Antimilitaristi

Rajoilla kuluu rautaa – ja rahaa

Lukuisien tutkijoiden, toimittajien ja aktivistien mukaan todistamme ehkä parhaillaan eurooppalaisen turvallisuus- ja valvonta-teollisen kompleksin syntyä, joka muistuttaa monin tavoin kylmän sodan aikaista sotateollista kompleksia. Sotateollinen kompleksi tarkoittaa taloudellisista, poliittisista ja sotilaallisista voimista koostuvaa vaikutusvaltaista verkostoa, jonka yhteinen etu on tuottaa tavaroita ja palveluita militaristisiin tarkoituksiin ja siten hyötyä sotataloudesta.

Ovatko merirajojen militarisointi ja ihmisoikeudet yhteensovitettavissa?

Euroopan Unionin eteläraja Välimerellä on yksi maailman vaarallisimmista rajoista. Viime vuosina merirajasta etenkin Apenniinien niemimaan kohdalla on tullut todellinen joukkohauta venepakolaisille. Onnettomuksia tapahtuu tämän tästä. Usein kuolonuhreja vaativat veneonnettomuudet tapahtuvat lähellä Italian rannikkokaupunkeja, joista pelastusoperaatioiden järjestäminen olisi hyvinkin mahdollista.

Ruotsi ja Saab mukana kauko-ohjatussa sodankäynnissä

Joukko ruotsalaisia ja suomalaisia rauhanaktivisteja tunkeutui perjantaina 23.10. Vidselin lentotukikohtaan Ruotsissa nostaakseen esiin Ruotsin osallisuutta tappajadrone Neuronin kehittämisessä. Neuron on ensimmäinen eurooppalainen miehittämätön taisteluilma-alus (Unmanned Combat Aerial Vehicle) ja mahdollisesti myös maailman kehittynein kauko-ohjattu lentokone.

Kulutuselektroniikalle tärkeä koltaani ruokkii konfliktia Kongossa

Rauhanaktivisti John Mpaliza päätti lokakuussa 3000 kilometrin vaelluksensa Suomeen. Matkan varrella hän levitti tietoa Kongon demokraattisen tasavallan konfliktista tuhansille eurooppalaisille. Antimilitaristilla oli ilo viettää kolme päivää hänen kintereillään Helsingissä.

Antimilitaristi 3/2015

Sisällys:

  • Pääkirjoitus
  • Uutiset
  • TEM:n siviilipalvelusselvityksessä omituisia piirteitä
  • Isäntämaasopimus -NATO-hivutuksen viimeisin vaihe
  • Turkin ja kurdien suhde kriisissä
  • Käsitteet tutuiksi: pasifismi, antimilitarismi, väkivallaton vastarinta
  • Sarjakuva
  • AKL:n kampanjat esittelyssä
  • Kesä 2015: Leirejä, festareita, säpinää
  • Keskustelualue ja muut mediat
  • Kysy Keltiltä
  • Kirjapalsta: Kansankodin pimeämpi puoli ja Ei sotaa ilman sotilaita – Aseistakieltäytyjäliiton vuosikymmenet
  • Toimintakalenteri
  • Wanhat Walitut

Yhdistele sisältöä