Kansainvälinen aseistakieltäytyjäpäivä 2008

Tor, 15 Tou 2008 (Koko päivä) +0300

15. toukokuuta on kansainvälinen aseistakieltäytyjäpäivä. Tämän vuoden teema on aseistakieltäytymisoikeus ammattimaisissa armeijoissa.  Alla on War Resisters´ Internationalin tuottamaa tietoa päivän teemasta.

Aseistakieltäytyjäpäivä Turussa:

Kansainvälisenä aseistakieltäytyjäpäivänä, 15.5., Jokikadun kulttuurikeskuksessa Tappava lasti -ydinasekuljetusdokkarin ilmaisesitys, workshoppeja, mielenkiintoisia keskusteluja sekä AKL:n infopöytä. Tapahtuman järjestää Turun AKL. Lisätiedot: turku[at]akl-web.fi

 

 

Armeijoiden ammattimaistuminen – asevelvollisuuden loppu Euroopassa?

Kansainvälinen aseistakieltäytyjäpäivä 15.5.2008

Monet Euroopan maat ovat viime vuosina luopuneet asevelvollisuudesta tai ainakin lopettaneet sen toimeenpanemisen rauhan aikana. Tällä hetkellä vain kymmenessä Euroopan unionin 27 jäsenmaasta on voimassa asevelvollisuus ja niistäkin osan odotetaan luopuvan siitä lähitulevaisuudessa: Puola lienee lakkauttamassa asevelvollisuuden 2010-12 ja Ruotsissa prosessi sen lopettamiseksi on parhaillaan käynnissä. Mutta myös asevelvollisuutta soveltavissa maissa ”vapaaehtoisilla” ammattisotilailla on tavallisesti asevelvollisia tärkeämpi rooli NATO:ssa tai muiden toimeenpanemissa operaatioissa ulkomailla tai Euroopan unionin taisteluryhmittymissä. Syyt asevelvollisuuden ylläpitämiseen ovat tavallisemmin ideologisia kuin sotilaallisia.

Lähes huomiotta on jäänyt rinnakkainen kehityskulku: aseistakieltäytymisoikeus, joka asevelvollisten osalta on tunnustettu laajasti Euroopan unionissa, on menettänyt merkitystään, sillä ammattisotilailla ei sitä tavallisesti ole. Vaikka kaikki 27 Euroopan unionin jäsenmaata tunnustavat aseistakieltäytymisoikeuden asevelvollisille, vain kaksi – Saksa ja Britannia – tunnustaa sen myös ammattisotilaille.

Aseistakieltäytymisoikeus ja ammattisotilaat

Ihmisoikeusstandardeistaan ylpeä Euroopan Unioni rikkoo itse tässä kansainvälisiä standardeja. Ajattelun, omantunnon ja uskonnon vapaus (kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 18. artikla, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artikla, Euroopan perusoikeuskirjan 10. artikla) pitävät loogisesti sisällään myös oikeuden muuttaa näkemyksiään. Tämän perusteella Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous vaati ihmisoikeuksia asevoimissa koskevassa päätöslauselmassaan (24.3.2006) jäsenmaitaan ”sisällyttämään lainsäädäntöönsä oikeuden rekisteröityä aseistakieltäytyjäksi minä tahansa ajankohtana ennen palvelusta, sen aikana tai sen päättymisen jälkeen, sekä ammattisotilaille oikeuden saada aseistakieltäytyjän asema”. Jo Euroopan neuvoston suositus 1581 vuodelta 2001 kehottaa valtioita tunnustamaaan asistakieltäytymisoikeuden myös ammattisotilaille.

