Aseistakieltäytyminen

Myönteinen vaihtoehto: sivari, totaali, reservi

Suomi syrjii aseistakieltäytyjiä!

Alla mainittu kritiikki on annettu edellisen, vuoden 2007 loppuun voimassa olleen siviilipalveluslain aikana. Tämän linkin takana on arvioitu, kuinka arvostelun kohteena olleita asioita on onnistuttu korjaamaan nykyisessä laissa.

Monet kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat kiinnittäneet viime vuosina huomioita siihen, kuinka Suomen valtio syrjii aseistakieltäytyjiä lainsäädännössään.

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea antoi 4.11.2004 Suomelle lausunnon kansalais- ja poliittisten oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Ihmisoikeuskomitean tehtävä on valvoa Suomea sitovan YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen toteutumista.

Vangitut totaalit - lähetä tukipostia, allekirjoita vastalauseviesti!

Suurin osa totaalikieltäytyjistä tuomitaan nykyään valvontarangaistukseen. Kuitenkin joillekin on langetettu edelleen myös vankeustuomioita joko tuomion pituuden tai tuomittavan oman tahdon johdosta. Tällä hetkellä vankilassa istuvat ainakin:

Jaakko Jekunen
(4.12.2012-5.6.2013)
Suomenlinnan vankila
Suomenlinna C 86
00190 Helsinki

Mielipidevangin opas 2011

Alla on Mielipidevangin oppaan viimeisin, elokuussa 2011 julkaistu painos. Sitä on päivitetty useaan otteeseen vuosien 2012 ja -13 aikana.

 

Kampanja sivareiden syrjintää vastaan

Aseistakieltäytyjäliitto toteuttaa parhaillaan kampanjaa siviilipalvelusmiesten ja muiden aseistakieltäytyjien  työelämässä ja muualla yhteiskunnassa kohtaamaa syrjintää vastaan. Syrjintää saattavat olla esim. seuraavat tapaukset:

Israel: aseistakieltäytyjä Natan Blancille kymmenes vankeustuomio - lähetä vastalauseviesti!

19-vuotias Haifasta kotoisin oleva aseistakieltäytyjä Natan Blanc julisti kieltäytyvänsä palvelemasta Israelin armeijassa maanantaina 19.11.2012. Sen jälkeen hän saanut jo kymmenen lyhyttä vankeustuomiota. Viimeisimmän, 12.5. langetetun tuomion mitta oli 28 päivää. Juutalaisille aseistakieltäytyjille langetetaan Israelissa tavallisesti useita lyhyitä vankeustuomioita, kunnes heidät lopulta vapautetaan. Kymmenen tuomiota on kuitenkin uusi "ennätys", ketään ei ole koskaan tuomittu niin monta kertaa.

Yhdistele sisältöä