Don't militarize me! Nuorten militarisointia vastaan Saksassa

Suomessa nuorten militarisointi näkyy asevelvollisuusjärjestelmään kuuluvissa kutsuntatilaisuuksissa, joissa noin 17-vuotiaille miesoletetuille armeija esitetään hyvässä valossa. Maissa, joissa asepalvelus on vapaaehtoista, on löydetty muita keinoja saada nuoria liittymään armeijaan tai suhtautumaan myötämielisesti sitä kohtaan. On käytetty esimerkiksi runsasta mainostamista tai vaikutettu koulujen kautta.

Näitä aiheita käsiteltiin saksalaisten ja muidenkin maiden rauhanjärjestöjen aktiiveille suunnatussa “Don’t militarize me!” -tapaamisessa, joka järjestettiin lokakuun lopulla Kasselin kaupungissa Saksan keskiosassa. Itse olin paikalla edustamassa Aseistakieltäytyjäliittoa.

Kevyttä tutustumista

Torstaina 25. lokakuuta lensimme Sadankomitean edustajan kanssa aikaisin aamulla Helsingistä Frankfurtiin. Sieltä matkasimme Kasseliin, jossa meille yöpaikan asunnossaan luvannut aktiivi oli vastassa. Tapahtuman virallinen yömajoitus oli käytössä vain perjantain ja sunnuntain välisen ajan, joten olimme onnekkaita saadessamme yöpymismahdollisuuden myös sitä edeltävänä ja seuraavana yönä. Loppupäivä kului kauppareissun ja majapaikan asukkaiden kanssa keskustelun merkeissä.

Itse tapahtuma alkoi perjantaina illalla. Tapahtumapaikkana toimivaan yliopiston rakennukseen saavuttuamme seurasi ilmoittautuminen sekä rentoa oleskelua ja toisiin tutustumista. Jotkut osallistujista tekivät jo käytännön valmisteluja huomista mielenilmaisua varten. Tarjolla oli pientä syötävää, juotavaa ja eri rauhanjärjestöjen materiaaleja.

Seuraavaksi luvassa oli militarismia käsittelevä tietovisa. Vaikka tietovisa keskittyi Saksaan ja oli saksankielinen, hyvin tulkattuna se viihdytti myös meitä ulkomaalaisia. Parhaiten menestyville jaettiin palkintoja, mutta lisäksi visa osoitti kuinka naurettavilla tavoilla armeija pyrkii normalisoimaan itseään. Yksi kysymys koski Saksan merivoimien erästä mainosta, jonka katsoimme vastauksen paljastamisen jälkeen. Toiminnantäyteisen ja mahtipontista musiikkia sisältävän mainoksen viesti oli, että ilman merivoimia Saksan kaupoissa ei olisi banaaneita. Mainoksen julkaisun jälkeen asiaa oli selvitelty ja havaittu, että Saksan merivoimat ei edes tee operaatioita banaaneita tuottavissa maissa.

Visan aikana meille tuotiin pizzaa ja visailun päätyttyä oli taas vapaata keskustelua. Vähitellen aloimme siirtyä lyhyen matkan päässä sijaitsevan koulun liikuntasaliin, jossa yövyimme. Seuraavasta päivästä oli tulossa pitkä.

Teoria ja käytäntö

Lauantaina aamupalan jälkeen osallistujat esittelivät itsensä sekä järjestönsä ja tutustuimme toisiimme perusteellisemmin. Lounaan jälkeen Maaike Beenes alankomaalaisesta PAX-verkostosta puhui muun muassa ydinasevastaisen toiminnan historiasta ja kehityksestä. Lisäksi hän antoi vinkkejä siihen, mitä ydinaseiden vastaista toimintaa kukin voi itse tehdä. Ydinaseteollisuuteen sijoittavien pankkien boikotoiminen on yksi vaihtoehto.

