Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan. Siksi olen päättänyt olla tukematta mitään sotaa ja kamppailla sotien kaikkien syiden poistamiseksi.
Israelilainen The Coalition of Women for Peace -järjestö julkisti tammikuussa 2009 uraauurtavan tietokannan yrityksistä, jotka ovat suoraan osallisia miehitykseen. Tietokanta on tulosta järjestön meneillään olevasta ruohonjuuritason tutkimustyöstä.
23. huhtikuuta luettiin vankeustuomiot kolmelle ruotsalaiselle rauhanaktivistille, jotka tunkeutuivat maaliskuun lopussa Saab Aerosystemsin tiloihin Ruotsin Linköpingissä tarkoituksenaan aseistariisua vientiin aiottu Jas 39 Gripen -hävittäjälentokone. Kolmikko onnistui pääsemään sisälle rakennukseen, jossa hävittäjäkoneita säilytetään, mutta heidät pidätettiin ennen kuin he pääsivät niiden luokse.
Aktivistit saivat tuomiot sabotaasin yrityksestä: Martin Smedjeback viisi kuukautta
Ruotsalaisen Ofog-ryhmän tiedote 16.10.2008
20 Carl Gustaf panssarintorjuntasinkoa ja muuta aseistusta vaurioitui torstaina, kun ruotsalaiset rauhanaktivistit tunkeutuivat BAE Systemsin ja Saabin tehtaisiin Ruotsissa. Kahdessa samanaikaisessa väkivallattomuustempauksessa neljä aktivistia vasaroi aseita, jotka oltiin viemässä muun muassa Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan ja Intiaan.
Lehdistötiedote 19.9.2008 klo 17.00
Aseteollisuusyhtiö BAe Systemsin toimiston sulku Helsingborgissa Ruotsissa päättyi hetki sitten. Kaksi tuntia kestäneen blokkauksen toteutti neljä suomalaista rauhanaktivistia, jotka tukkivat toimiston kaksi sisäänkäyntiä asettumalla ketjuihin ja putkiin kahliutuneena niiden eteen.
Kansalaistottelemattomuustapahtumalla osoitettiin mieltä Suomen ja Ruotsin asevientipolitiikkaa vastaan.