Suomalaiset rauhanaktivistit sulkemassa ydinasetehdasta Englannista

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolme suomalaista rauhanaktivistia osallistui tänään Burghfieldin ydinasetehtaan sulkemiseen Englannissa. Suomalaiset ja kaksi englantilaista lukkiutuivat putkien ja lukkojen avulla tehtaan pääportille vievälle tielle. Poliisi on parhaillaan purkamassa blokkausta, joka on ollut paikallaan noin neljä tuntia.

Tapahtuma on osa eilen käynnistyttä toimintaviikkoa Britannian ydinaseohjelmaa vastaan. Rauhanaktivistit ovat pitäneet toista ydinaselaitokseen vievää porttia suljettuna yhtäjaksoisesti maanantaiaamusta alkaen eikä poliisi ole toistaiseksi yrittänytkään purkaa tätä blokkausta. Tapahtuma on sujunut täysin rauhallisesti ja väkivallattomasti. Paikalla olevat kahdeksan suomalaista osallistuvat toimintaviikon tapahtumiin myös jatkossa.

Britannian nykyinen Trident-ydinaselaivasto on vanhenemassa ja pitkään lykätty päätös ohjelman uusimisesta aiotaan tehdä myöhemmin tänä vuonna. Toimintaviikon tarkoitus on vaikuttaa tähän päätökseen. Tähtitieteellisen kallis uusi ydinaseohjelma merkitsisi ydinasevarustelun jatkamista vuosikymmeniksi tulevaisuuteen ja veisi valtavan määrän voimavaroja, jotka voitaisiin käyttää ihmiskunnan todellisten ongelmien ratkaisemiseen. Britannian ydinsukellusveneissä on yhteensä 160 ydinkärkeä, joista jokainen on voimakkuudeltaan kahdeksan kertaa Hiroshiman vuonna 1945 tuhonneen pommin kokoinen. ”Emme halua ihmisten joukkotuhoa, nälänhädän lisääntymistä emmekä ilmastonmuutoksen kiihtymistä”, toteavat tapahtumaan osallistuvat suomaiasef antimilitaristit.

Haagin kansainvälinen tuomioistuin on todennut jo vuonna 1996 ydinasevarustelun olevan mittaamaton turvallisuusuhka. Joukkotuhoaseet ovat kansainvälisten lakien vastaisia. Koska valtiot eivät ole alkaneet toteuttaa laajamittaista ydinaseriisuntaa, on aloite tähän kansalaisten käsissä.