Kotimaa

vrt. ulkomaat

Lehdistotiedote: Armeijasta eroaminen kiihtyy

Lehdistötiedote 2.6.2015 klo 11

Vuonna 2015 on toukokuun loppuun mennessä armeijasta eronnut  Eroa-armeijasta.fi -sivuston tietojen mukaan 485 reserviläistä.  Pelkästään toukokuun aikana armeijan jätti 240 koulutettua sotilasta.  Edellinen kuukausiennätys on kuluvan vuoden huhtikuulta, jolloin  armeijan reservin jätti 89 henkilöä. Tammi-huhtikuussa erosi yhteensä  240 reserviläistä, joten toukokuussa tapahtui todellinen tilastohyppäys.

Aseistakieltäytyjäliitto avannut Eroa-armeijasta.fi -sivuston reserviläisille

Eroa-armeijasta.fi on uusi infosivusto, jonka tarkoituksena on jakaa  tietoa reservinkieltäytymisestä.

Puolueet hämmentävät NATO-soppaa ja äänestäjää

Ulko -ja turvallisuuspolitiikka on nousemassa yhdeksi vaaliteemaksi huhtikuun eduskuntavaaleissa.  Keskeinen kysymys on, jatkaako Suomi sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Kuluneen vaalikauden aikana useat eduskuntapuolueet ovat muuttaneet suhtautumistaan Suomen NATO-jäsenyyteen joko sanomalla suoraan kannattavansa NATO-jäsenyyttä tai lieventäen jyrkimpiä kantojaan jäsenyyteen.

Reservinkieltäytyjien määrä uuteen nousuun

Aseistakieltäytyjäliittoon tuli elo- ja syyskuun vaihteessa lyhyen ajan sisällä poikkeuksellisen paljon reservinkieltäytymistä koskevia tiedusteluja. Piikki osui samaan aikaan, kun NATO-isäntämaasopimuksen allekirjoittaminen julkistettiin ja Turussa järjestettiin NATO-maiden laivastosotaharjoitus. Monet kyselijöistä sanoivatkin aikovansa irtisanoutua armeijan reservistä vastalauseena Suomen tiivistyvälle NATO-yhteistyölle.

Aseistakieltäytyjäliitto 40 vuotta

Aseistakieltäytyjäliitto täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Järjestö juhlii juhlavuottaan 25.10. Kulttuuritehdas Korjaamolla Helsingissä järjestettävässä juhlakonsertissa, jossa esiintyvät Asa & Band, Joose Keskitalo sekä Yona & Liikkuva Pilvi.

Yhdistele sisältöä