Siviilipalvelusta ”kehittämässä”

Siviilipalveluksesta käytyyn keskusteluun on ainakin nykyisen siviilipalveluslain valmistelun ajoista (viime vuosikymmenen puolivälissä) lähtien pyritty kytkemään sanat "siviilipalveluksen kehittäminen". Käytännössä kyseessä on kuitenkin ollut kiertoilmaisu: siviilipalveluksen ”kehittäminen” on tarkoittanut tavallisesti nimenomaan sitä, että sen sisältöä tulisi muuttaa.

Mikä siviilipalveluksen sisältö sitten on? Nykyiselle Suomen siviilipalvelusjärjestelmälle on tyypillistä monimuotoisuus: se tuottaa paljon erilaisia palveluspaikkoja ja tarjoaa niissä paljon erilaisia palvelustehtäviä. Tämä taas merkitsee sitä, että kirjon ollessa laaja useilla sivareilla on mahdollisuus löytää omalta kannaltakaan kiinnostavia ja mielekkäitä palvelustehtäviä.

Myös olemassa oleva, toki määrältään vähäinen tutkimus tukee ajatusta, että nykyjärjestelmä tässä suhteessa on verraten toimiva. Kymenlaakson AMK:n dosentti Waldemar Kallunki teki vuonna 2015 selvityksen nimeltään ”Siviilipalvelusvelvollisuuden muuttuneet merkitykset maanpuolustusvelvollisuuden kokonaisuudessa”. Tutkimuksesta nostettiin sen ilmestyessä tarkoitushakuisesti esille jopa sen tulokset huomiion ottaen kyseenalainen johtopäätös sivareiden ”vakaumuksettomuudesta”.

Huomattavasti olennaisempi tulos olisi kuitenkin ollut se, että suuri enemmistö¨sekä sivareista että heidän esimiehistään piti siviilipalvelusta yhteiskunnan kannalta hyödyllisenä ja palvelustehtäviä mielekkäinä. Selvityksen mukaan esim. 74,4 % sivareista ilmoitti olevansa ”erittäin” tai ”melko” tyytyväinen palveluksen sisältöön (s. 93). Sivareiden esimiehistä taas 94,7 % ja sivareista 75,7 % arvioi työpalveluksen olevan yhteiskunnalle josssain määrin, melko paljon tai hyvin paljon hyödyllinen (s. 94).

Kaikille tämä ei kuitenkaan kelpaa, ja keskusteluissa on ollut ennen muuta esillä ehdotus muuttaa siviilipalvelusta niin, että se kykeytyisi enemmän yhteiskunnan kriisivalmisteluihin. Esimerkki tästä on Jussi Niinistön johtaman puolutusministeriön keväällä 2017 tekemä ehdotus siviilipalveluslain muuttamisesta, jonka mukaan "muutetaan siviilipalveluslain 8 §:ää siten, että siviilipalveluspaikkana voi toimia kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllinen valtion viranomainen tai liikelaitos." Ne voivat toimia palveluspaikkoina jo nyt, joten käytännössä ehdotus tarkoitti työpalveluksen suorittamista pelkästään tai ainakin painotetusti juuri niissä.

Tällaisen muutoksen tarpeellisuutta ei luonnollisestikaan ole yritettykään osoittaa. Käytännössä kokonaisturvallisuustahoilla on vain vähän siviilipalvelusvelvollisia, mikä kertonee ensisijaisesti siitä, ettei näillä ole ollut kovin paljon tarvetta työllistää sivareita ja samalla tietysti myös siitä, että valtaosa sivareista suorittaa palveluksen mieluummin muissa tehtävissä. Tällainen muuttos olisi tietysti myös erittäin ongelmallinen aseistakieltäytymisoikeuden kannalta muuttaessaan sivari osaksi (myös ja itse asiassa ensi sijassa sotilaallisen) kriisin varalta tehtäviä valmisteluja. Tämä ongelmallisuus tietysti korostuu, jos tai kun jehovan todistajat vapautuslaki kumotaan. Hehän pitävät jo nykyistä siviilipalvelusta periaatteellisine maanpuolustusvelvollisuuskytkentöineen kannaltaan hyvin ongelmallisena.

Kriisivalmiuslähtökohdan ongelmista kertoo sekin, että Niinistön aloitteesta asetettu sykyllä 2017 asetettu siviilipalveluksen ”kehitystarpeita” selvittänyt työryhmä, jossa puolustushallinnolla ja sitä lähellä olevilla tahoilla oli vahva ehdustus, ei juurikaan saanut aikaiseksi ehdotuksia siviilipalveluksen kriisivalmiuskytkentöjen lisäämiselle. Lopulta ryhmä sai aikaiseksi esittää muutamaa verraten pientä muutosta, joista kaksi käytännössä merkittävintä tuli sen esityslistalle Asestakieltäytyjäliiton aloitteesta.

Mutta miksi siviilipalveluksen sisältöä halutaan muuttaa? Näkisin tähän kaksi syytä. Ensinnäkin taustalla on ideologisperusteinen halu kytkeä kaikki Suomen asukkaat toteuttamaan "maanpuolustusvelvollisuutta" ja toimimaan kovasti rummutetun ”kokonaisturvallisuuden” piirissä. Vaikka perustuslaissa onkin säädetty kaikkia koskevasta maanpuolustusvelvollisuudesta, todellisuudessa siihen liittyvän palveluksen suorittaa tällä hetkellä noin 35 %. väestöstä. Konkreettisia perusteluja sille, miksi määrän nostaminen olisi välttämätöntä, ei toki ole esitetty.

Ehkäpä vieläkin tärkeämpää on kuitenkin se, että vaikka siviilipalvelus on hyödyllinen sekä yhteiskunnalle että sivareille, se ei ole kovin hyödyllinen asevelvollisuusjärjestelmälle. Se ei ole peruste asevelvollisuuden ylläpitämiselle eikä este sen lopettamiselle: nykyjärjestelmässä sivarit toimivat hajallaan eri tehtävissä, mikä merkitsee sitä että siviilipalvelus on hyödyllinen monelle yhteiskunnan alalle, muttei korvaamaton millekään. Siviilipalvelusjärjestelmän nuorille antamat hyödyt (työelämään pääseminen ja työkokemuksen hankkiminen pystytään taas tuottamaan erilaisilla työharjoittelujärjestelmillä, joita on olemassa jo nyt.

Siviilipalveluksessa todellakin on paljon ongelmia, jotka tulisi ratkaista:. rangaistuksenluontoinen palvelusaika, palveluksen pakollisuus, vapausrangaistukset, surkeat taloudelliset etuudet, sukupuoleen perustuva erilainen kohtelu... Missään tapauksessa sitä ei ole kuitenkaan syytä ruveta ”kehittämään” rikkomalla sen tällä hetkellä ehjiä osia. Ja luonnollisesti vähän pidemmällä aikavälillä paras tapa kehittää siviilipalvelusta on lakkauttaa se ja siirtyä menettelyyn, jossa aseistakieltäytyjät vapautetaan ilman mitään palvelusvelvollisuutta, kuten tällä hetkellä menetellään mm. Ruotsissa ja Norjassa.

 

Kaj Raninen, 26.11.2018