Käytännössä asiat eivät kuitenkaan ole juuri muuttuneet, eikä ole poliittista painetta tämän oikeuden toteuttamiseksi. Usein esitetyn väitteen mukaan tämä ei ole ongelma, koska tunnettuja aseistakieltäytymistapauksia on vähän tai ei ollenkaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Koska aseistakieltäytymisoikeutta ei ole, potentiaaliset kieltäytyjät pyrkivät käyttämään muita keinoja vapautuakseen sotilaspalveluksesta – usein hakemalla vapautusta lääketieteellisistä tai psykologisista syistä. Tai sitten heidät luokitellaan “sotilaskarkureiksi” tai “luvattomasti palveluksesta poissaoleviksi”, ja koska Euroopassa ei ole olemassa minkäänlaisia tukirakenteita ammattisotilaina aseistakieltäytyjiksi ryhtyville, tällaiset tapaukset eivät tavallisesti tule julkisiksi.

Värväyksen vastainen toiminta ja sotilaiden oikeudet

Euroopan aseistakieltäytyjäliikkeet eivät yleisesti ottaen ole toistaiseksi kyenneet vastaamaan asevelvollisuuden lopun asettamiin haasteisiin. Ei tehdä järjestäytynyttä ja koordinoitua työtä armeijoiden värväystoimintaa vastaan, eikä ole olemassa näkyviä tukirakenteita sotilaille, jotka syystä tai toisesta haluavat lähteä asevoimista. Tämä on ongelma, koska kriittisillä sotilailla ei ole rauhanliikkeessä ketään, johon voisi ottaa yhteyttä.

Erot potentiaalisten värvättävien ja useimpien antimilitarististen ryhmien jäsenten koulutuksessa ja luokkataustassa mutkistavat asioita entisestään. Kun armeija kohdistaa värväysponnistelunsa tavallisesti heikommassa asemassa oleviin ryhmiin – vähän koulutettuihin, maahanmuuttajiin, alueille joilla vallitsee korkea työttömyys – useimmat antimilitarististen ryhmien aktiivit ovat taustaltaan keskiluokkaisia ja koulutettuja. Tämän johdosta on usein vaikea löytää edes yhteistä kieltä.

USA:ssa hankitut kokemukset kuitenkin osoittavat, että työ (entisten) sotilaiden parissa ja armeijan värväystoimintaa vastaan on erittäin tärkeää ja lupaavaa. USA:n värväyksen vastainen liike vastustaa kampanjallaan armeijan värvääjien läsnäoloa lukioissa ja yliopistoissa, minkä seurauksena armeijan on vaikeampi saavuttaa värväystavoitteitaan. Tässä työssä Vietnamin ja Irakin sotien veteraanit ovat tärkeässä roolissa, koska he tuntevat armeijan sisältäpäin ja pystyvät helpommin purkamaan armeijan värvääjien valheet..

Aseistakieltäytyminen ja yksityiset yritykset

Voimistuva kehityssuuntaus “ulkoistaa” armeijan palveluita avaa kokonaan uuden ongelmakentän. Pienemmissä ja “ammattimaisemmissa” armeijoissa vähemmän keskeiset tehtävät on annettu sopimusten perusteella yksityisille yrityksille: kasarmien ruokahuollosta ja pyykinpesusta tankkien ja taistelulentokoneiden huoltamiseen. Asevelvollisuusarmeijoissa näistä tehtävistä huolehtivat useimmiten asevelvolliset, mutta ammattisotilaat ovat niiden hoitamiseen liian kalliita ja heitä tarvitaan keskeisempiin taistelutehtäviin.

Vaikkei näihin tehtäviin sisällykään aseiden kantamista, niitä ei myöskään voi kutsua “siviilitehtäviksi”. Ne eivät olisi “aidosti siviililuontoista korvikepalvelusta” aseistakieltäytyjille.

Mutta mitä tapahtuu, kun armeijan siviilityöntekijä ryhtyy aseistakieltäytyjäksi ja haluaa purkaa sopimuksensa? Vaikkei hän – toisin kuin ammattisotilaat – saakaan eteensä rikossyytteitä tai sotaoikeutta, seuraus on silti työttömyys ja – koska työntekijä on lopettanut työsuhteen ”vapaaehtoisesti” – todennäköisesti ainakin jonkun aikaa ilman työttömyyskorvauksia. Ei ole laillista oikeutta vaatia siirtoa saman työnantajan siviilitehtäviin.

