Kansainvälistä katuaktivismia hävikkiruoalla

TIEDOTE 25.6.2019 KLO 10

KANSAINVÄLISTÄ KATUAKTIVISMIA HÄVIKKIRUOALLA -
RUOKAA EI ASEITA VAPAAEHTOISTYÖLEIRI HELSINGISSÄ

Maailmanlaajuisesti tunnettu Food Not Bombs, eli suomeksi Ruokaa ei aseita aktivismi näkyy Helsingin kaduilla kuluvien viikkojen aikana. Ruokaa ei aseita vapaaehtoistyöleiri käynnistyi maanantaina 24.6.2019 Helsingin Rauhanasemalla ja kestää kaksi viikkoa.

Yhteensä 10 eri puolilta maailmaa tulevaa osallistujaa järjestävät kuusi erillistä ruoanjakotilaisuutta Helsingin lähiöissä, joissa ilmaista vegaaniruokaa saavat kaikki asiasta kiinnostuneet. Kaikki ruoka valmistetaan vapaaehtoisten toimesta hyödyntäen kauppojen ja tukkujen hävikkiä ja se jaetaan ilmaiseksi kadulla tuoden samalla esiin rauhan teemoja, sotavarustelun kritiikkiä, kansalaisaktivismia, ja yhdenvertaisuutta. Alla aikataulut.

Ke 26.6. klo 15 Sitratori, Kannelmäki
To 27.6. klo 15 Kontula-aukio, Kontula
Pe 28.6. klo 15 Ala-Malmin tori, Malmi
Ma 1.7. klo 15 Mosaiikkitori, Vuosaari
Ti 2.7. klo 15 S-marketin edessä, Herttoniemi
To 4.7. klo 15 Karhupuisto, Kallio

Leirin järjestävät Helsingin Ruokaa ei aseita ryhmä yhdessä Aseistakieltäytyjäliiton ja Kansainvälinen Vapaaehtoistyö ry:n kanssa jo 16. kertaa. Lisätietoja Aseistakieltäytyjäliitolta 040 836 2786.

Miksi järjestämme tapahtumat?

Samaan aikaan kun miljoonat ihmiset näkevät nälkää ja maailman ruokaturva on huonossa tilassa, sotilasvarustelu on jatkanut tasaista kasvuaan 1990-luvulta alkaen. Vuonna 2018 maailman valtioiden yhteenlasketut sotilasmenot olivat noin 1600 miljardia euroa. Tukholman rauhantutkimusinstituutti Siprin mukaan 13 prosenttia vuoden 2015 sotilasvarusteluun käytetyistä menoista toisin suunnattuna riittäisi köyhyyden ja nälänhädän poistamiseen maailmasta. Myös pidentyneiden leipäjonojen Suomessa riittää rahaa sotavarusteluun. Parhaillaan suunnitellaan uusien hävittäjien hankkimista noin 7-10 miljardia eurolla, joka vastaa noin kuudesosaa valtion budjetista.

Sotavarustelu myös pahentaa ilmastonmuutoksen aiheuttamia ympäristökriisejä. Karkean arvion mukaan maailman armeijoiden ylläpito ja varustelu aiheuttavat noin 10 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Tämän lisäksi haluamme kiinnittää erityishuomiota vegaaniruokavalioon. Mielestämme muita eläinlajeja hyväksikäyttävä eläinteollisuus kärjistää omalta osaltaan maailmanlaajuista ruokaturvan kriisiä, sillä eläinteollisuuden kuormitus ekosysteemille on vegaaniruokaan nähden valtava. Vegaaniruoka on kestävä tapa ruokkia ihmisiä maailmanlaajuisesti ja terveellisesti.

Pääkaupunkiseudun kaupat lahjoittavat paljon hävikkiruokaa vastaavaan tarkoitukseen eri toimijoille, mutta Ruokaa ei aseita Helsingin paikallisryhmä on huomannut, että vielä riittää useita kauppoja, joista päivittäin lajitellaan täysin syömäkelpoista ruokaa suoraan roskiin.