Näkymätön sota

Kongossa on kymmenen vuoden aikana tapettu miljoonia ja harjoitettu seksuaalista terroria sekä luonnonvarojen riistämistä suuryhtiöiden etujen nimissä, muun maailman näkemättä.

Amy Goodman

Kyseessä on eniten tappanut konflikti toisen maailmansodan jälkeen. Yli viisi miljoonaa ihmistä on kuollut kuluneen vuosikymmenen aikana, mutta tapahtumaa ei käytännössä ole lainkaan huomioitu USA:ssa tai Euroopassa. Konflikti sijoittuu Kongon demokraattiseen tasavaltaan Keski-Afrikkaan. Sen ytimessä ovat maasta löytyvät luonnonvarat ja niitä keräävät ylikansalliset yhtiöt. Rauhan suhteen näkymät ovat parantuneet hieman: vuoden 2008 alussa itäisessä Kivun maakunnassa allekirjoitettiin rauhansopimus. Ilman koko maan kattavaa totuus- ja sovitusprosessia sekä kaikkien kaivossopimusten uudelleenarviointia kärsimykset tulevat kuitenkin varmasti jatkumaan.

Uusimmassa Kongoa koskevassa kuolleisuusraportissaan International Rescue Committee huomioi, että vuoden 1998 jälkeen Kongossa on tapahtunut hämmästyttävät 5,4 miljoonaa ”liikakuolemaa”, joita ei olisi sattunut normaaleissa olosuhteissa.1 Toisin sanoen Kongossa, jonka väkiluku on yksi kuudesosa USA:n väkiluvusta, menehtyy joka toinen päivä saman verran ihmisiä kuin syyskuun 11. päivän iskuissa.

Hieman historiaa: Kongo tuki liittoutuneita toisessa maailmansodassa ja itsenäistyi sen jälkeen. Vuonna 1960 pääministeriksi valittiin edistysmielinen pan-afrikanisti Patrice Lumumba. Hänet salamurhattiin pian tämän jälkeen; CIA oli sekaantunut murhahankkeeseen. USA asetti Lumumban tilalle tukemansa Mobutu Sese Sekon, joka hallitsi ja ryösteli maata tyrannin ottein yli 30 vuotta. Mobutun jälkeen Kongossa käytiin vuosina 1996–2002 Ruandan ja Ugandan hyökkäysten provosoima sota. Konflkti ei ole vieläkään laantunut.

Seksuaalinen terrori

Erityisen karmiva piirre Kongon tapahtumissa on seksuaalisen joukkoväkivallan käyttäminen sota-aseena. Kongolainen ihmisoikeusaktivisti Christine Schuler Deschryver kertoo sadoista tuhansista raiskatuista naisista ja lapsista:

”Tässä ei puhuta enää tavallisista raiskauksista, vaan seksuaalisesta terrorismista. Nämä ihmiset on tuhottu – et voi edes kuvitella, mitä Kongossa tapahtuu. Tarvitaan kirurgisia operaatioita, jotta täysin tuhotut naiset saadaan kuntoon.”

Deschryver kuvaili naisille ja jopa vain kymmenen kuukautta vanhoille vauvoille aiheutettuja vahinkoja: heitä raiskattiin ja heihin työnnettiin tikkuja, aseita ja sulanutta muovia. Deschryver vieraili USA:ssa Eve Enslerin kampanjassa, jonka tavoitteena on lopettaa naisiin kohdistuva väkivalta. Hänen tarkoituksenaan on herättää tietoisuutta Kongon kansanmurhasta ja tukea sairaalaa kotikaupungissaan Bukavussa.

Kaivosteollisuus ruokkii väkivaltaa

Yhdysvaltalaisen Kongon ystävät -seuran toiminnanjohtaja Maurice Carney kertoo:

”Kongossa tapahtuu pohjimmiltaan kahdenlaisia raiskauksia. Ensimmäiset kohdistuvat naisiin ja lapsiin, toiset koskevat maaperää ja luonnonvaroja. Kongossa on valtavat resurssit luonnonvaroja: 30 % maailman koboltista, 10 % maailman kuparivaroista ja 80 % kaikesta koltaanista [niobium-tantaalimalmi toim.huom.] sijaitsee siellä. Kannattaa siis pitää silmällä suuryritysten osuutta siinä, mitä Kongossa tapahtuu.”

Carney syyttää väkivallan ruokkimisesta yhtiöitä, joiden joukossa on clevelandilainen OM Group, joka on maailman johtava koboltti- ja nikkelipohjaisten erikoiskemikaalien tuottaja, sekä bostonilainen kemikaalijätti Cabot Corp. Cabot tuottaa koltaanin lisäksi tantaalia, vaikeasti poimittavaa ja virtapiiriteollisuudelle erittäin tärkeää alkuainetta, jota käytetään kännyköiden ja muun kulutuselektroniikan tuotannossa. Vuosien 1998–2002 toisen Kongon sodan taustasyynä pidetään koltaanin massiivista kysyntää. Cabotin entinen toimitusjohtaja Samuel Bodman on kuin onkin Bushin hallinnon nykyinen energiasihteeri. Yritysten joukkoon kuuluu lisäksi Phoenixista kotoisin oleva, Phelps Dodgen jättimäisen Kongon kaivostoimialueen valtaansa ottanut Freeport-McMoran.

YK on julkaissut useita raportteja, jotka ovat erittäin kriittisiä suuryritysten harjoittamaa kongolaisten mineraalien laitonta hyväksikäyttöä kohtaan. Kongon hallituksen yli 60 kaivossopimusta koskeva katsaus antaa aihetta sopimusten uudelleenarvioinnille tai välittömälle irtisanomiselle.

”Kahdeksan kymmenestä kongolaisesta elää alle 30 sentillä päivässä. Samaan aikaan miljardit dollarit lähtevät maasta takaoven kautta ja päätyvät kaivosyritysten taskuihin”, sanoo Carney.

Tärkeä kysymys meille kuuluu: kuinka lähes kuusi miljoonaa ihmistä voi kuolla sotaan ja siihen liittyviin sairauksiin yhdessä ainoassa valtiossa alle kymmenen vuoden aikana ja jäädä lähes täysin vaille huomiota?

1 theIRC.org/congocrisis (toim. huom.)