Samanlaisia ongelmia voi syntyä, kun “siviili”työnantaja saa uuden sopimuksen armeijalta: joillekin työntekijöille tämä saattaa merkitä sitä, että he joutuvat yhtäkkiä pesemään armeijan pyykkiä tai huolehtimaan kasarmien ruokahuollosta. Heillä ei ole oikeutta kieltäytyä tällaisesta “komennuksesta”.

Näiden kysymysten osalta olemme täysin alkutekijöissä. Toistaiseksi ei ole käyty mitään keskusteluja aseistakieltäytyjäliikkessä tai ammattiyhdistysliikkeessä.

Johtopäätöksiä

Euroopan aseistakieltäytyjäjärjestöjen ja sodanvastustajien on korkea aika kohdata muuttuneen sotilaallisen ympäristön esiinnostamat haasteet. Vaikka yhä usemmat eurooppalaiset asevoimat ottavat osaa sotaoperaatioihin ulkomailla – niin kutsuttuun ”rauhaanpakottamiseen” tai ”humanitaarisiin” operaatioihin” - ja tekevät tämän useimmiten ammattisotilaita käyttämällä, aseistakieltäytyjäliike ei ole käynnistänyt vastatoimia. Kuinka kauan meillä on varaa olla tekemättä sitä?

Uskon, että on aika oppia USA:ssa hankituista kokemuksista ja luoda myös Eurooppaan vahva värväyksen vastainen liike, joka ei jätä huomiotta armeijassa jo olevia, vaan tarjoaa tukensa niille, jotka syystä tai toisesta haluavat lähteä sieltä.

Andreas Speck

Taulukko: asevelvollisuus ja aseistakieltäytyminen Euroopan unionissa.

Maa

Ase-velvollisuus

Ak-oikeus asevelvollisille

Ak-oikeus ammattisotilailla

Ennen palvelusta

Palveluksen aikana ja jälkeen

Itävalta

On

On

Ei (1)

Ei

Belgia

Ei panna toimeen

On(2)

Ei

Ei

Bulgaria

Ei panna toimeen

On (2)

Ei

Ei

Kypros

On

On(3)

Ei

Ei

Tshekki

Ei panna toimeen

On (2)

Ei

Ei

Tanska

On

On

On

Ei

Viro

On

On

Ei

Ei

Suomi

On

On

On

Ei

Ranska

Ei panna toimeen

On (2)

Ei

 

Saksa

On

On

On

On

Kreikka

On

On

Ei

Ei

Unkari

Ei panna toimeen

On (2)

Ei (4)

Ei

Irelanti

Ei

-.

-.

Ei

Italia

Ei panna toimeen

On (2)

Ei

 

Latvia

Ei panna toimeen

On (2)

Ei

 

Liettua

On

On (5)

Ei

Ei

Luxembourg

Ei

-

-

Ei

Malta

Ei

-

-

Ei

Puola

On (6)

On

Ei

Ei

Portugali

Ei (7)

Ei

 

Romania

Ei

-

-

Ei

Slovakia

Ei panna toimeen

On (2)

Ei

Ei

Slovenia

Ei

-

-

Ei

Espanja

Ei panna toimeen

On (2)

Ei

 

Ruotsi

On (8)

On

On

Ei

Alankomaat

Ei panna toimeen

On (2)

On (2)

Ei

Iso-Britannia

Ei

-.

-

On

Ehdokasmaat

Kroatia

Ei panna toimeen

On (2)

On (2)

Ei

Makedonia

Ei

-.

-

Ei

Turkki

On

Ei

Ei

Ei

Viitteet:

(1) Reserviläisillä on mahdollisuus hakea aseistakieltäytyjäksi, mutta vain kolmen vuoden sisällä sotilapalveluksen alkamisesta.
(2) Asevelvollisuutta ei ole lakkautettu, mutta sitä ei panna toimeen. Aseistakieltäytymisoikeus on olemassa, mikäli se palautetaan.

