Kampanja

Mahdollisuuksia toimia yhdessä

Aldermaston Big Blockade 15.2.2010 - LÄHDE BUSSILLA ENGLANTIIN VASTUSTAMAAN YDINASEITA!

Aldermastonissa Englannissa sijaitsee laitos, jossa valmistetaan, huolletaan ja kehitetään Britannian Trident-ydinasesukellusveneiden taistelukärkiä. Jokainen Tridentien ydinkärki on noin kahdeksan kertaa Hiroshimaan vuonna 1945 pudotettua pommia voimakkaampi. Ydinaseet ovat laittomia ja moraalittomia, eivätkä ydinasevallat ole ryhtyneet ydinsulkusopimuksen velvoittamiin toimenpiteisiin ydinaseriisunnan toteuttamiseksi.

30 suomalaista lähdössä ydinaseita vastustamaan Englantiin

tiedotusvälineille 9.2.2010 klo 13.00

Noin 30 suomalaisen rauhanaktivistin ryhmä lähtee tänään kohti Britanniaa osallistuakseen Aldermastonin ydinaselaitoksen luona 15.2. järjestettävään väkivallattomaan kansalaistottelemattomuustapahtumaan. Aseistakieltäytyjäliiton (AKL) järjestämälle matkalle osallistuvien suomalaisten bussi lähtee Rauhanaseman edestä Helsingin Itä-Pasilasta klo 17.00.

Kansainvälinen rauhanvankien päivä 1.12.2009

Joulukuun ensimmäisenä vietetään kansainvälistä rauhanvankien päivää. Alla on lueteltu 1.12.2009 eri maissa vangittuina olevia sodanvastustajia. Joukossa on sekä aseistakieltäytyjiä että väkivallattomaan antimilitaristiseen suoraan toimintaan osallistumisen johdosta vapautensa menettäneitä. Kaikille saa lähettää tukipostia; ohjeet löytyvät alta.

 

Kutsuntakampanja 2009!

Jo 1960-luvulta alkaen antimilitaristit ovat suunnanneet syysaamuisin kutsuntapaikkojen eteen informoidakseen sotalaitoksen kanssa ensimmäistä kertaa asevelvollisina tekemisiin joutuvia nuoria miehiä armeijan käymisen vaihtoehdoista. Tämä on yhä yhtä tarpeellista kuin se oli neljä vuosikymmentä sitten, sillä vaihtoehdoista ei edelleenkään kutsunnoissa turhan paljon kerrota. Niinpä kutsumme sinut osallistumaan syksyn 2009 kutsuntakampanjaan.

Kampanjaa toteutetaan jakamalla siviilipalveluksesta ja totaalikieltäytymisestä kertovia lentolehtisiä kutsuntapaikkojen edessä. Se järjestetään kaikilla paikkakunnilla, joilta löytyy kiinnostuneita vapaaehtoisia sitä toteuttamaan. Viime vuosina se on toteutunut n. 30–50 kunnassa ja tänä vuonna toivottavasti vieläkin laajempana.

Yhdistele sisältöä