VÄKIVALLATON TOIMINTA JA "VASTARINTAOPISTO" FACEBOOKISSA

Kun viisitoista vuotta sitten tein kirjoitusta AKL:n pamflettiin "Katkelmia alistumisesta ja vastarinnasta", Suomessa oli käyty vilkasta mutta yksisilmäistä keskustelua eläinoikeusliikkeestä.  Kansalaistottelemattomuuden nimessä ja terrorisminvastaisuuden hengessä sitä lyötiin kuin vierasta sikaa.

Tuosta ajasta tuntuu olevan ikuisuus. Nyt on jo kerätty ja hylätty kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisestä.

Hieman aikaisemmin oli 1990-luvun alun lama ja Ahon-Viinasen hallituksen leikkauspolitiikka nostanut  lyhytaikaista mutta näkyvää vastarintaa. Monet iäkkäämmät muistavat vielä "Murrostorstain" ja yleislakkouhkaukset. Politiikka jatkui samoilla linjoilla mutta hallituskokoonpano vaihtui soveliaamaksi torjumaan siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Köyhyys jäi, tuloerot jatkoivat kasvuaan, ja ihmiset pysyivät osattomina vallasta.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Suomi oli, merkillistä kyllä, militarisoitunut, ja uudet konflilkit, esimerkiksi sota Balkanilla ja Afrikan sisällissodat, olivat omiaan monimutkaistamaan rauhaan pyrkivien liikkeiden henkistä ilmapiiriä. Toisaalta antimilitaristinen toiminta voimistui, mikä näkyi esimerkiksi Aseistakieltäytyjäliiton, Muurinmurtajien ja muiden aktioina. Totaalikieltäytymisen kasvu ilmensi kärkevimmin  asevelvollisuuteen kohdistuvaa kriittisyyttä.

1998 oli hyvä syy ryhtyä pohtimaan yhteiskunnallisen muutoksen keinoja ja dynamiikkaa. "Katkelmia alistumisesta ja vastarinnasta" ilmaisi myös muodoltaan aikaansa: se sisältää eri kirjoittajien hyvin erilaisia tekstejä, joita yhdistää väkivallattoman toiminnan problematisointi. Otin kunnianhimoisen tehtävän kirjoittaa väkivallattomasta toiminnasta sekä siviilivastarintana (ulkoisen aggression tai vallankaappauksen torjumisen menetelmänä) että yhteiskunnallisen muutoksen toteuttamistapana.

Haukkasin hieman liian ison palan. Kirjoituksesta näkyy että viimeistelyni ei ehtinyt taitto- ja painoaikataulun tahtiin. (Pamfletin toimittanut Kaj Raninen on siihen syytön.) Tämän enempää siitä ei ole selittelemistä, koska kirjoitusta voi yhä käyttääkin.

Kirjoituksen otsikko on kaksiosainen. Alkuosa on pitkä: "Väkivallaton toiminta, sosiaalinen puolustus, yhteiskunnallinen muutos". Sitä on paikallaan hieman avata. Loppuosa on aika selvä: "Vaihtoehtojen hapuilua sodanjälkeisessä Suomessa" - tosin ilman 1940- ja 1950-lukujen keskustelua.

Väkivallattoman toiminnan ymmärsin Gene Sharpin 1973 ilmestyneen teoksen "The Politics of Nonviolent Action" mukaisesti tekniikkana, jolla protesti, yhteistyöstä kieltäytyminen ja väliintulo toteutetaan käyttämättä fyysistä väkivaltaa. tai ehkä paremmin strategiana ja taktiikkana joka käyttää näitä tekniikoita. Väkivallaton toiminta on siis laaja yläkäsite. Amerikkalaisen Sharpin, "väkivallattomuuden Machiavellin" tekstejä on ilmestynyt valitettavan vähän suomeksi.

1993 oli australiainen Brian Martin julkaissut teoksen "Social Defence - Social Change", jota en tuntenut (Martinin tiesin vain nimeltä). Kun sain teoksen pari viikkoa sitten käsiini, tuli outo tunne, ja katsoin vanhan kirjoitelmani otsikkoa. Olin löytänyt teoksen, joka kohdisti otsikossaan samaan, mitä olin kirjoituksessani hapuillut. Olin kolunnut viisitoista vuotta sitten suomalaista keskustelua ja jäänyt kysymyksien äärelle. Pian ne jäivät siviilipalveluslain uudistamisen ja totaalioikeudenkäyntien kasvun lisäämän  työmäärän varjoon. Kysymykset  koteloituivat mutta odottivat aikaansa.

Kirjoituksessani oli johtopäätös: "Nyt tarvitaan kirjallisuutta väkivallattomasta vastarinnasta, nettisivuja, vastarintaopistoa, vapaaehtoista siviilivastarintatyötä."

Viimeisen kolmen vuoden ajan olen ollut paitsi Aseistakieltäytyjäliiton lakiasiainsihteeri myös köyhyysaktiivi. Pentti Saarikosken sanoin, mutta käytännössä aika raadollisesti: en valinnut asiaa, asia valitsi minut. Sairastumisen aiheuttaman köyhtymisen jälkeen oli ryhdyttävä tekemään henkilökohtaisia ja yleisiä johtopäätöksiä. Perustavin niistä oli asettuminen vastarintaan, mihin se johtaisikaan. Vantaalla nousi viime vuonna eri puolilla, eri tahoilta v astarintaa kunnallisten palvelujen leikkauksia vastaan. Viimeisen vuoden aikana Vantaalla on perustettu köyhien toimintaa organisoivia ja kunnallisten palvelujen valvontaa toteuttavien asukkaiden ryhmiä, jotka ovat lupaavia.

Vaihtoehtojen hapuilu, johon kirjoituksen otsikossa viittasin, jatkuu. Siksi tarvitaan keskustelua ja toimintaa, kritiikkiä ja reflektointia. Yksi foorumi on muutaman viikon ikäinen fb-ryhmä "Vastarintaopisto". Suosittelen.

Kiinnostuneiden kannattaa hankkia Gene Sharpin teos "Väkivallattomuus - realistinen vaihtoehto" (Helsinki 2007), Rauhanliitosta, tai teoksen voi myös ladata englanniksi netistä (There Are Realistic Alternatives, Boston 2003), googlaa: Gene Sharp.

Martinin teos on rinnan Sharpin kanssa esillä ryhmässä. Sen löytää googlaamalla: Brian Martin. Martin myös haastaa Sharpin ja muita teoreetikoita, aiheellisesti. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia, mutta vaikka ei ole valtatietä, on moneen suuntaan haarautuvia lupaavia pokuja.

Otamme muutamia toimintakohteita, osallistumme keskusteluun tavoitteista niiden kanssa, jotka haluavat muutosta, osallistumme strategiseen suunnitteluun, toimien toteutukseen ja kriittiseen keskusteluun. Olen ottanut vastuulleni, köyhyysaktiivina, perintätoimistot. Kenties löytyisi muita projekteja? Ehkä antimilitaristisia? Mahdollisesti kansainvälisin ulottuvuuksin?