Georgialaisia, abhasialaisia ja venäläisiä ääniä sotaa vastaan

Alle on koottu muutamia georgialaisia, abhasialaisia ja venäläisiä kannanottoja Georgian sodan päiviltä. Aiheesta kiinnostuneille suosittelemme myös esim. The Transnational Foundation for Peace and Future Researchin sivustolle koottuja artikkeleja.

Georgian ihmisoikeuskeskuksen (HRDIC) julkilausuma 22.8.2008:

Etelä-Ossetian sota ei ollut meidän!

Ihmisoikeuskeskus yritti kääntää kansainvälisten järjestöjen ja länsimaiden huomion Georgiassa viime vuosina tapahtuneeseen väkivallan ja sotilasoperaatioiden vähittäiseen eskaloitumiseen. Tähän kehitykseen ovat sisältyneet laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset, maan militarisoiminen, sotapropagandakampanja sekä yhteiskunnan instituutioiden piittaamattomuus laillisuudesta. Yhdessä nämä tekijät ovat luoneet maaperän sille ennalta arvaamattomalle tilanteelle, joka nyt kohtaa Georgiaa. Tällainen tilanne voi hyödyttää vain vihollisiamme.

Ihmisoikeuskeskus tuomitsee sotilaallisen konfliktinratkaisun, johon Georgia ryhtyi 7.-8. elokuuta, ja pitää sodan aloittamista Tshinvalin alueella Georgian hallituksen suurena ja kohtalokkaana virheenä. Monista provokaatioista huolimatta hallituksen olisi pitänyt pyrkiä löytämään kaikki keinot estääkseen väkivallan eskaloimisen Venäjän federaation puolelta.

Tuomitsemme sodan ja näemme, ettei kyseessä ollut Georgian ja georgialaisten sota osseetteja vastaan, vaan keskushallinnon pienen ”sotaryhmän” johtama sotaa omaa rauhanomaista väestöään vastaan, sekä viattomia georgialaisia että osseetteja vastaan.

Yhtä lailla tuomitsemme myös Venäjän aggression ja sitä seuranneen Venäjän federaation armeijan toteuttaman Georgian miehittämisen. Koko maailma on hämmästynyt Venäjän joukkojen toimista, joihin on sisältynyt georgialaisväestön ryöstelyä, omaisuuksien ryöstämistä ja hiljattain tapahtunutta vandalismia. Tuhannet ihmiset ovat joutuneet Venäjän aggression uhreiksi. Venäjä jatkaa suunnitelmallisia pyrkimyksiään tuhota Georgia menetelmillä, jotka kuuluvat keskiaikaan ja puuttuu yhä avoimesti Georgian asioihin.

Ihmisoikeuskeskus kehottaa kansainvälisiä järjestöjä perustamaan tutkimuselimen, joka selvittää kaikkien konfliktin osapuolten tekemät ihmisoikeusloukkaukset. Etsimme totuutta emmekä halua kostoa. Meidän tulee tietää mitä todella tapahtui eikä perustaa ymmärtämystämme sodan tapahtumista eri osapuolten tarjoamaan propagandaan.

Georgialaisen yhteiskunnan tulisi miettiä syitä, jotka aiheuttivat käsillä olevan katastrofin, josta emme pysty tällä hetkellä vapautumaan. Kaikkien osapuolten – Venäjän, Georgian, Etelä-Ossetian hallinnon ja Yhdysvaltojen – tulisi hyväksyä osavastuunsa Georgiassa nyt vallitsevasta tilanteesta.

Vain totuus ja rauhanomainen konfliktinratkaisu voi olla perusta, jonka varaan voi rakentaa rauhan Georgiaan ja rauhan ja vakauden koko alueelle.

 

Alla on HRDIC:n ja WRI-Georgian vetoomus Georgian ja Abhasian kansojen sovinnon puolesta 7.8.2008. Vetoomus liittyy maaliskuussa 2007 käynnistyneeseen Anteeksipyyntö-kampanjaan.

