansalaistottelemattomuutta tukee Nürnbergin oikeudenkäynti vuodelta 1996, jonka mukaan ihmisillä on jopa velvollisuus estää ja ennaltaehkäistä kansalinvälisten lakien laittomiksi katsomien ydinaseiden käyttö. NATO Game Overin ovat järjestäneet Bomspotting-kampanja ja War Resisters´ International. Aseistakieltäytyjäliitto on WRI:n jäsen.

Lisätietoja suomeksi paikan päältä:

tiedottaja Miira Rauhamäki, Aseistakieltäytyjäliitto, puh. +358 44 276 8080

lisätietoja englanniksi ja ranskaksi:

tiedottaja Fabien Rondal, kansainvälinen NATO Game Over -kampanja,

puh. +32 488 576 377

LEHDISTÖKUVAT: http://akl-web.fi/ydinaseet/ngo#kuvia

(kaikkein alimpana sivulla, huomioikaa kuvaajien nimet kiitos!)