Kansainvälisen rauhanvankipäivän yhteydessä toimintaa Jyväskylässä ja Helsingissä maanantaina 1.12.

Lehdistötiedote 1.12.2003

Antimilitaristinen kansalaistottelemattomuusryhmä Muurinmurtajat protestoi totaalikieltäytyjien kohtelua vastaan näyttävällä kansalaistottelemattomuustempauksella Helsingissä. Muurinmurtajien yhteyshenkilö johdattaa toimittajat kansalaistottelemattomuusaktion tapahtumapaikalle Rautatieaseman pääovien edestä kello 13.45.

Jyväskylässä Aseistakieltäytyjäliiton paikallisosasto järjestää häkkiperformanssin ja infopöydän pitoa kävelykadulla klo 12-16.

Teemapäivän yhteydessä toimintaa on myös ainakin Brysselissä, Lontoossa ja Göteborgissa.

Maanantaina 1.12. vietetään kansainvälistä rauhanvankipäivää. Teema on valitettavan ajankohtainen myös Suomessa: maan vankiloissa istuu rauhanvankipäivänä parikymmentä siviilipalvelusrikoksesta tai asevelvollisuudesta kieltäytymisestä tuomittua aseistakieltäytyjää. Kaksi heistä on Amnesty Internationalin tunnustamia mielipidevankeja. Lisäksi yksi tuomittu totaalikieltäytyjä - jyväskyläläinen Jussi Hermaja - on joutunut lähtemään maanpakoon Belgiaan hakemaan oikeutta, jota ei Suomesta ole saanut. Hermaja on hakenut oikeutta Belgian Gentistä käsin jo lokakuusta 2001 saakka.

Muurinmurtajat on vapaamuotoinen antimilitaristinen toimintaryhmä, jonka toimintatapa on avoin, vastuullinen ja väkivallaton kansalaistottelemattomuus. Ensimmäisen tapahtumansa se järjesti alkuvuonna 1997. Ennen maanantaita se on järjestänyt yhteensä 14 kansalaistottelemattomuustapahtumaa.