"Ei ole tietä rauhaan; rauha on tie."

 *Vetoomus Georgian kansakunnalle*

Tällä hetkellä georgialaisella yhteiskunnalla ei ole mahdollisuutta keskustella suoraan abhaasikansan kanssa, tai päinvastoin.

Monien vuosien ajan tietyt viranomaiset ovat johtaneet georgialaista yhteiskuntaa väärään suuntaan ja pyrkineet jatkuvasti välttämään suoraa ja avointa vuoropuhelua konfliktin osapuolten välillä. Näin ollen neuvotteluja on tieten tahtoen vaikeutettu. Ihmisiä on vakuuteltu siitä, että rauhanneuvottelut ovat umpikujassa ja sodan aloittaminen on ainoa jäljellä oleva tapa konfliktin ratkaisemiseksi. Silti kaikkein surullisinta on, että tämä tapahtuu aikana jolloin rauhanneuvottelut eivät ole todellisuudessa edes alkaneet eikä niillä ole ollut aikaa juurtua sydämiimme ja mieliimme.

Poliitikot eivät ikävä kyllä joko täysin toteuta velvollisuuksiaan tai ovat kykenemättömiä työskentelemään tehokkaasti. Vaillinaisten ponnistelujen - eli huonosti tehdyn työn – johdosta tilanne on muuttunut äärimmäisen herkäksi ja yhteiskunta, kuten tapahtui vuosia sitten, joutuu maksamaan suurimman hinnan menetettyjen tai tuhottujen viattomien ihmiselämien muodossa. Tämä on yksi avainkysymyksistä: miksi kansojemme pitäisi joutua politiikan ja poliitikkojen likaisen pelin uhriksi?

Georgian ja Abhasian kansat haluavat vain rauhaa ja vilpitöntä vuoropuhelua. Mikseivät nuo viranomaiset kykene ymmärtämään tätä halua väittäessään epäuskottavasti edustavansa kansan tahtoa?

Poliitikot tulisi velvoittaa noudattamaan niiden tahtoa, joita he edustavat; heidän tulisi tehdä kaikkensa tarjotakseen ihmisille ratkaisun ongelmalliseen tilanteeseen. Pystymme avaamaan umpisolmun vain löytämällä oikean ratkaisun painostavaan tilanteeseen, ja sen jälkeen meillä on mahdollisuus aloittaa uusia luku georgialais-abhasialaisissa suhteissa.

Nykyään tiedämme paljon siitä, mitä tapahtuu kaukaisissa maissa ja mantereilla. Samaan aikaan emme kuitenkaan tiedä mitään toisistamme. On käynnissä informaatiosota Georgian ja Abhasian kansoja vastaan, ja se on jatkunut jo monia vuosia. Ihmiset ovat saaneet tiedotusvälineistä ja johtajiltaan täysin suodatettua informaatiota. Lisäksi, suurin osa heille tarjotusta on ollut harkittua disinformaatiota. TV-yhtiöt julkaisevat päivittäin uuden kierroksen vääriä ja harhaanjohtavia uutisia. Ne luovat meille loputtomasti niin kutsuttaja vihollisia. Valitettavasti monet ihmiset, erityisesti ne joilla ei ole vaihtoehtoisia informaationlähteitä, alkavat uskoa tähän uutisiksi hyvin naamioituun mustaan PR:ään. On vain hyvin harvoja, jotka kykenevät täysin ymmärtämään ja erottamaan sen, että suurin osa tarjotusta informaatiosta on joko kokonaan tai ainakin osittain väärää ja harhaanjohtavaa. Jokaisen tulisi miettiä tarkasti lähdettä ja motiivia ennen kuin uskoo mitään konfliktialueen tapahtumista kertovaa tarinaa.

On aika lopettaa laantumaton vastakkainasettelun politiikka, jota hallitus niin väsymättä käyttää. On aika tehdä loppu konfrontaatiosta, joka johtaa vain rauhanomaisten kansalaisten ihmisoikeuksien loukkaamiseen.