(3) Pohjois-Kypros ei tunnusta aseistakieltäytymisoikeutta.
(4) Jos asevelvollisuus palautetaan, aseistakieltäytyminen on mahdollista vain ennen sotilasvalaa.
(5) Vaikka aseistakieltäytymisoikeus onkin tunnustettu, aidosti siviililuontoista vaihtoehtopalvelusta ei ole olemassa.
(6) Asevelvollisuudesta luovutaan todennäköisesti 2010-12
(8) Asevelvollisuus lakkautettaneen pian. Aseistakieltäytyjien vaihtoehtopalvelus lakkaa vuoden 2008 loppuun mennessä.

 

Värväyksen vastainen työ Yhdysvalloissa

Kun loppumattomalta vaikuttava sota terrorismia vastaan kalvaa kestävän rauhan mahdollisuutta, monet yhdysvaltalaiset aktivistit huomaavat ajautuneensa työhön, joka liittyy nuorten ja militarismin suhteeseen. Tätä työtä kutsutaan värväyksen vastustamiseksi ja sen keskeinen painopiste on demilitarisoida kansakunta aloittamalla sen nuorten mielien demilitarisoimisesta.

Rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta toimivan liikkeen ulkopuolella usein väärinymmärretyllä ja parjatulla värväyksen vastaisella liikkeellä on noin 30 vuoden historia, joka alkoi pian sen jälkeen kun USA oli mennyt mukaan Vietnamin sotaan, mikä johti asevelvollisuuden lakkauttamiseen. Asevelvollisuuden lakkauttaminen pakotti armeijan sopeutumaan tilanteeseen, jossa sen on pakko värvätä ihmisiä “täysin vapaaehtoisuuteen” perustuvaan palvelukseen. Se omaksui suuren joukon kannustus- ja värväystaktiikoita vokotellakseen ihmisiä värväytymään. Monet niistä ovat yhä käytössä ja suurin värväykseen liittyvä huolenaihe on se, etteivät nuoret saa värvääjiltä kaikkea tietoa, jota he tarvitsisivat valistuneen päätöksen tekemiseen siitä, värväytyvätkö vaiko eivät. Vaikka saattaa näyttää vaikealta ymmärtää, että armeija värvääjät pystyvät pettämään USA:n nuoria, todellisuudessa militarismi kykenee sumentamaan massojen mielet. Tämän johdosta monet nuoret eivät koskaan kyseenalaista myyntipuheita, joilla uniformuihin sonnustautuneet miehet ja naiset heitä värväävät.

Militarismi on armeijan ihmisille kauppaamisen työkalu ja värväyksen vastustaminen suora vastatoimi, joka haastaa käsitykset armeijasta pyhänä lehmänä, yhteiskuntamme tukipilarina tai instituutiona, joka pitää meidät vapaina. Värväyksen vastaiset aktivistit työskentelevät useammin hiljaisuudessa muuttaakseen koulujen suhtautumisen armeijan värvääjien toimintaan nuorten parissa kuin järjestävät korkean profiilin kampanjoita ja mielenosoituksia. Värväyksen vastustuksen keskeinen viesti kuuluu, että nuorilla tulee olla mahdollisuus tehdä tietoon perustuva päätös – erityisesti kun kyseessä on elämän muuttava päätös, johon he sitoutuvat kahdeksaksi vuodeksi. Tuhannet ihmiset ja sadat ryhmät osallistuvat tällä hetkellä tähän työhön, mutta pikainen silmäys paljastaa, että näin ei ollut 30 vuotta sitten.

Varhaisvaiheet

Useimmat nuorten parissa Vietnamin sodan aikana työskennelleistä ryhmistä ja yksilöistä toimivat neuvonantajina ja auttoivat värvättyjä nuoria miehiä. Heidän tärkein tehtävänsä oli tiedottaa värvätyille mahdollisuuksista joita oli tarjolla silloin, kun he kokivat armeijassa palvelemisen tai sotaan osallistumisen periaatteidensa vastaiseksi. Kun asevelvollisuus lakkasi, monet sodanvastaiset aktivistit ajautuivat takaisin arkielämäänsä tai omaksuivat muita aktivismin muotoja, mutta vain harvat kiinnittivät huomiota nuorten militarisoimiseen. Useimmat heistä työskentelivät TFORM:ssa (Taskforce on Recruitment and Militarism), joka oli vuonna 1976 perustettu varhainen kutsuntojen ja värväyksen vastainen keskusjärjestö, jonka jäseniä olivat the Central Committee for Conscientious Objectors, American Friends Service Committee, the War Resisters League ja the National Inter-religious Board for Conscientious Objectors.

