Kansainvälinen lista rauhanvangeista vuonna 2001

Joulukuun 1. päivä on kansainvälinen rauhanvankien päivä. War Resisters’ International (WRI) -järjestö on julkaissut vuodesta 1956 alkaen luettelon jokaisesta tuntemastaan joulukuun ensimmäisenä päivänä rauhanaatteellisen vakaumuksensa tai siitä kumpuavan väkivallattoman toiminnan johdosta vangittuna olevasta ihmisistä. Joukossa on aseistakieltäytyjiä ja väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuteen osallistuneita. Keskiaukeamalla on tämänvuotinen lista. Kaikille saa lähettää postia!

 

ARMENIA

Jehovan todistaja Gevork Palyan tuomittiin 12.9.2001 vuodeksi vankeuteen asepalveluksesta kieltäytymisestä uskonnollisista syistä. Vaikka Armenia julisti kesällä 2001 armahduksen, jonka seurauksena useat aseistakieltäytymisen johdosta vangitut Jehovan todistajat vapautettiin, sen jälkeen on langetettu uusia tuomioita. 12. syyskuuta seuraavat 13 Jehovan todistajaa oli edelleen vangittuina tai rangaistussiirtokunnissa: Khachatur Zakaryan, Amayak Karapetyan, Arman Atanyan, Vahan Mkroyan, Armen Yeghiazaryan, Vladimir Kiroyan, Vladimir Osipyan, Edgar Bagdasaryan, Aram Shahverdyan, Vachagan Hovhannisyan, Karen Vardanyan, Samvel Vardanyan ja Karapet Harutyunyan. Neljä muuta odottaa oikeudenkäyntiä ja viisi saa asua kotonaan, mutta heillä on velvollisuus ilmoittautua säännöllisesti poliisille.

 

SAKSA

Malik Sharif
(03/11/01-08/12/01)
z.Zt. Arrest, 8./Sanitaetsregiment 6
Freiherr-von-Fritsch-Kaserne
25524 Breitenburg

Totaalikieltäytyjä, joka suorittaa toista 21 vuorokauden pidätysjaksoa, ja vangittaneen vapauduttuaan uudelleen 21 päiväksi.

 

ISRAEL

Vuonna 2001entistä useampi reserviläinen ja asevelvollinen kieltäytyi palvelemasta miehitetyillä alueilla ja jotkut periaatteelliset aseistakieltäytyjät kieltäytyvät palvelemasta kokonaan - yhteensä heitä on 32 lokakuun 2000 jälkeen. He saavat tavallisesti 21 tai 28 päivän vankeustuomion ja uuden palvelukseenastumismääräyksen vapauduttuaan. Päivitettyä tietoa löytyy WRI:n websivulta (http://wri-irg.org).

Leonid Kressner
Military ID 7156547
Military Prison No. 6
Military postal number 03734, IDF

Pidätettiin 15. lokakuuta ja odottanut oikeudenkäyntiä vangittuna siitä lähtien. Hän lienee vangittuna 1. joulukuuta 2001.

 

Eran Razgour
Military ID 7118061
(28/10/01-04/12/01)
Military Prison No. 4
Military postal number 02507, IDF

Aseistakieltäytyjä, joka on kieltäytynyt kutsunnoista. Vangittaneen uudelleen vapauduttuaan.

 

Yair Halper
Military ID 7237405
(17/10/01-09/12/01)
Military Prison No 6
Military postal no. 03734, IDF

Aseistakieltäytyjä, joka on kieltäytynyt kutsunnoista.

 

Ro’i Wolman
(05/11/01-02/12/01)
Military Prison No 6
Military postal no. 03734, IDF

Kieltäytynyt palvelemasta miehitetyillä alueilla.

 

Mordechai Vanunu
(18 vuoden tuomio, vangittuna 30.09.1986 alkaen)
Ashkelon Prison
Ashkelon
Israel

Vuodatti tietonsa Israelin salaisesta ydinaseohjelmasta lännen lehdistölle ja tuomittiin vakoilusta ja petoksesta. Hänet kidnapattiin Italiassa 30.9.1986.