Kehotamme kaikkia kunnioittamaan toisiamme ja kiinnittämään huomiota toisiimme ja yhteisiin tarpeisiimme. Konfliktialueella elävillä Georgian ja Abhasian kansoilla on oikeus elää ja kehittyä rauhallisessa ympäristössä, joka on vapaa sodasta.

On kysyttävä, kuinka huomaavainen ja kunnioittava georgialainen yhteiskunta on abhaasikansakuntaa kohtaan? Olemmeko vilpittömiä julistuksissamme, joiden mukan haluamme elää yhdessä abhaasikansan kanssa, vieläpä kun emme kykene ymmärtämään toisiamme? Meidän on ylitettävä käsitys, jonka mukaan abhaasit ovat pohjoisesta tulleita vieraita, "jotka elävät pyhällä maallamme ja joiden tulisi olla kiitollisia siitä, että saavat olla täällä ja hengittää ilmaamme."

Monet ihmiset osoittivat halveksuntaansa, kun raamattu käännettiin abhasian kielelle. Ehkäpä meidän kuitenkin pitäisi selvittää, kuka on vastuullinen Abhasian valtionarkiston ja tieteellisen kirjaston polttamisesta maan tasalle Suhumissa 1990-luvun alussa. Hyväksykäämme ja tunnustakaamme, mitä todella olemme tehneet pelastaaksemme abhasian kielen ja sen rikkaan kulttuurin. Kuinka paljon rahaa olemme käyttäneet tähän? Mitä olemme tehneet todella ratkaistaksemme konfliktin? Miten voidaan oikeuttaa se tosiasia, että Georgian puolustusministeriön budjetti oli vuonna 2007 1,494 miljardia Georgian laria, kun taas konfliktinratkaisun ministeriön hallintobudjetti (tällä hetkellä sen nimi on uudellenintegroimisen ministeriö) oli ainoastaan 610 tuhatta? Mitä teemme pitääksemme Abhasian abhaasialaisena ja kehittääksemme abhasian kieltä?

Ehkäpä meidän tulisi kiinnittää huomiomme siihen, miksi abhaasikansa ylipäätään on valmis etsimään apua Venäjän liittovaltiolta. He ovat kääntyneet Venäjän puoleen, saman valtakunnan jota vastaan abhaasit taistelivat niin kiivaasti useita kertoja 1800-luvulla. Venäjän, joka karkotti enemmistön abhaaseista vieraalle maalle ja surmasi suuren osan heistä. Tänään kukaan ei puhu Venäjällä abhaasien kansanmurhasta. Miksi? Tällä hetkellä emme anna abhaasikansalle muita vaihtoehtoja kuin tukeutua Venäjän federaatioon. Muhajirien jälkeläiset ovat yhä pakolaisia vieraissa maissa. Muistaako kukaan Georgian yhteiskunnassa heitä? Haluaako kukaan ymmärtää heidän ongelmiaan ja aloittaa neuvotteluja heidän lopullisesta paluustaan kotimaahan? Olemmeko me georgialaiset valmiita tähän? Olemme valmiita omien georgialaisten maansisäisten pakolaistemme paluuseen Abhasiaan? Vai onko kyseessä uusi poliittinen peli ja vain osa jotakin PR-kampanjaa, joka alkaa kun joku näkee sen hyödyttävän itseään?

Kysymmekö yhdeltäkään äidiltä, haluaako hän lähettää poikansa tähän sotaan veljiä vastaan? Sellaisessa sodassa ei ole voittajia, sillä lopulta kaikki ovat hävinneet. Tämä sota tulee olemaan abhaasikansakunnan viimeinen näytös ja aiheuttaa lopullisen katastrofin Georgian kansalle. Muistammeko, että 5% abhaasikansasta kuoli edellisessä hirvittävässä sodassa? Ja jos sama tapahtuu uudelleen, sodan todellisia voittajia ovat ne jotka tulevat konfliktin jälkeen ja asettuvat taloihin, joissa abhaasit ja georgialaiset ennen asuivat naapureina Abhasiassa.

