Aseistakieltäytyjälle seitsemäs vankeustuomio Israelissa - lähetä vastalauseviesti!

Israelilainen aseistakieltäytyjä Ajuad Zidan sai jo seitsemännen vankeustuomionsa 21.3.2011. Tällä kertaa tuomion pituus on 20 päivää. Ensimmäinen tuomio langetettiin viime vuoden marraskuussa ja sen jälkeen hän on ollut vuorotellen vankilassa ja vapaana. Hänen puolestaan voi lähettää tukiviestin Israelin puolustusministerille Ehud Barakille War Resisters' Internationalin sivustolta.

18-vuotias Ajuad Zidan on kotoisin Beit Jannin kaupungista. Hän on palestiinalainen druusiyhteisön jäsen. Toisin kuin useimmat muut Israelin palestiinalaiskansalaiset, druusit ovat asevelvollisia. Kieltäytymiskirjeessään Zidan kirjoitti:

“Vankisellin yksinäisyys on tuhat kertaa parempi kuin olisi seistä kansani edessä tähtäämässä heitä aseella tai toteuttaa heihin kohdistuvaa ulkonaliikkumiskieltoa.”

Tämän lisäksi Ajuad Zidan on myös tuonut esiin, että kieltäytyy kantamasta asetta eikä halua olla osa mitään sotilaallista joukkoa.

Zidanin odotetaan vapautuvan vankilasta 7. huhtikuuta, ja hänet vangittaneen uudelleen pian sen jälkeen.

Hänelle voi lähettää tukipostia:

Ajuad Zidan
Military ID 5810026
Military Prison No. 6
Military Postal Code 01860, IDF
Israel
fax: +972-4-9540580

Koska vankilaviranomaiset pysäyttävät usein aseistakieltäytyjille lähetettävän postin, tukiviestit pyydetään lähettämään myös sähköpostilla osoitteeseen messages2prison(at)newprofile.org. Tällöin ne tulostetaan ja luovutetaan vankilavierailujen aikana.