Asevelvollisuus

Auringonlasku

Isänmaa, väkivalta ja asevelvollisuus

1920-luvun asevelvollisuus- ja aseistakieltäytymiskeskustelusta


Asevelvollisuuslaki vuonna 1922 hyväksyttiin yhden äänen enemmistöllä. Seuraavat kymmenen vuotta ennen vuoden 1931 siviilipalveluslakia asevelvollisuudesta ja aseistakieltäytymisoikeudesta käytiin laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Puheenvuorot 1920-luvulla heijastelivat sisällissodan jälkeisiä ristiriitoja, mutta myös yhteiskunnan muutosta sotien välisenä aikana maanviljelyksellä elävästä kyläyhteisöstä kohti modernia oikeusvaltiota.

Varusmiesliitto vauhdissa

Varusmiesliitto alotti marraskuun alussa kansalaisaloitteen kotiuttamisrahan palauttamiseksi: kaikille varusmies- tai siviilipalvelusta vähintään 45 vuorokautta suorittaneille maksettaisiin 200 euron kotiuttamisraha. Tätä kirjoittaessani aloite on kerännyt internetissä noin 450 kannattajaa ja paperilla järjestäjän mukaan 1200. Eduskunta ottaa aloitteen käsittelyynsä, mikäli kannattajia kertyy kuuden kuukauden aikana vähintään 50000.

Loppu asevelvollisuudelle!

Onko asevelvollisuus loppumassa?

Neljännesvuosisata sitten asevelvollisuus oli Brittein saaria, Islantia ja minivaltioita lukuun ottamatta voimassa kaikissa Euroopan maissa. Tällä hetkellä sitä ylläpidetään Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Sveitsissä, Itävallassa, Kreikassa, Turkissa, Kyproksella ja muutamassa entisen Neuvostoliiton alueen maassa. Näistäkin useimmissa toteutetaan nk.

Kutsuntakampanja 2013

Per, 1 Mar 2013 08:00 - 09:00 +0200

Jokasyksyinen kutsuntakampanja jatkuu vilkkaana koko marraskuun ajan. Lisätietoja kampanjasta ja mahdollisuuksista osallistua siihen löydät täältä.

Yhdistele sisältöä