Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan. Siksi olen päättänyt olla tukematta mitään sotaa ja kamppailla sotien kaikkien syiden poistamiseksi.

Etusivu

Aseistakieltäytyjäliitto etsii projektisihteeriä Ruokaa ei aseita -leirille

Aseistakieltäytyjäliitto etsii projektisihteeriä ajalle 6.7.-1.8.2009. Projektisihteerin tehtävä on kansainvälisen Ruokaa ei aseita -työleirin toteuttaminen Aseistakieltäytyjäliiton ja Helsingin Ruokaa ei aseita -ryhmän vapaaehtoisten avustuksella. Leiri järjestetään Rauhanasemalla Helsingin Itä-Pasilassa 20.7.-1.8.

Projektisihteerin työaika on 30h/vko (painottuen leirin aikaan) ja palkka 1300 euroa. Tehtäviin kuuluvat ennen leiriä tapahtuman yleinen suunnittelu sekä siihen tarvittavan välineistön hankkiminen Rauhanasemalle ja leirin aikana ruokakuljetusten sekä ruoanlaiton ja muiden leiriläisten toimintojen organisoiminen, osittain myös leiriläisten viihtyvyydestä huolehtiminen. Leirille osallistuvat suomalaiset vapaaehtoiset avustavat tehtävien hoidossa.

Leiriläiset ja leirille osallistuvat suomalaiset järjestävät tapahtuman aikana eri puolilla Helsinkiä 5-6 ruoanjakotapahtumaa. Leirille osallistuu 8-12 ulkomaista vapaaehtoista eri puolilta maailmaa. Osallistujat voivat olla kaikenikäisiä, mutta todennäköisesti enemmistö heistä on nuoria.

Edellytämme projektisihteeriltä:
- organisointikykyä
- sujuvaa englannin kielen taitoa
- sosiaalista mielenlaatua ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa
- B-ajokorttia ja valmiutta ajaa autoa Helsingissä
- joustavaa suhtautumista työnkuvaan

Lisäksi eduksi katsomme:
- mahdollisuuden asua leiriläisten kanssa Rauhanasemalla leirin ajan
- aiemman kokemuksen järjestötoiminnasta
- kiinnostuksen Ruokaa ei aseita -toimintaan

Lähetä hakemuksesi Aseistakieltäytyjäliittoon 8.4.2009 mennessä, mieluiten sähköpostilla.

Aseistakieltäytyjäliitto ry
toimisto[at]akl-web.fi