Jonathan Power: Lännen tekopyhyys Ukrainassa

Jonathan Power
http://www.transnational.org
 
29.4.2014

Ukrainan kriisin kohdalla USA ja EU ovat omaksumassa tekopyhän asenteen, joka ei - ikävä kyllä - johdata niitä totuuden alttarin äärelle.

Otetaanpa esille vaikkapa kohu venäläisiin univormuihin pukeutuneista sotilaista. Heillä ei ollut tunnistamattomana esiintyneiden venäläisten sotilaiden Krimillä - jossa presidentti Vladimir Putin on tunnustanut harhaanjohtaneensa meitä - käyttämiä hienoja sotilastakkeja.
 
Asuja, joihin venäjää puhuvaa kapinaa johtavat sotilaat pukeutuvat, on saatavilla kaikista armeijan ylijäämäkaupoista. Läntisten tiedustelupalveluiden tiedotusvälineille todisteeksi tarjoamat valokuvat taas ovat hämäriä eikä niitä hyväksyttäisi todisteeksi tuomioistuimissa.

Ukrainan turvallisuuspalvelu julisti, että oli vangittu 20 venäläistä virkaveljeään. Myöhemmin se laski lukumäärän kymmeneen ja sitten kolmeen. Mutta viimeksi ilmoitettu luku sai lännen hallituksilta ja tiedotusvälineiltä paljon vähemmän huomiota kuin ensimmäinen.

Länsi ei ole viaton tässä kriisissä

On syytä ihmetellä, kuinka tämä “Venäjän väliintulo” rinnastuu NATO:n kylmän sodan jälkeiseen laajentumiseen Venäjän rajoille, korkea-arvoisten läntisten poliitikkojen (mukaanlukien USA:n suurlähettilään) provokatiiviseen tukeen vallankumousliikkeelle, jossa oli mukana kelpo joukko nyt Ukrainan hallituksessa istuvia uusfasisteja, tai oppositiovoimien ja kansalaisjärjestöjen rahoittamiseen.
 
Olen pitkään ollut yllättynyt suvaitsevaisesta suhtautumisesta Venäjässä ja Kiinassa toimivia läntisiä kansalaisjärjestöjä kohtaan. Kuvittele, jos tilanne olisi päinvastainen.

Lännellä ei ole moraalista tai laillista pääomaa

USA, Iso-Britannia ja Ranska ovat jättäneet kansainvälisen lain huomiotta silloin kun se on ollut niille sopivaa.
 
Kun Irakin Saddam Hussein aloitti hyökkäyksen Iraniin vuonna 1980, USA ja Iso-Britannia tarjosivat hänelle aseita ja tiedustelutietoa. Kun USA pelkäsi, että Kansainvälinen tuomioistuin antaisi tuomitsevan päätöksen sen toteuttamasta vallankumouksellisen Nicaraguan satamien miinoittamisesta, se vetäytyi tuomioistuimesta.
 
Kun NATO oli päättänyt pommittaa Serbiaa ja myöhemmin Kosovoa, se sivuutti YK:n turvallisuusneuvoston, vaikka se peruskirjan mukaan on ainoa elin, joka voi laillistaa hyökkäävän sotilaallisen toiminnan.  Kun turvallsuusneuvosto äänesti vastaan USA:n, Iso-Britannian ja Ranskan pyrkimyksille aloittaa toinen Irakin sota, ne jättivät enemmistöpäätöksen huomiotta.
 
Kun länsi, Venäjän tuella, sai hyväksytyksi päätöslauselman siviilien suojelemisesta Muammar al-Gaddafin Libyassa, se taivutti turvallisuusneuvoston arvovaltaa eikä lopettanut ilmahyökkäyksiä ennen kuin al-Gaddafi oli syrjäytetty. Venäjä oli raivoissaan. Ironista kyllä, useimmat läntiset valtiot loivat itselleen tulevaisuudessa aktualisoituvan ongelman päättäessään tunnustaa Kosovon Serbiasta itsenäiseksi valtioksi vastoin Venäjän ja jopa joidenkin EU-jäsenten kuten Espanjan tahtoa. Venäjä pystyy nyt sanomaan Krimistä, että teimme vain saman minkä te teitte Kosovossa.

Näin toimittaessa ongelma on se, että kansainvälinen oikeus ja turvallisuusneuvosto eivät kuminauhan tavoin palaa alkuperäiseen asentoonsa sen jälkeen, kun niitä on venytetty. Niinpä kun kysymys sitten oli Krimistä, jossa Venäjän voitiin katsoa olevan väärässä, monet merkittävät maat, kuten Intia, Kiina, Etelä-Afrikka, Brasilia ja Israel, pysyivät hiljaa eivätkä äänestäneet läntisen tuomion puolesta. (Eivät ne myöskään tukeneet Venäjää.)

Venäjän menettäminen olisi erittäin vahingollista

Venäjän menettäminen kriisin väärinhallinnan johdosta ei ole kovinkaan järkevää.

Se tarkoittaa sitä, että näkyvillä olevassa tulevaisuudessa ei ole ydinaseriisuntaa. Sanktiot iskevät myös kauppaan ja sijoitustoimintaan Venäjän suurilla ja kasvavilla markkinoilla.

Nationalismi on kasvamassa Venäjällä voimakkaasti, myös älymystön piirissä. (kannattaa muistaa, kuinka 9/11 jälkeen 80% venäläisistä tuki Yhdysvaltoja) Venäjä ja Kiina lähentyvät.

USA ja EU ampuvat itseään jalkaan. Entinen presidentti Richard Nixon, liennytyksen luoja, kääntyy luultavasti haudassaan. Hän yritti suostutella Bill Clintonia rauhoittumaan, kun tämä toimi NATO:n itälaajentumisen innokaana asianajajana huolimatta Amerikan lupauksesta olla tekemättä niin.

Presidentti Barack Obama, erkaannuttuaan selkeästi Clintonin tyyppisesti politiikasta, on nyt vaarassa ajautua samanlaiseen. Onko hän ajamassa alas niitä monia tapoja, joilla Venäjä tekee yhteistyötä lännen kanssa?
 
Venäjä hoitaa raketeillaan liikenteen kansainväliselle avaruusasemalle. mihin mikään muu maa ei tällä hetkellä kykene. Se tuottaa koneistot USA:n avaruusraketteihin. Se tekee yhteistyötä lännen kanssa Al Qaidan ja Talebanin vastaisessa taistelussa.
 
Se on antanut luvan kuljettaa amerikkalaista sotamateriaalia Afganistaniin venäläisillä junilla. Se on antanut luvan ylilennoille Afganistaniin. (Venäjä jakaa NATO:n kanssa mielenkiinnon Afganistaniin menetettyään siellä miljoona miestä omassa järjettömässä sodassaan.) Nyt Venäjän tukea tarvitaan NATO:n vetäytymisen vaikeassa toteuttamisessa.
 
Syyriassa se suostutteli Bashar Al-Assadin luopumaan kemiallisista aseistaan ja on nyt rajoittanut asetoimituksiaan.
 
Eikä vähimpänä, se on positiivinen diplomaattinen voima painostaessaan Irania osoittamaan maailmanyhteisölle, ettei sillä ole ydinaseohjelmaa.

Haluaako länsi todella menettää Venäjän?

© Jonathan Power 2014