Sotaa haluavat ne, jotka eivät tiedä mitä se on. Kuitenkaan he eivät voi tai halua kertoa, minkä takia taistelemme. Miksi meidän pitäisi uskoa mitä he sanovat ja antautua niiden voimien provosoitaviksi, jotka tarjosivat georgialaiselle ja abhasialaiselle osapuolelle aseita edellisessä hirvittävässä sodassa? Näiden hirvittävien voimien, jotka haluavat meidän vain tappavan toisemme heidän verentahrimien taloudellisten voittojensa takia. Jopa nyt he tarjoavat meille innokkaina aseita haaveksiessaan siitä, kuinka tapamme toisemme loppumattomassa verilöylyssä.

Paljon vaivaa on nähty siksi, että tottuisimme kuuntelemaan väärää informaatiota toisistamme televisiosta. Meidät on ehdollistettu ja totutettu elämään jatkuvat jännityksen, pelon ja terrorin tilassa. Olemme kasvaneet tottumaan jatkuviin terroritekoihin ja lavastettuihin näytöksiin. Meidät on saatu tottumaan elämään virtuaalisessa todellisuudessa, joka ei ole sotaa eikä rauhaa.

Ja mitä itse asiassa tarkoittaa kuuluisa iskulause: "Saamme Abhasian takaisin"? Saammeko Abhasian maan ja abhasian kansan takaisin? Ja tarvitsemmeko takaisin maan, joka identifioituu vereen ja kuolemaan? Mitä georgialainen yhteiskunta haluaa – etsiä kostoa vai löytää tavan ylläpitää normaaleja ja läheisiä suhteita abhaasikansaan?

Ja meidän on aika kysyä itseltämme vielä kerran: mitä haluamme Abhasiassa – sodan vai rauhan? Jos haluamme sodan, on selvää mitä meistä tulee sen jälkeen. Ja jos haluamme rauhan, meidän tulisi nyt ajatella toisiamme ja yhteistä tulevaisuuttamme.

"Ei ole tietä rauhaan, rauha on tie."

Ehkäpä olisi parempi, jos todellakin pyytäisimme toisiltamme anteeksi ja alkaisimme antaa anteeksi menneisyyden virheitä ja molemminpuolisia syntejä. Ehkäpä olisi parempi, jos olisimme herkempiä toistemme tuskia kohtaan; yrittäisimme määrätietoisesti ymmärtää toisiamme. Meidän on sanottava nyt ja ikuisesti, ettei Georgian kansa koskaan aloita sotaa Abhasian kansan kanssa. Lisäksi me maansisäiset pakolaiset Abhasiasta lupaamme, ettemme koskaan kehota hallitustamme käyttämään sotilaallista voimaa toteuttaaksemme paluumme Abhasiaan huolimatta siitä, millaisia vaikeuksia tällä hetkellä kohtaamme.

Me tiedämme tappion ja petoksen merkityksen, ja jos haluamme hyvää Abhasian kansalle, meidän ei tulisi koskaan toivoa heille tappiota. Me, Georgian ja Abhasian kansakunnat, tulemme kaikesta huolimatta voittamaan ja voitto on oleva meidän yhteinen, se ei merkitse toisen voittoa toisesta.

Miksi kahden kansakunnan on niin vaikea liittyä yhteen ja löytää yhteisiä tapoja toteuttaa yhteisiä intressejä?

Alun alkaen sota käynnistyy mielissämme ja siirtyy sitten todellisuuteen. Sota, joka alkoi vuosia sitten, jatkuu yhä. Vihollisuudet loppuvat väistämättä joskus ja alun alkaen ne loppuvat mielissämme. Sota symbolisoi alun alkaenkin vain tappiota.

Arvostamme rauhaa sillä valitsemme vain rauhan tien. Emme voi hyväksyä sotaa, sodan vetovoimaa tai mitään sotaan liittyvää propagandaa: aseiden jylinää ja sotilaallista retoriikkaa. Sota voi vaikuttaa oikeudenmukaiselta ja jalolta vain ensi silmäyksellä.

