Luonnonvarat loppuvat - aseet esiin?



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luonnonvarojen oikeudenmukainen jakaminen eri ryhmien välillä ei tule ainakaan helpottumaan, kun resurssit käyvät niukemmiksi. Kuva: Wikimedia Commons

Jos uhka ihmiskunnan ja monen muun lajin sukupuutosta ei riitä vakuuttamaan rauhanaktivistia siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen on myös rauhanliikkeen asia, kannattaa huomata, että ilmastonmuutos aiheuttaa myös sotia ja aseellisia konflikteja. Antimilitaristi haastatteli aiheesta emeritusprofessori Jyrki Käköstä.
 
Jyrki Käkönen on kiinnostunut erimielisyyksistä, joita luonnonresurssien käyttö ja niiden jakaminen aiheuttavat. Väitöskirjassaan hän tutki kansainvälistä luonnonvarapolitiikkaa ja sen liittymistä Afrikassa esiintyviin konflikteihin. Sittemmin hän on kirjoittanut aiheesta kirjoja ja pitänyt luentoja.

Useiden viime vuosikymmeninä tapahtuneiden konfliktien taustalla on Käkösen mukaan kiista resurssien jakamisesta, vaikka niitä onkin selitetty muilla tekijöillä.

Esimerkiksi kylmän sodan aikaiset ristiriidat on nähty tutkimuksessa yleisesti aatteellisen kahtiajaon ja suurvaltojen tilanteisiin puuttumisten aiheuttamina. Nykyään konflikteja selitetään usein etnisyydellä: eri etnisten ryhmien välillä on luonnostaan ristiriitoja, jotka sitten puhkeavat sodiksi esimerkiksi yhteiskunnan heikon kehitystason vuoksi.

Israelin ja Palestiinan välinen kiista on yksi konflikteista, jotka on tavallisesti tulkittu luonteeltaan etnisiksi tai uskonnollisiksi. Käkösen mukaan asia ei kuitenkaan ole näin, vaan kysymys on vesivarantojen hallinnasta. Ennen kuin Israel otti haltuunsa palestiinalaisalueet, palestiinalaisilla oli oikeus kolmasosaan alueen vesivaroista, mutta tilanne muuttui miehityksen myötä. Siirtokunnat saavat porata syvälle pohjavesiin asti, palestiinalaisilla on oikeus porata vain joitakin kymmeniä metrejä. Palestiinalaisalueiden lisäksi Israel on miehittänyt myös osia Libanonista ja Syyriasta päästäkseen käsiksi vesivaroihin kuivalla alueella.

Mitä sitten kun kumous vie resurssit

Luonnonvarojen oikeudenmukainen jakaminen eri ryhmien välillä ei tule ainakaan helpottumaan, kun resurssit käyvät niukemmiksi. Valitettavasti on todennäköistä, että tulevaisuudessa ilmastonmuutoksesta johtuva kuivuus aiheuttaa lisää myös aseellisia konflikteja veden hallinnasta. Käkösen mukaan ilmastonmuutoksen takia 2040-luvulla yli miljardi ihmistä on vaarassa jäädä ilman makeaa vettä.

Esimerkiksi Himalajalla jäätiköt ovat sulamassa, ja siksi Intiassa ja Kiinassa tärkeät elämää ylläpitävät virrat kuten Indus, Ganges, Brahmaputra, Mekong ja Jangtse ovat vaarassa kuivua. Jos näiden virtojen varrella asuvat miljoonat ihmiset joutuvat muuttamaan, he tulevat jakamaan samoja resursseja, jotka ovat jo muiden käytössä. Pahimmillaan luonnonvaroihin käsiksi pääsemiseen tarvitaan aseita.

Myös Välimeren alueella on nähty viimeisen 10-15 vuoden aikana ilmastonmuutoksen seurauksia. Kuivuudesta johtuen sadot ovat pienentyneet ja maastopalot lisääntyneet. Eri tutkijaryhmien tekemien huomioiden mukaan monivuotinen kuivuus on edeltänyt esimerkiksi Syyrian ja Darfurin sotia.

Monissa Välimeren alueen kuivissa maissa vettä kuluu runsaasti hotelleissa, joissa länsimaista tulevat turistit käyttävät suihkuja ja uima-altaita. Pelloilla taas vesi saattaa kulua esimerkiksi tulppaanien tuottamiseen Hollannin markkinoille. Sen sijaan paikallisen maanviljelyksen tai teollisuuden tarpeisiin ja kyläyhteisöille vettä ei tahdo riittää.

Vesi ei vähene maapallolla, mutta sateet muuttavat paikkaa. Suomessa sateet tulevat todennäköisesti jopa lisääntymään. Joidenkin tahojen mukaan ilmastonmuutoksen myötä lämpimämpi sää pidentää kasvukautta Suomessa ja parantaa siten maatalouden tuotantoa. Käkönen muistuttaa kuitenkin, että Suomen maaperä ei yleisesti ottaen ole mustaa multaa vaan savea. Jos sademäärät nousevat, voi olla että savisille pelloille ei nykyisillä maatalouskoneilla päästä. Tämä voi aiheuttaa ongelmia ruoan tuotannolle Suomessakin.