Tämän jälkeen osallistujat jakautuivat neljään työpajaan oman kiinnostuksensa mukaan. Yhden työpajan aihe oli adbusting, mikä tarkoittaa mainosten uudelleen suunnittelua. Käytännön esimerkkinä tästä toimii puhekuplien lisääminen armeijan tienvarsimainoksiin, jotta militarismikriittinen ääni pääsee kuuluviin.

Toisessa työpajassa käsiteltiin yliopistojen militarisoitumista. Tämä ilmiö jää usein huomiotta, vaikka se on vahvasti näkyvillä esimerkiksi yliopistojen kutsuessa armeijan esittelemään itseään uramessuille. Ydinaseet olivat aiheena yhdessä työpajassa. Siellä puhuttiin niiden käytön vaikutuksista ja miten niitä legitimoidaan sekä esiteltiin ydinasevastaisen työn muotoja.

Työpaja, johon itse osallistuin, käsitteli siviilivastarintaa. Esille tuli hieman teoriaa esimerkiksi siviilivastarinnan määritelmästä, mutta enimmäkseen työpaja oli käytännönläheinen. Suuraktioiden etenemisen esittelyn lisäksi harjoiteltiin muun muassa toimivaa istuma-asentoa rautateitä ja vastaavia blokatessa.

Työpajojen jälkeen aktivistit alkoivat tehdä viime hetken valmisteluja ja sonnustautua “Beats not bombs” -mielenosoitukseen. Kasselissa on lukuisia panssarivaunujen valmistajia, joiden toimintaa mielenosoituksella kritisoitiin. Arviolta yli 350 mielenosoittajaa värikkäissä vaatteissa ja valoissa kulki kaupungin kaduilla tanssimusiikin säestämänä pimeässä illassa. Välillä pysähdyttiin kuuntelemaan puheita, joissa käsiteltiin muun muassa ydinaseita ja aseteollisuutta.

Mielenosoituksen päätepisteessä pidin oman puheeni Suomen armeijan rekrytointitavoista. Kerroin, että Suomessakin armeija on läsnä messuilla ja festareilla, kampanjoi kouluissakin ja mainostaa. Tämä on kuitenkin Suomessa melko vähäistä, sillä armeija luottaa täällä kutsuntajärjestelmän tuottavan tarpeeksi sotilaita. Huomautinkin, että jos jotkut arvelevat asevelvollisuuden käyttöönoton lopettavan alaikäisiin kohdistuvan propagandan, Suomen esimerkki osoittaa käsityksen virheelliseksi. Armeija saattaa hyvinkin mainostaa itseään nuorille asevelvollisuudesta huolimatta. Lopetin puheeni mainitsemalla asevelvollisuuden olevan yksi militarismin korkein muoto, joka kuitenkin Suomessa osoittaa jo jonkin verran murenemisen merkkejä tarkoittaen, ettei tämä typeryys voi kestää ikuisesti. Tanssi ja juhliminen jatkui K19 -nimisessä yökerhossa.

Mitä jäi käteen?

Sunnuntaina kokoonnuimme jälleen yhteen aamupalan jälkeen. Vuorossa oli tapaamisen arviointia ja lisää verkostoitumista. Lisäksi suunnittelimme tulevaisuutta. Milloin ja missä muodossa tämä tapahtuma saa jatkoa? Mitä projekteja haluaisimme työstää? Tapahtuman päätyttyä kiertelin hieman kaupungilla ja palasin samaan asuntoon, jossa olin torstaina yöpynyt.

Maanantaina me suomalaisedustajat palasimme takaisin Suomeen. Takana oli matka, jonka aikana olin oppinut uutta ja saanut hämmästellä niin monia asioita. Tapaamani rauhanjärjestöt olivat saaneet aikaan paljon ja luovuuskin kukoisti. Antimilitaristin numerot ja päälläni ollut AKL:n Rauhanleijona-paita herättivät ihailua. Molemminpuolista tiedonvaihtoa tosiaan tapahtui, mikä tapahtuman tarkoitus olikin.

MATIAS KASKILUOTO