Georgian ja Abhasian kansat vaativat vain rauhaa ja avointa dialogia osapuolten välillä.

Vetoamme kaikkiin – poliitikkoihin, sotilaisiin, tiedotusvälineisiin, kansalaisyhteiskuntaan, uskonnollisiin yhteisöihin ja kansainvälisiin elimiin – jotta ne kokoontuisivat ja keskittäisivät voimavaransa vihollisuuksien, nopean militarisoimisen ja loppumattoman sotapropagandan lopettamiseksi.

Georgian ja abhasian kansoilla ei ole paikkaa minne mennä. Lapsemme elävät täällä yhä satojen vuosien kuluttua ja ylläpitävät kieltään, kulttuuriaan, arvokkuuttaan ja historiaansa.

Kansoillamme on tulevaisuus. Älkäämme tuhotko sitä!

Tbilisi, 7.8.2008

Human Rights Center (HRIDC)
War Resisters’ International – Georgian Section

 

Abhasialaisten kansalaisjärjestöjen kannanotto konfliktin alkupäiviltä:

Abhasian kansalaisjärjestöjen julkilausuma

Abhasian kansalaisyhteiskunta on kauhistunut Etelä-Ossetian traagisista tapahtumista, jotka kehittyvät kansainvälisen yhteisön silmien alla koko Etelä-Ossetian väestön jouduttua Georgian armeijan laajamittaisen hyökkäyksen kohteeksi. Georgia on loukannut kaikkia aikaisempia sopimuksia sekä kansainvälisen ja humanitaarisen lain periaatteita.

Huolimatta julistuksistaan noudattaa vain rauhanomaisia konfliktinratkaisun keinoja, Georgian johto on nyt tehnyt kavalan päätöksen aloittaa sotatoimet Etelä-Ossetian kansaa vastaan. Sadat siviilit ovat kuolleet tai loukkaantuneet, Tshinvalissa on tuhottu sairaaloita, kouluja ja asuinrakennuksia. Siviiliväestön barbaarinen ampuminen kranaateilla on todistus Georgian kammottavasta piittaamattomuudesta ihmisoikeuksista ja on aiheuttanut epätoivoisen humanitaarisen katastrofin kaikkialla Etelä-Ossetiassa.

Georgian hiljattaisia toimia voi tuskin kutsua spontaaneiksi. Niiden tarkoitus on harkitusti saattaa täytäntöön Tbilisin suunnitelmat olemassa olevien neuvottelu- ja rauhanturvaamismuotojen sabotoimiseksi. Georgian pääministeri Temur Jacobashvili on viimeaikaisissa haastatteluissa puhunut avoimesti Georgian aikomuksesta hävittää nämä muodot.

Julistamalla toistuvasti sitoutumistaan rauhanomaiseen konfliktinratkaisuun Georgia pyrkii harhauttamaan kansainvälistä yhteisöä todellisista päämääristään. Tulee olla ilmiselvää kaikille, että se on valinnut asevoiman tien. Tämän valossa Saakashvilin niin kutsutut ‘rauhanaloitteet” nähdään Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa vain savuverhona Georgian todellisten päämäärien peittämiseksi, jotka ovat kaikkea muuta kuin rauhanomaisia.

Voimme olla vain huolissamme siitä tosiasiasta, että aikana jolloin kansainvälinen yhteisö kiinnittää niin paljon huomiota alueeseemme ja juuri sen jälkeen, kun monet maailman valtioiden korkeat viranomaiset ovat vierailleet Tbilisissä, Georgia on antanut itselleen jälleen kerran oikeuden turvautua sotilaalliseen voimaan päämääriensä saavuttamiseksi. Tämä osoittaa sitä, että Tbilisi on liian usein onnistunut välttämään vastuun rikollisista toimistaan, jotka destabilisoivat tilannetta Kaukasuksella ja saattavat tuhansien ihmisten elämän vaaraan.

