Loppu asevelvollisuudelle!

Onko asevelvollisuus loppumassa?

Neljännesvuosisata sitten asevelvollisuus oli Brittein saaria, Islantia ja minivaltioita lukuun ottamatta voimassa kaikissa Euroopan maissa. Tällä hetkellä sitä ylläpidetään Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Sveitsissä, Itävallassa, Kreikassa, Turkissa, Kyproksella ja muutamassa entisen Neuvostoliiton alueen maassa. Näistäkin useimmissa toteutetaan nk. "valikoivaa asevelvollisuutta": palveluksen suorittaa tosiasiassa vain osa asevelvollisuusikäisistä miehistä ja valikoituminen perustuu osittain tai kokonaan vapaaehtoisuuteen.

Sama kehitys on ollut nähtävissä myös Suomessa, vaikka se tapahtuu täällä paljon hitaammin kuin muualla. 25 vuotta sitten armeijan kävi lähes 90% asevelvollisuusikäisistä miehistä. Vielä vuosituhannen vaihteen tienoilla osuus oli noin 80%. Tällä hetkellä se on noin 65%. Muutos on seurausta ensi sijassa palveluksesta vapautettavien määrän voimakkaasta kasvusta. Suomikin on siis tosiasiassa jo siirtynyt useita askelia kohti valikoivaa asevelvollisuutta, mikä useimmissa maissa on ollut välivaihe koko järjestelmästä luopumiseen.

Muutos on kuitenkin tapahtunut "hiljaisesti". Asevelvollisuutta koskevaan lainsäädäntöön ei ole tehty olennaisia muutoksia, eikä järjestelmän tulevaisuudesta ole käyty asian yhteiskunnalliseen merkitykseen missään suhteessa olevaa poliittista tai kansalaiskeskustelua. Aseistakieltäytyjäliitto haluaa, että tosiasiat ja käynnissä oleva kehitys tunnustetaan myös asevelvollisuuden kohdalla ja päätös sen tulevaisuudesta tehdään niiden perustalta.

Miksi asevelvollisuuden loppu on hyvä asia?

Asevelvollisuudesta luopumiseen ovat vaikuttaneet ensisijaisesti perinteisten sotilaallisten uhkakuvien katoaminen kylmän sodan jälkeisessä maailmassa sekä nykyaikainen sotilasteknologia, joka tarvitsee ammattitaitoisia käyttäjiä asevelvollisuuden tuottaman tykinruoan sijaan.

Asevelvollisuuden rapautuminen ja sen loppuminen on kuitenkin edistysaskel myös antimilitaristisesta näkökulmasta. Asevelvollisuus on ollut instituutio, jonka avulla yhteiskuntaa on militarisoitu, tehty armeijan käymisestä ja sotilaalliseen maanpuolustukseen osallistumisesta "miehuuden" ja jopa "kansalaisuuden" mittari ja pyritty kieltämään yhtäläiset oikeudet niiltä, jotka eivät väkivaltaiseen maanpuolustukseen ole halunneet osallistua. Lisäksi se on sukupuolisesti syrjivä, välilliset kustannukset huomioon ottaen yhteiskunnalle kallis ja aiheuttaa vuosittain kymmeniä vapausrangaistuksia palveluksesta kieltäytyville. Asevelvollisuuden loppuessa päästään eroon kaikesta tästä.

Asevelvollisuus ja NATO

Suomalaisessa keskustelussa asevelvollisuus on usein nähty NATO:n jäsenyyden vaihtoehtoina. Tällainen käsitys on kuitenkin väärä. Suomen armeija on jo nyt yhdenmukaistettu NATO:n kanssa ja kykeneväinen osallistumaan sen sotilasoperaatioihin, joiden tarkoitus ei ole turvallisuuden edistäminen, vaan NATO:n jäsenmaiden etujen ajaminen eri puolilla maailmaa. Tämä yhdenmukaistaminen on toteutettu laajan asevelvollisuuden vallitessa.