 

KOREAN TASAVALTA

Noin 1.500 Jehovan todistajaa on parhaillaan vangittuna aseistakieltäytymisen johdosta. Viitisensataa vangittaan joka vuosi keskimäärin kolmeksi vuodeksi. Lisätietoja:

Solidarity for Peace & Human Rights
152-053 402-ho yunyoung-building
1127-33 guro3-dong gurogu
Seoul
Korea
tel. +82-2-851 9086
fax 851 9087, email peace@jinbo.net

 

PUERTO RICO

Yli tuhat ihmistä on pidätetty osallistumisesta USA:n sotilastukikohtaa Viequesissa vastustaviin tai sitä puolustaviin kansalaistottelemattomuustapahtumiin. Useimmat heistä ovat saaneet lyhyen vankeustuomion tai sakkoja ja tällä hetkellä vain muutama on vangittuna, vaikka lukumäärä saattaa lisääntyä uusien tapahtumien myötä.

 

Dámaso Serrano
#21626-069
(14/08/01-13/12/01)
MDC Guaynabo
Apartado 2146
San Juan
PR 00922-2146

Kansalaistottelemattomuusaktio USA:n sotilastukikohdassa Viequesissa.

 

ESPANJA

Vaikkei asevelvollisuutta enää pannakaan toimeen, muutama totaalikieltäytyjä on edelleen vangittuna.

Alberto Estefanía Hurtado
(2 vuotta 4 kuukautta, vapautuu 04.03.03)
Javier Rodríguez Hidalgo
(2 vuotta 4 kuukautta, vapautuu 20.02.04)
Óscar Cervera García
(2 vuotta 4 kuukautta, vapautuu 03.07.03)
 
Prisión Militar de Alcalá de Henares
28870 Alcalá de Henares (Madrid)
 
José Ignacio Royo Prieto
(2 vuotta 4 kuukautta, vapautuu 04.03.03)
Prisión Provincial de Bilbao
Lehendakari Agirre, 92,
48870-Basauri (Bizkaia)
 
Jesús Belaskoain
(2 vuotta 4 kuukautta, vapautuu 08.08.02)
Centro Penitenciario de Pamplona
c/ San Roque s/n,
31.008-Iruna
 
Miguel Felipe Ramos
(2 vuotta 4 kuukautta, vapautuu 28.05.03)
Centro Penitenciario Cáceres 1
Crta. De Torrejoncillo, s/n,
100001-Cáceres

Kaikki ovat osallistuneet “insumision kasarmilla” -kampanjaan julkituoden totaalikieltäytymisensä vasta varuskunnassa. Ennen palveluksen alkua kieltäytyneitä ei ole tuomittu vankeuteen enää moneen vuoteen

 

Ander Eiguren Gandarias
(vapautuu 28.01.03)
Prisión Provincial de Bilbao
Lehendakari Agirre, 92,
48870-Basauri (Bizkaia)

Vangittu osallistumisesta väkivallattomaan suoraan toimintaan (tunkeutui armeijan virkaanasettaisjuhliin)

 

YHDYSVALLAT

Philip Berrigan
#14850-056
(02/02/01-01/02/02)
Susan Crane
#87783-011
(02/02/01-01/02/02)
FCI Dublin
5701 8th Street
Dublin, CA 94568

Osallistuivat “Prince of Peace” -aurantakojatapahtumaan 14.2.-97, vangittiin 02.02.01 ehdonalaisrikkomuksesta myöhemmän “Aurantakojat vs. köyhdytetty uraani” -aktion johdosta.

 

Rev. Stephen Kelly S.J.
#292-140
(19/12/99-18/03/02)
Roxbury Correctional Institution
18701 Roxbury Rd.
Hagerstown, MD 21746

Osallistui “Aurantakojat vs. köyhdytetty uraani” -aseidenriisunta-aktioon A-10 -sotalentokoneita vastaan 19.12.1999

 

David Corcoren
#90282-020
(17/07/01-17/01/02)
Federal Prison Camp Oxford
PO Box 1085
Oxford, WI 53952

Osallistui the School of the Americasin (SOA) sulkemista vaatineeseen kansalaistottelemattomuustapahtumaan SOA:n alueella marraskuussa 2000. The School of the Americas on USA:ssa sijaitseva sotilasakatemia, jossa koulutetaan latinalaisen Amerikan maiden sotilaita. Sen opetusmateriaaliin on kuulunut mm. kidutukseen ja salamurhien tekoon opastavaa kirjallisuutta. Entisten oppilaiden joukossa on monia maanosan pahamaineisimmista ihmisoikeusrikollisista.