Nykyisessä tilanteessa odotamme kansainväliseltä yhteisöltä, kaikilta päätöksentekoprosessiin osallistuneilta mailta ja järjestöiltä, yksiselitteisen kannan ottamista Georgian toimintaan. Näemme, että kansainvälinen yhteisö on kyvykäs ja velvollinen käyttämään kaikki hallussaan olevat keinot lopettaakseen Georgian aggression, jos se niin haluaa.

Center for Humanitarian Programs

The Sukhum Youth House

The Sukhum media Club

Association “Inva-Sodeistviye”

Women’s Association of Abkhazia

The Gagra Center for the support of civic initiatives

The Youth Initiative of Tquarchal

The Ochamchira Youth House

The Association of Business Women

The Civic Initiative Foundation

The Pitsunda Youth Association

 

Alla oleva, 10.8. julkaistu venäläisten ihmisoikeuksien puolustajien julkilausuma löytyy "The Other Russia" -sivustolta: 

Venäisten ihmisoikeuksien puolustajien julistus Etelä-Ossetian sodasta

Venäjä aloitti 8. elokuuta aggression Georgiaa vastaan  “Venäjän kansalaisten puolustamisen” tekosyyn nimissä.

Tiedotusvälineiden raporttien mukaan Venäjän ilmavoimien koneet pommittivat Gorin kaupunkia.  Georgialaiset julkisuuden hahmot väittävät, että Venäjän ilmavoimien koneet ovat pommittaneet Potia, Senakia ja Tshinvalia. Venäläiset tiedotusvälineet kertovat, että laskuvarjojoukot ovat edenneet Tshinvaliin.

Illalla 8. elokuuta Venäjän USA:n suurlähettiläs Vitali Churkin vahvisti avoimesti YK:n turvallisuusneuvoston istunnossa Georgian aueen pommittamisen.

Aggression aattona Venäjä tehosti propagandasotaansa Georgiaa vastaan. Kremliä tukeva media kertoi vain georgialaisen osapuolen sotilaallisista toimista georgialais-ossetialaisella konfliktivyöhykkeellä ja pysyi vaiti siitä, että Eduard Kokoityn hallinnon asejoukot olivat ampuneet kranaatteja georgialaisiin kaupunkeihin. 8. elokuuta georgialaisten valtaelinten ja Rustavi-2 TV-kanavan internetsivustot lamautettiin.

Kansainvälinen “Memorial”-yhdistys tuomitsi 8. elokuuta Georgian joukkojen tunkeutumisen  Tshinvaliin, mitä tapahtumaa Georgian johto kuvasi “perustuslailliseksi tavaksi palauttaa rauha ja laillinen järjestys.” Mutta tapahtuupa Georgiassa mitä tahansa, Venäjällä ei ole oikeutta käyttää sotilaallista voimaa vieraalla alueella. Venäläisten rauhanturvaajien asema Georgiassa oli määritetty hallitusten välisillä sopimuksilla. Venäjä menetti kuitenkin moraalisen oikeutensa rauhanturvaamiseen Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa, kun se avoimesti liittoutui näiden omatekoisten valtiomuodostelmien viranomaisten kanssa. Nyt, paljastettuaan todelliset aikomuksensa, tuotuaan laskuvarjoyksiköitä Georgiaan ja pommitettuaan alueita, jotka eivät kuuluneet aikaisempaan Etelä-Ossetian autonomiseen alueeseen, Venäjä on muuttunut aseellisen konfliktin osapuoleksi.

Venäjän presidentti [Dmitri] Medvedev väitti, että oli “velvollinen puolustamaan Venäjän kansalaisten henkeä ja kunniaa, missä ikinä he ovatkaan.” Kuitenkin YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 14.12.1974, “aggression määritelmä”, korostaa: “Minkäänlainen syy, olipa se poliittinen, taloudellinen, sotilaallinen tai muun laatuinen, ei voi oikeuttaa aggressiota.” On erityisen aiheellista muistaa, että vuonna 1938 natsi-Saksa oikeutti Tshekkoslovakiaan kuuluneen Sudeettimaan haltuunoton siellä asuvien saksalaisten etujen puolustamisella.

