kannanotto 5.10.2012 klo 16.00
10. syyskuuta kolme afganistanilaista turvapaikanhakijaa aloitti eduskuntatalon edessä nälkälakon vastustaakseen heitä uhkaavaa käännytystä Afganistaniin, jossa he pelkäävät henkensä olevan vaarassa poliittisen vainon vuoksi. Kolme nälkälakossa olevaa afgaania ovat saaneet kielteiset turvapaikkapäätökset Maahanmuuttovirastolta. He ovat valittaneet niistä hallinto-oikeuteen, mutta pelkäävät, että valitukset hylätään, koska Suomi palauttaa afgaaneja turvallisiksi katsomilleen alueille.
19-vuotias turkmenistanilainen aseistakieltäytyjä Juma Nazarov sai 18 kuukauden vankeustuomion 23. heinäkuuta. Jehovan todistajiin kuuluva Nazarov kieltäytyi asepalveluksesta uskonnollisista syistä. Hänen puolestaan voi lähettää vastalauseviestin Turkmenistanin viranomaisille WRI:n sivustolta.
Englanninkielisen käännöksen pohjalta tehty käännös.
Tämän kirjeen antoi Mashan ystäville yksi hänen asianajajistaan, Nikolay Polozov. Se kirjoitettiin silloin kun hänellä ei ollut mahdollisuutta antaa kirjeitä kenellekään. Myöhemmin hänet siirrettiin selliin useamman ihmisen kanssa.
Turkkilainen aseistakieltäytyjä Halil Savda pidätettiin klo 6.00 aamulla 24.2.2012. Hänet vietiin suorittamaan 100 päivän vankeustuomiota, jonka hän oli saanut "kansan vieraannuttamisesta armeijasta" Turkin rikoslain 318. artiklan perusteella. Hänen puolestaan voi lähettää vastalauseviestin Turkin presidentille WRI:n sivustolta.
tiedotusvälineille 27.1.2012 klo 15.30
20-vuotias nokialainen totaalikieltäytyjä Valtteri Pirisjoki sai tänään perjantaina 176 vrk:n ehdottoman vapausrangaistuksen Satakunnan käräjäoikeudessa. Pirisjokea syytettiin asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Tuomio langetettiin valvontarangaistuksena. Pirisjoki harkitsee hovioikeuteen valittamista.