 

John Alfred Hunt, Jr.
#90277-020
(17/07/01-17/01/02)
FCI Beckley
PO Box 350
Beaver, WV 25813

Osallistui kansalaistottelemattomuus-tapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

Steve Jacobs
#88110-020
(17/07/01-17/07/02)
Federal Prison Camp Leavenworth
P.O. Box 1000
Leavenworth, KS 66048

Osallistui kansalaistottelemattomuus-tapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

Richard John Kinane
#90279-020
(17/07/01-17/01/02)
FCI Englewood Camp
9595 W. Quincy Avenue
Littleton, CO 80123

Osallistui kansalaistottelemattomuus-tapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

Mary Lou Benson
#90281-020
(17/07/01-17/01/02)
Rachel Louise Hayward
#90286-020
(17/07/01-17/01/02)
Gwen Henessey
#90288-020
(17/07/01-17/01/02)
Rebecca Kanner
#90278-020
(17/07/01-17/01/02)
Elizabeth Anne McKenzie
#90291-020
(17/07/01-17/01/02)
Miriam Spencer
#90294-020
(10/08/01-10/02/02)
Mary Alice Vaughan
#90296-020
(17/07/01-17/01/02)
Federal Prison Camp Pekin
PO Box 6000
Pekin, IL 61555

Osallistuivat kansalaistottelemattomuustapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

Dorothee M. Hennessey
#90287-020
(17/07/01-17/01/02)
c/o 3390 Windsor St., Dubuque
IA 52001

Osallistui kansalaistottelemattomuus-tapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

Lois Putzier
#90292-020
(17/07/01-17/01/02)
Federal Prison Camp Phoenix
37930 N. 45th Ave
Phoenix, AZ 85086

Osallistui kansalaistottelemattomuus-tapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

John Ewers
Unit B-2
#90284-020
(17/07/01-17/01/02)
William Houston, Jr.
Unit B-2
#90289-020
(17/07/01-17/01/02)
Federal Prison Camp Ashland
PO Box 6000
Ashland, KY 41105-6000

Osallistuivat kansalaistottelemattomuustapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

Claire Marie Hanrahan
#90285-020
(17/07/01-17/01/02)
Federal Prison Camp Alderson
Box A, Alderson, WV 24910

Osallistui kansalaistottelemattomuus-tapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

Eric Robison
#90293-020
(30/07/01-30/01/02)
Federal Prison Camp Sheridan
PO Box 6000
Sheridan, OR 97378

Osallistui kansalaistottelemattomuus-tapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

Alberto de Jesús
MCC 150 Park Row
New York, NY 10007

Tuomittiin vuodeksi vankeuteen 21.6.2001 asetettuaan Viequesin ja Puerto Ricon lipun sekä “Ei enää pommituksia” -kyltin Empire State Buildingin katolle New Yorkissa. Tapahtuman ja pidätyksen aikoihin hän oli ehdonalaisessa osallistumisestaan aikaisemmin kansalaistottelemattomuuteen Viequesissa.

 

Scott Kenji Warren
#A0101453
(20/07/01-20/01/02)
Northern Reck Regional Jail
POB 109
Waswaw, VA 22572

Tuomittu “rakennuksen heittämisestä esineellä” heitettyään verta Pentagonin päälle huhtikuussa 2001.

 

Scott Galindez
#87333-012
(29/10/01-28/01/02)
Metropolitan Detention Center, POB 1500
Los Angeles, CA 90053

Tunkeutui tukikohtaan protestina USA:n ohjuspuolustusjärjestelmään liittyviä ohjuskokeita vastaan toukokuussa 2001.

 

Josh Raisler Cohn
#90274-020
(23/05/01-23/11/01)
FPC, POB 6000,
Sheridan, OR 97378

Osallistui kansalaistottelemattomuus-tapahtumaan SOA.n alueella marraskuussa 2000.