1980-luvun alkuvaiheissa USA:n liittovaltio aloitti uudelleen asevelvollisten rekisteröimisen, jota se oli käyttänyt aikaisemmin kerätääkseen tietoja miljoonista miehistä, joista asevelvollisuutta suorittaneet valittiin. Vaikka Yhdysvallat ei käynyt mitään “suurta” sotaa, hallitus palautti silti rekisteröinnin kylmän sodan pelotteeksi Neuvostoliittoa vastaan. Sodan vastaiset aktivistit aloittivat nopeasti neuvontapalvelut mahdollisille asevelvollisille, mutta lopulta ymmärrettiin, että menetelmät joilla nuoria miehiä houkuteltiin värväytymään vapaaehtoiseen palvelukseen, olivat paljon suurempi ongelma kuin asevelvollisuuden mahdollisuus.

1980-luvun puolenvälin paikkeilla paikallista värväyksen vastainen työtä tehtiin kaikkialla maassa aktivistien opiskellessa menetelmiä, joilla armeijaa värvää ihmisiä ja joilla nuorille opetetaan militarismia. Asiayhteys, jossa nykyään ymmärrämme värväyksen vastaisen työn, muotoutui tuohon aikaan.

Yksi tämän aktivismin tärkeimmistä tapahtumista oli, kun San Diegossa Kaliforniassa toiminutta ryhmää, nimeltään the Committee Against Registration and the Draft, estettiin julkaisemasta ilmoitusta paikallisen lukion lehdessä. CARD halusi lähinnä tehdä saman joka armeijan annettiin tehdä ja haastoi lehden oikeuteen. Se hävisi jutun alemmissa oikeusistuimissa, mutta vetosi liittovaltion tuomioistuimeen, jonka päätös oli ryhmälle myönteinen. Kyseessä oli ennakkopäätös, jonka mukaan armeijan värväystoiminta kouluissa on kiistanlaista toimintaa ja jos koulu sallii armeijan värvääjien tulla, se luo “rajoitetun julkisen foorumin” eikä voi sensuroida toista kiistan osapuolta. Tämä päätös sallii värväyksen vastustajille samanlaisen mahdollisuuden jakaa informaatiota lukioissa kuin armeijan värvääjillä on, ja he käyttävät sen kertoakseen asioista, jota armeija ei suurin surminkaan kertoisi pelätessään menettävänsä värväytyviä. Vaikka päätös oli tärkein niille, jotka toimivat liittovaltion tuomiovallan piirissä olevissa laitoksissa, siihen viittaavat usein myös eri puolilla maata julkisten koulupiirien kanssa neuvottelevat aktivistit.

1990-luku: ensimmäinen Persianlahden sota

1990-luvulla huomio kiinnittyi ensimmäiseen Persianlahden sotaan, joka taas toimi kipinänä lukioissa toteutetun armeijan koulutusohjelman vastaiselle työlle. Monet asevelvollisuuden palauttamista pelänneet aktiivistit alkoivat myös laatia suunnitelmia nuorten ihmisten auttamisesta siinä tilanteessa, että asevelvollisuus todella pantaisiin toimeen. Vaikkei asevelvollisuutta koskaan palautettu, monet armeijassa olleet kokivat omantunnon syiden johdosta, ettei armeijassa oleminen enää ollut heidän arvojensa mukana. Aktivistit kamppailivat tämän uuden aseistakieltäytyjien ryhmän auttamiseksi. Tänä ajanjaksona syntyi myös kaksi keskeistä järjestöä: The GI Rights Hotline ja the National Coalition to Demilitarize our Schools.

