Asevelvollisuuskeskustelua: pyhälle lehmälle piiskaa

Suomalaisen militarismin pyhä lehmä, miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus, on saanut tämän vuoden aikana kyytiä ennennäkemättömällä tavalla.

Viime talvena uutisiin nousivat varusmiesten suuret keskeyttämisprosentit palveluksen alkuvaiheissa. Keskustelun yhteydessä puolustushallinnon edustajat kertoivat lähtökohdan olevan yhä, että noin 70% kustakin ikäluokasta suorittaa asepalveluksensa (esim. eversti Kari Rannikko, HS 9.2.2009). Toisin sanoen tavoitteenkin mukaan lähes kolmasosa ei suorita, ja joillakin paikkakunnilla – esim. pääkaupunkiseudulla – armeijaa käymättömien osuus lienee vielä selvästi suurempi. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa asepalveluksen suoritti vielä yli 80% asevelvollisuusikäisistä miehistä, 1980-luvulla melkein 90%:

Elokuun alussa eläkkeelle jäänyt armeijan komentaja Juhani Kaskeala syytti viime töinään tilanteesta Suomen nuoria. ”Suomalaiset nuoret ovat niin huonossa kunnossa, että palvelukseen kelpaa kohta enää seitsemän kymmenestä”, Kaskeala kertoi Helsingin Sanomien (30.6.) mukaan päämajan kesäsymposiumissa. Varmastikin on totta, ettei nykyinen nuoriso ole armeijan tarkoituksiin yhtä sopivaa kuin muutamien vuosikymmenten takainen - ja syitä tähän on epäilemättä useita. Todellinen syy yleisen asevelvollisuuden murenemiseen löytyy kuitenkin muualta.

Nuorisoa enemmän on nimittäin muuttunut armeija itse. Asevelvollisuuden ongelmien perimmäinen syy on se, ettei sen ylläpitäminen nykymuodossaan ole yksinkertaisesti enää perusteltua niiden syiden johdosta, joiden takia sitä on aikanaan pidetty itsestäänselvyytenä. Eikä kaikkien nuorten miesten sotilaallinen kouluttaminen ole enää armeijalle pyhä tehtävä, vaan siitä näyttää tulevan pikemminkin rasite armeijan roolin muuttuessa kotimaan puolustamiseen kuvitteellista uhkaa vasten varautuvasta laitoksesta kansainvälisiin tehtäviin osallistuvaksi aktiiviseksi sotajoukoksi. Tällöin sillä ei ole enää kiinnostusta pitää ehdoin tahdoin palveluksessa niitä, joiden motivaatio tai edellytykset armeijapalvelukseen ovat vähäiset, ja luonnollinen seuraus on keskeyttämisprosenttien kasvu.

Armeija ei ole toki julkisesti sanonut, että nykymallisesta asevelvollisuudesta tulisi päästä eroon, eikä tietysti tule sanomaankaan. Motiivi on kuitenkin tullut esille rivien välissä vaikkapa evp-komentaja Kaskealan lausunnoissa, muun muassa parin vuoden takaisessa ehdotuksessa muuttaa siviilipalvelus eräänlaiseksi b-luokan palvelusmuodoksi niille, jotka eivät armeijapalveluksesta selviydy. Käytännössähän tämä merkitsisi sitä, että armeija saisi nykyjargonissaan usein mainitsemansa "kaiken yhteiskunnan osaamisen" yhä käyttöönsä, mutta resursseja ei tarvitsisi enää uhrata niihin, joilta armeijan näkökulmasta puuttuu joko "osaamista" tai halua antaa se sotalaitoksen käyttöön.

Asevelvollisuudesta imagokysymys

Syyskuun alkupuolella tiedotusvälineet uutisoivat puolustusministeri Jyri Häkämiehen asettaneen työryhmän selvittämään asevelvollisuuden tulevaisuutta. Tai tarkkaan ottaen asevelvollisuuden tulevaisuus pyritään ilmeisesti ottamaan toimeksiannossa annettuna, ja ryhmän tulee kartoittaa "yleisen asevelvollisuuden toimivuuden turvaaminen ja järjestelmän yhteiskunnalliset vaikutukset".

Ryhmään nimettyjen asiantuntemus ei kuitenkaan ole turvallisuuspoliitikasta tai muunkaan asevelvollisuuden vaikutusten arvoinnin kannalta relevantiksi helposti miellettävän yhteiskuntatuntemuksen alalta. Sen sijaan sieltä löytyy suuri joukko erilaisia brändäämisen asiantuntijoita. Toisin sanoen asevelvollisuuden sijasta tarkoitus lienee analysoida asevelvollisuuden imagoa ja pyrkiä turvaamaan sen tulevaisuus kehittämällä sitä.

Asevelvollisuudessa on kuitenkin kysymys lähes puolta väestöstä suoraan koskettavasta, yhteiskunnalle varsin kalliista ja joka vuosi useita kymmeniä ehdottomia vankeusrangaistuksia tuottavasta yhteiskunnallisesta instituutiosta. Pelkästään imagoon keskittymisen ei sen tapauksessa varmastikaan pitäisi riittää. Sen sijaan pitäisi uskaltaa kysyä, miksi sitä todellisuudessa ylläpidetään ja onko se yhteiskunnalle järkevää.

Asevelvollisuuden tulevaisuus

On selvää, että laajaan asevelvollisuuteen perustuva armeija on suurten muutosten edessä. Silti sillä on yhä varsin laaja vanhemman ikäpolven politiikkojen ja mielipidetiedustelujen mukaan toki myös ihmisten enemmistön tuki takanaan. Niin kauan kuin tilanne on tämä, muutos tulee olemaan todennäköisesti asteittaista ja tapahtuu enemmänkin käytäntöjen kuin lainsäädännön muuttumisen kautta - kuten nyt on tapahtunut palveluksen loppuun suorittavien osuuden huomattava väheneminen.

Asevelvollisuus on ollut suomalaisen militarismin peruskivi, instituutio jonka kautta suomalaista arkipäivän militarismia on uusinnettu ja pidetty yllä. Antimilitaristiselta kannalta sen rapautuminen on ilman muuta myönteinen asia, ja rapautumisen edesauttaminen tietysti kaikkien antimilitaristien tehtävä. Militarismi voi kuitenkin löytää levittäytymiselleen muitakin kanavia - ja on löytänytkin, kuten voimme nähdä sekä Suomesta että niistä maista, joissa asevelvollisuudesta on jo luovuttu. Vähintäänkin yhtä tärkeää kuin asevelvollisuuden loppuminen itsessään onkin  prosessi, missä se tapahtuu. Sen yhteydessä kun määrittyy, mitä tulee yleisen asevelvollisuuden jälkeen.

Kaj Raninen