 

SUOMI

Suomessa on edelleen erittäin kattava asevelvollisuusjärjestelmä (yli 90% miespuolisista kansalaisista kutsutaan palvelukseen) ja totaalikieltäytyjien lukumäärä on lisääntynyt viime vuosina. Vuonna 1999 kaikkiaan 56 totaalikieltäytyjää jätti kieltäytymisilmoituksen, mikä on suurin määrä sen jälkeen kun Jehovan todistajat vapautettiin asevelvollisuuspalveluksesta rauhan aikana vuonna 1987. Lukumäärä tullee olemaan tänä vuonna vieläkin korkeampi. Kasvu selittyy osittain siviilipalvelusjärjestelmän epäkohtien kärjistymisellä (varusmiespal- velusaikaa lyhennettiin vuonna 1998, mutta siviilipalvelusaika on pysynyt ennallaan) muttei yksinomaan: “ehdoton” totaalikieltäytyminen koko asevelvollisuusjärjestelmää vastaan näyttää myös lisääntyvän merkittävästi. 1.11.2001 Suomen vankiloissa oli 20 siviilipalvelusrikoksesta tai asevelvollisuudesta kieltäytymisestä tuomit- tua nuorta miestä.

Seuraavat vangittuna olevat totaalikieltäytyjät ovat antaneet luvan vankilaosoitteensa levittämiseen.

Valo Lankinen
(15.1.-2.8.2002)
Pyry Nurmi
(17.10.2001-4.5.2002)
Suomenlinnan työsiirtola
Suomenlinna C 86
00190 HELSINKI
 
Sadri Cetinkaya
(15.10.2001-1.5.2002)
Jarkko Mauno
(13.8.2001-28.2.2002)
molempien osoite:
Helsingin työsiirtola
PL 36
01531 VANTAA
 
Mikko Ojala
(27.8.2001-15.3.2002)
Keravan vankila
PL 133
04201 KERAVA
 
Mikko Korhonen
(16.7.2001-31.1.2002)
Uudenmaan lääninvankila/
avovankilaosasto
PL 20
05401 JOKELA
 
Lauri Uusitalo
(7.1.-24.7.2002)
Satakunnan vankila/
Huittisten osasto
PL 59
32701 HUITTINEN
 
Lauri Pynnönen
(14.8.2001-1.3.2002)
Sami Heikkinen
(20.8.2001-9.3.2002)
Naarajärven vankila
PL 1
76851 NAARAJÄRVI
 
Andras Lahdelma
(23.1-9.4.2002)
Sukevan vankila
PL2
74345 KALLIOSUO.
 
Ari Saastamoinen
(1.8.2001-30.1.2002)
Juuan avovankilaosasto
PL 26
83901 JUUKA

 

seuraavat ovat olleet vangittuna aikaisemmin vuonna 2001:

Ilkka Forsblom
(26.3.2001-13.10.2001)
Tuukka Kallas
(vapautui 22.5.2001)
Teemu Kalvas
(29.9.2000-12.4.2001)
Jesse Kariluoto
(14.5.2001-8.11.2001)
Anssi Korhonen
(1.9.2000-18.3.2001)
Lauri Kostiainen
(3.1.2001-17.7.2001)
Juho Lindman
(31.8.2000-16.3.2001)
Janne Mattila
(27.11.2000-2.2.2001)
Juha Mikkola
(1.9.2001-20.1.2002)
Johannes Milen
(29.1.2001-30.7.2001)
Sami M. J. Nieminen
(2.10.2000-19.4.2001)
Janne O. Nurminen
(2.10.2000-18.4.2001)
Sampsa Oinaala
(12.3.2001-29.5.2001)
Joonas Peltola
(1.8.2000-17.2.2001)
Matias Raita
(14.2.2001-1.9.2001)
Janne Rantala
(18.12.2000-5.7.2001)
Antti Rautiainen
(16.7.2001-15.9.2001)
Ilmari Saarilehto
(2.10.2000-18.4.2001)
Esa Saranpää
(5.6.2001-7.9.2001)
Aleksi Sutinen
(1.6.-17.12.2001)
Ilkka Tillanen
(23.7.-16.1.2002)
Marko Tauriainen
(28.8.2000-11.3.2001)

Aikaisempien vuosien rauhanvankipäiviä