Persianlahden sodan jälkeen värväyksen vastainen liike hiipui. Sodanvastainen/rauhanliike ei ollut tarpeeksi sitoutunut ajatukseen, että rauhanrakentaminen ja sotien ehkäiseminen voisi toteutua värväyksen vastaisen työn avulla, joten vain muutamat kansalliset ja ruohonjuuritason ryhmät jatkoivat työtään väsymättä. Sitten tuli hyökkäys Irakiin.

Aktivismin uusi aalto

Miljoonat invaasiota vastaan mieltään osoittaneet eivät voineet estää sitä tapahtumasta, mutta vastalauseiden seurauksena laaja huomio kiinnittyi ilmiöön, jota kutsutaan ”köyhien asevelvollisuudeksi”. Tämä käsite viittaa siihen, että monien USA:n yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevista ryhmistä tulevien on pakko värväytyä armeijaan, koska on vain vähän muita mahdollisuuksia hankkia ansioita, saada terveyspalveluita tai hankkia rahaa korkeamman koulutuksen hankkimiseen.

Tällä hetkellä tuhannet ihmiset tekevät värväyksen vastaista työtä. Jotkut työskentelevät muuttaakseen koulupolitiikan niin, että opiskelijoilla on mahdollisuus kuulla kaikki valistuneiden ratkaisujen tekemiseen tarvitsemansa tieto. Toiset yrittävät kertoa nuorille ihmisille todellisista vaihtoehdoista. Toiset taas kampanjoivat poistaakseen armeijan sponsoroimat koulutusohjelmat luokkahuoneistaan. Monet näkevät tämän aktivismin rintaman yhtenä tärkeimmistä tavoista muuttaa kansakunnan suhtauminen sotaan. Voiko tämä luoda liikkeen, joka lopettaa käynnissä olevat sodat? Ehkä tai ehkä ei, mutta monet uskovat, että sen avulla on mahdollista muuttaa kansakunta, ja aiomme jatkaa työtämme niin kauan kuin sitä tarvitaan.

Oskar Castro

Oskar Castro works with the AFSC’s Youth and Militarism programme. See http://www.youth4peace.org

 

Kuinka armeijat värväävät muualla?

Vaikka Euroopan ja Yhdysvaltojen armeijat toimivat kaikkialla – ja vaikkeivät armeijat toimisikaan, maat varmasti käyttävät sotavoimiensa tukemaa taloudellista ”yhteistyötä” ja kehitys”apua” poliittisen ja taloudellisen vaikutusvaltansa ylläpitämiseksi – asevoimia on muillakin mailla. Itse asiassa useimmat maailman valtioista ylläpitävät asevoimia. Kuinka muut tärkeimmät sotilaalliset toimijat värväävät ihmisiä asevoimiinsa?

Kiina

Teoriassa Kiinassa on voimassa sekä asevelvollisuutta ja “vapaaehtoista” värväytymistä käyttävä järjestelmä. Lain mukaan on “Kiinan kansalaisten kunniakas velvollisuus palvella asevoimissa ja kuulua miliisijärjestöihin”. Kiinan kansantasavallan laki armeijapalveluksesta määrää, että miespuoliset kansalaiset ovat kahdeksantoista vuoden iän saavutettuaan velvollisia astumaan palvelukseen. Ne, joita ei oteta palvelukseen vuonna jona täyttävät 18 vuotta, voidaan määrätä palveluksen 22 vuoden ikään saakka.

Kansan vapautusarmeijan rauhanaikainen vahvuus on 2,3 miljoonaa sotilasta. Kuitenkin asevelvollisuusikään tulee joka vuosi yli 13 miljoonaa miestä. Käytännössä asevelvollisuus on merkityksetön, sillä palveleminen armeijassa on vapaaehtoista Kiinan suuren väkimäärän ja siitä seuravaan suuren vapaaehtoisten määrän takia. Kaikkien 18-vuotiaiden tulee rekisteröityä. Tärkein poikkeus järjestelmään ovat mahdolliset yliopisto-opiskelijat (sekä miehet että naiset), joilta edellytetään tavallisesti viikon tai enemmän kestävän sotilaskoulutuksen suorittamista joko ennen kurssiensa alkamista tai (tavallisemmin) sen jälkeen (sotilaspalvelulain 43. artikla).