Historiallinen kokemus osoittaa, että maamme puuttuminen muiden asioiden johtaa väistämättä lukuisiin vastoinkäymiseen huolimatta puheista, että kysymys on  “auttamisesta”.

Vuonna 1979 Neuvostoliiton valtaapitävät lähittivät joukkoja itsenäiseen Afganistaniin “veljellisen avun tarjoamisen” tekosyyllä; sadat tuhannet maan asukkaat joutuivat neuvostoarmeijan uhreiksi. Nyt Venäjän hallitseva tshekistis-byrokraattinen ryhmäkunta – neuvostojohdon seuraaja – on toteuttanut aggression itsenäistä Georgiaa vastaan.

Tunkeutuminen Afganistaniin johti vuosia kestäneeseen laajaan väkivaltaan ja ihmisoikeusloukkauksiin sekä sodan puhkeamiseen aina uudelleen. Afganistanin historiallinen kehitys kääntyi täysin päälaelleen: maallisen hallituksen korvasi teokraattinen. Neuvostojohdon toimet johtivat islamilaisen fundamentalismin suosion voimakkaaseen nousuun ei vain Afganistanissa, mutta myös Pakistanissa ja arabimaissa (muistakaamme Talibanin ja Al-Qaidan liittolaisuus).

Jos kansainvälinen yhteisö ei lopeta Venäjän aggressiota ja jos Georgia ei laillista itsepuolustusoikeutta toteuttaessaan pysty sitä torjumaan, Venäjä saattaa kaapata ei vain entistä Etelä-Ossetian automista aluetta, vaan myös muita Georgian osia. Ovathan monet vastuuttomat venäläiset poliitikot esittämässä vaatimuksia Krimin suhteen

Vaadimme Georgian vastaisen aggression välitöntä lopettamista. Näemme, että Venäjän johto on uuden verisen tahran maan maineeseen lisättyään lopultakin tehnyt läsnäolonsa G8-ryhmässä moraalisesti kestämättämäksi.

Kehotamme YK:n yleiskokousta, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöä, Euroopan neuvoston parlamentaarista yleiskokousta ja muita kansainvälisiä instituutioita tuomitsemaan Venäjän johdon toimenpiteet Georgiaa vastaan.

Sergei Kovalev, chairman of the Russian “Memorial” society, chairman of the A.D. Sakharov Fund.

Dmitri Belomestnov, journalist, Moscow

Stanislav Dmitrievsky (Nizhny Novgorod), chairman of the Russian-Chechen Friendship Society

Tatyana Monakhova, human rights defender, Moscow

Yelena Maglevannaya, copy editor, Volgograd

Mikhail Kriger, chairman of the Anti-War Committee, Moscow

Ivan Simochkin, Oborona [Defense] Youth Movement, Moscow

Alexei Manannikov, President of the Siberian Inter-regional human rights foundation “Vienna-89”, Novosibirsk

Edward Glezin, Coordinator of the Russian “Oborona” Youth Movement, Moscow

Dmitri Shusharin, historian and journalists

Igor Drandin, RPDU [Russian People’s Democratic Union]

Vladimir Shaklein, Inter-regional Center for Human Rights – Ural division of the “For Human Rights” All-Russian Civic Organization

Vladimir Sirotin, national socialist

Larisa Volodimerovna, human rights defender, Holland

Lev Ponomarev, Executive Director, All-Russian Civic Organization “For Human Rights”

Vladimir Panteleev, political prisoner 1970-76, invalid of the 2nd group after political repression, chairman of the board of directors of the Nizhny Novgorod Society for Victims of the Communist Terror

Sergei Sorokin, chairman of the Movement Against Violence, Moscow

Felix Balonov, Doctor of Philosophy, St. Petersburg

Dmitri Vorobyevsky, editor of the Kramola newspaper, member of the Democratic Union, Voronezh