Ratkaisuja tarvitaan

Käkönen kertoo karmivan esimerkin ilmastonmuutokseen varautumisesta. Hän osallistui 1990-luvun alkupuolella Englannissa Royal Academyn aiheesta järjestämään konferenssiin. Käkönen oli ainoa ihmistieteilijä luonnontieteiden ja insinööritieteiden edustajien joukossa. Ilmastonmuutoksen torjumisesta puhuttiin vain vähän. Kokouksessa keskusteltiin lähinnä siitä, monenko metrin päähän merenpinnasta suuria rakennuksia voi jatkossa rakentaa.  Vaurailla yhteiskunnilla voikin olla mahdollisuus selvitä ilmastonmuutoksesta Hollannin patojen kaltaisilla järjestelyillä. Esimerkiksi Englannissa saatetaan tarvita patoja suojaamaan Lontoota. Köyhillä mailla ei kuitenkaan luultavasti ole tätä mahdollisuutta. Tyynen valtameren ja Intian valtameren pienistä saarista monet jäävät nykyisten ennusteiden mukaan veden alle, ja niiden asukkaille on etsittävä uudet kodit muualta.

Ilmastonmuutosta voidaan torjua ja sen aiheuttamia kriisejä ratkaista teknologian avulla. Jos resursseja voidaan hyödyntää tehokkaammin niin että ne riittävät useammalle, väkivaltaisten yhteenottojen riski vähenee. Käkösen mielestä luonnontieteiden ohella tarvittaisiin myös paljon lisää yhteiskuntatieteellistä ymmärrystä tuotannollisten olosuhteiden muutoksen seurauksista ja varautumisesta odotettavissa oleviin muuttoliikkeisiin.

Armeijatkin ovat alkaneet varautua ilmastonmuutokseen, sillä sotilasviranomaiset joutuvat työkseen ottamaan huomioon turvallisuusnäkökohtia. Yhdysvaltain armeija teki muutamia vuosia sitten selvityksen tulevaisuuden uhkatekijöistä ja siitä kuinka Yhdysvaltain tulisi globaalina toimijana niihin varautua. Esimerkiksi Afrikassa selvitys arvioi ilmastonmuutoksen vakavaksi uhkaksi. Valitettavasti uhkakuviin varaudutaan aseilla, Käkönen toteaa. 

Vaikka luonnonresurssien jakaminen ei suoraan olisikaan syy konfliktiin, se luo pohjan, jota jotkut tahot voivat käyttää hyväkseen manipuloidakseen ihmisiä hyökkäämään toisiaan vastaan. Usein aseelliseen taisteluun rekrytoitavat löytyvät yhteiskunnan marginaalista, yhtä lailla Syyriassa kuin Euroopassakin. Jos yksilöltä on evätty pääsy jonnekin, esimerkiksi korkeampaan koulutukseen, voi tie yhteisön marginaalista sen keskiöön avautua aseiden avulla. Siksi rauhan edellytykset ovat arkipäivän politiikassa ja jonkinlaisen tasa-arvon mahdollistamisessa ihmisten ja ihmisryhmien välillä.

Ei anarkiaa ennen valtioita

Resurssien jakaminen maapallolla ei ole aina tapahtunut nykyisessä kapitalismin ja kansallisvaltioiden kontekstissa. Luennoissaan ympäristön ja konfliktien keskinäisestä yhteydestä Käkönen on tarkastellut myös konfliktien historiallisia juuria kansallisvaltioita edeltävistä heimoyhteisöistä lähtien. Ennen valtioiden ja kiinteiden rajojen aikaa yhtä aluetta saattoi hyödyntää kaksi tai kolmekin yhteisöä. Oli jaettu mitä hyödykkeitä kukin sai käyttää, jotta voitiin pitää yllä elämää ja yhteisöä. Jos kaksi yhteisöä hyödyntää samaa aluetta ja resurssit loppuvat, yksi keino on ajaa toinen pois väkivaltaisesti. Kuitenkin muitakin keinoja on.

Niger-joen sisämaan suisto on esimerkki alueesta, jota hyödynsi aiemmin useampi heimo. Veden nousun ja laskun eri vaiheissa nautintaoikeus jokeen oli eri heimoilla. Yhteisöjen välille nousseita riitoja ratkoi sovittujen sääntöjen mukaan vedenhallitsija, eräänlainen tuomari. Vedenhallitsija saattoi esimerkiksi määrätä yhden yhteisön odottamaan veden laskemista ennen kalastamaan lähtöä, ja ilmoittaa myöhemmin vuoronvaihdosta. Näin vältyttiin taisteluilta joen käyttöoikeuksista. Kun moderni kehitys toi kiinteän maankäytön, yhteisöt eivät voineet enää hyödyntää aluetta omalla tavallaan. Syntyi aseellisia konflikteja.

Käkönen mainitsee, että politiikan tutkimuksessa systeemiä pidetään anarkistisena, kun se ei ole kenenkään hallinnassa. Mutta kuten Nigerin suiston yhteisöjen esimerkistä käy ilmi, kiinteitä valtioita edeltäneiden ihmisyhteisöjen välisissä suhteissa oli pitkälle kehittynyttä diplomatiaa ja säännöt. Väkivaltaa yritettiin välttää, koska se oli kaikkien etu. Onkin hyvin kyseenalaista, oliko anarkiaa tässä mielessä lainkaan olemassa ennen valtioiden syntyä. Mutta onko ilmastonmuutoksen takia hupenevien resurssien jakaminen rauhanomaisesti mahdollista keskellä kansallisvaltioiden anarkiaa tai itsekkyyttä?

AIHEESEEN LIITTYVÄÄ KIRJALLISUUTTA

Homer-Dixon, Thomas (2006), The Upside of Down. Catastrophe, Creativity, and the Revival of Civilization.
Käkönen, Jyrki (1995), Konfliktit, turvallisuus ja ympäristö.
Moyo, Dambisa (2013), Winner Take All. China’s Race for Resources and What It Means For Us.
Smith, Lawrence C. (2011), Uusi Pohjoinen – Maailma vuonna 2050.
Welzer, Harald (2012), Climate Wars. Why People Will Be Killed in the 21st Century.

AKU KERVINEN