Intia

Intia ylpeilee maailman kolmanneksi suurimmilla asevoimilla: Intian armeijassa palvelee 1,3 miljoonaa sotilasta. Vaikka värväytyminen on vapaaehtoista, maan taloudellinen tilanne – yli neljäsosa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella – takaa suuren potentiaalisten värvättävien määrän.

Intian armeijan informaation mukaan jalkaväen sotamiehen (sepoy) lähtöpalkka on 3050-4650 rupiaa (80-120 US$).

Tärkein värväyskeino ovat niin kutsutut “värväyskokoukset”, joita pidetään säännöllisesti eri kaupungeissa. Eikä värväytymisestä kiinnostuneista ole puutetta: 21-vuotias Ghulam Ahmed sanoi, ettei hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin liittyä armeijaan tukeakseen kolmea sisartaan ja äitiään, kun hänen isänsä oli kuollut liikenneonnettomuudessa.. “Minulla ei ole työtä ja tämä värväyskokous on antanut minulle toivoa,” Ahmed sanoi haukkoen henkeään värvääjien ankaran kestävyyskokeen jäljiltä.

Todellisuudessa suurin ongelma ei ole värväytyvien puute vaan korruptio. Värväytymisestä kiinnostuneet käyttävät lahjuksia päästäkseen armeijaan ja valevärvääjät rahastavat epätoivoisesti armeijasta työtä hakevien kustannuksella.

Intian puolustusministeriön vuosiraportin mukaan “maassa on 11 alueellista värväystoimistoa, kaksi gurkhien värväysyksikköä ja yksi riippumaton värväystoimisto, sekä 47 aluekeskusta, jotka toteuttavat värväyskokouksia alueillaan. Tavoite on, että jokaisessa piirissä pidetään ainakin yksi värväyskokous värväytymisvuoden aikana. Värväysvuoden 2005-06 aikana värväysorganisaatio on värvännyt 27911 alokasta armeijaan.”

Kuten monissa muissakin maissa, myös Intiassa on sotilaskoulujärjestelmä, johon kuuluu 8410 koulua ja 5251 lukiota lähes jokaisessa Intian piirissä. Yhteensä 1,3 miljoonaa intialaista nuorta on sotilaskouluissa.

The Coalition to Stop the Use of Child Soldiers raportoi vuonna 2004, että Intian armeijaan voi liittyä 16 vuoden iästä alkaen. Intian armeijan www-sivun mukaan 17.5 vuotta on minimi-ikä tiettyihin joukkoihin ja tehtäviin.

Vaikka miehistöön värväytyvistä ei ole puutetta, Intian armeija kärsii upseeripulasta. Virallisten tietojen mukaan armeijalla on 11371 upseerin vajaus. Viime aikoina on käyty keskustelua asevelvollisuuden voimaan saattamisesta korkeamman koulutuksen saaneille tai hallituksen viroissa työskenteleville, mutta Intian hallitus on nyt hylännyt tämän aloitteen..

Köyhien asevelvollisuus

Antimilitaristit puhuvat USA:n ja Britannian kohdalla “köyhien asevelvollisuudesta”, mutta tämä käsite on vielä osuvampi Kiinan tai Intian tapauksessa. Kiinan poliittinen eliitti ei tällä hetkellä salli mitään antimilitarista propagandaa, mutta ongelma on erilainen Intiassa. Gandhin maassa ei ole juuri lainkaan antimilitarismia. Mahdolliset värväyksen vastaiset aktivistit joutuisivat kohtaamaan ”köyhien asevelvollisuuden”, jonka seurauksena ihmisiä olisi lähes mahdotonta estää värväytymistä armeijaan. Tämä on selvä viite siitä, että taloudellisten vaihtoehtojen kehittäminen on elintärkeää taistelussamme militarismia vastaan.

Andreas Speck

The Broken Rifle > No.78, May 2008