Suomi ei ole NATO:n täysjäsen, mutta tämä ei johdu asevelvollisuudesta, vaan siitä ettei ihmisten enemmistö hyväksy jäseneksi liittymistä. Asevelvollisuutta ylläpitävistä maista Tanska, Norja, Kreikka ja Turkki ovat NATO:n jäseniä. Ruotsi, jonka suhde sotilasliittoon on hyvin samanlainen kuin Suomenkin, taas on jo luopunut asevelvollisuudesta. Ei ole reaalista syytä, miksei muutosta voisi tehdä myös Suomessa ilman sotilasliiton jäsenyyttä. Sama pätee tietysti myös toisinpäin, asevelvollisuuden ylläpitäminen ei estäisi NATO:n täysjäsenyyttä, kuten se ei ole estänyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana siihen lähentymistäkään.

Mitä asevelvollisuuden tilalle?

Aseistakieltäytyjäliitto näkee, että todelliset uhkakuvat ovat nykyään muita kuin sotilaallisia, eikä niihin varautumiseen armeijoilla ole sijaa. Sen sijaan ne syövät voimavaroja, joita tarvittaisiin todellisten esimerkiksi sosiaalisten ja ympäristöongelmien ratkaisemiseen, ja ylläpitävät ajatusmallia eri maissa asuvien ihmisten vastakkainasettelusta, kun todellisten ongelmien ratkaiseminen vaatii yhteistoimintaa. Järkevintä olisi näin ollen armeijalaitoksen lakkauttaminen kokonaan.

Niin kauan kuin sitä halutaan kuitenkin ylläpitää, paras vaihtoehto olisi kaikille avoin täysin vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä. Parikymmentä vuotta sitten mahdollistetun naisten vapaaehtoisen asevelvollisuuden vähäinen suosio (siihen hakeutuu vuosittain 1–2% asevelvollisuusikäisistä naisista) viittaa kuitenkin siihen, että uhkana on vapaaehtoiseen palvelukseen hakeutuvien määrän jääminen hyvin alhaiseksi, mikäli palveluksen aikana maksettavia taloudellisia etuuksia ei tuntuvasti koroteta.

Viime aikoina keskustelussa on usein esitetty asevelvollisuuden korvaamista "kansalaispalveluksella" tai jollain muulla kaikkia sukupuolia yhtä lailla koskevalla pakollisella tai vapaaehtoisella työvelvollisuudella. Täysin vapaaehtoisuuteen perustuvan uuden palvelusmuodon luominen on tietysti mahdollista, vaikka sellaisenkin tarkoituksenmukaisuus tulisi luonnollisesti selvittää ennen toteuttamista. Mikäli taas kyseessä olisi pakollinen järjestelmä, Aseistakieltäytyjäliitto suhtautuu ehdotusten taustalla olevista useimmiten kannatettavista tavoitteista huolimatta varsin skeptisesti siihen, saataisiinko se toimimaan sekä sitä suorittavien yksilöiden että yhteiskunnan kannalta mielekkäällä tavalla.

On syytä huomioida, että lähimenneisyydessä on selvitetty sekä mahdollisuuksia käyttää siviilipalvelusmiehiä nykyistä enemmän yhteiskunnan turvallisuutta edistävissä tehtävissä että kehittää siviilipalvelusta enemmän "yhteiskuntaa hyödyttäväksi". Molemmilla kerroilla tulos oli sama: todellista tarvetta tällaiseen ei löytynyt, ei edes järkeviä konkreettisia muutosideoita. Jos jo parin tuhannen sivarin saaminen mielekkäisiin palvelustehtäviin vuosittain on aiheuttanut vaikeuksia, on vaikea kuvitella, kuinka tämä voisi onnistua mahdollisesti kymmeniin tuhansiin nousevan "kansalaispalvelijoiden" joukon kohdalla. Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että pakollinen kansalaispalvelus rikkoisi mahdollisesti Suomen kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita (orjuuden ja pakkotyön kielto) sekä se, ettei tällaista järjestelmää ole luotu yhteenkään muuhun asevelvollisuudesta luopuneeseen Euroopan maahan.

Aseistakieltäytyjäliiton hallitus 13.6.2013