Sosiaalisen etäisyyden ylittäminen väkivallattomassa kamppailussa















Banksy: The Wall in Palestine

Vastapuolen näkemyksiin vaikuttaminen on usein osa sekä väkivallatonta kamppailua että tavanomaisempaakin poliittista toimintaa. Mutta miten siinä voi onnistua, jos juurtuneet käsitykset saavat vastustajan pitämään ajatuksiasi vain sivuuttamisen arvoisina?

Vaikka väkivallattoman kamppailun tutkimus on kasvattanut suosiotaan viime vuosikymmeninä, ovat Gene Sharp (1928–2018) ja Johan Galtung (s. 1930) ehkä edelleenkin alan tunnetuimpia nimiä. Sharpin väkivallattoman kamppailun strategiaa on sovellettu aina Myanmarin sotilasjuntan vastaisesta toiminnasta Arabikevään liikehdintöihin. Galtungin asema rauhantutkimuksen perustajahahmona taas on tehnyt hänen nimensä tutuksi lukemattomille akateemikoille ja diplomaateille ympäri maailmaa.

Niin Sharp kuin Galtungkin ottivat ajatteluunsa paljon vaikutteita Mahatma Gandhilta (1869–1948). Siksi ei olekaan yllättävää, että molempien väkivallatonta kamppailua koskevissa kirjoituksissa merkittävää osaa näyttelee käännyttäminen.

Galtungin ajattelussa tämä "positiivinen siviilivastarinta" on keskeistä, kun taas Sharp pitää sitä epätodennäköisimpänä tapana voittaa väkivallaton kamppailu. Toisaalta myös vastustajan taivuttelulla ja väkivallattomalla pakottamisella pyritään ihmisten saamiseen väkivallattomien kamppailijoiden puolelle. Omista näkemyksistä vakuuttaminen on olennainen osa myös monien kansalaisjärjestöjen kampanjatyötä ja viestintää, sillä usein järjestön jäsenistö ei ilman julkista painetta pysty vaikuttamaan tärkeinä pitämiinsä kysymyksiin.

"Toista" ei kuunnella


Muiden saaminen vakuuttuneeksi omista näkemyksistään vaatii kuitenkin, että vastaanottaja on halukas arvioimaan tarjottua näkökulmaa. Tähän vaikuttaa sosiaalinen etäisyys eli se, kuinka läheisenä tai vieraana näkökulman tarjoaja tai tämän ryhmä nähdään. Läheisiksi koettujen ihmisten näkemyksiä arvostetaan tyypillisesti enemmän ja niitä ollaan valmiimpia arvioimaan myös silloin, kun ne vaikuttavat olevan ristiriidassa omien näkemysten kanssa. Jos uuden näkökulman esittäjä koetaan vieraaksi, tämä nähdään usein outona, ei aivan ihmisenä, ainoastaan stereotypian edustajana tai jostain muusta syystä näkemyksiltään toissijaisena.

Väkivallattomien kamppailijoiden pyrkimyksiä vastustetaan usein sosiaalista etäisyyttä vahvistamalla ja hyödyntämällä. Yleisimmin tämä tapahtuu negatiivisia mielikuvia ruokkimalla, mutta sitä on sovellettu myös hyvin konkreettisesti aseellisen toiminnan yhteydessä. Tunnettu esimerkki tästä on vuoden 1956 Unkarin miehityksestä: Neuvostoliitto toi maahan joukkoja venäjää puhumattomilta itäisiltä alueiltaan, jolloin miehittäjäjoukot ja unkarilaiset eivät voineet keskustelemalla ja inhimillisiä yhteyksiä rakentamalla kuroa sosiaalista etäisyyttään umpeen.

Sosiaalinen etäisyys voidaan ylittää

Entä mitä väkivallattomat aktionistit, kuten Sharp heitä kutsuu, voivat tehdä sosiaalisen etäisyyden ylittämiseksi? Siihen voidaan pyrkiä järkeen vetoavilla argumenteilla yhteisen ihmisyyden puolesta, mutta vielä varmemmin käännytysstrategian onnistumisen takaa emootioiden, uskomusten, asenteiden ja moraalijärjestelmien voiman hyödyntäminen. Valmius kärsiä päämääriensä eteen, väkivallattomuudessa pitäytyminen ja ennen kaikkea kielimuurit ylittävä rohkeus ovat sekä Galtungin että Sharpin mielestä tärkeimpiä tapoja vaikuttaa ihmisten näkemyksiin sosiaalisesta etäisyydestä huolimatta.

Kärsimyksensä ilmaisemalla väkivallattomat kamppailijat saattavat herättää vastustajassa myötätuntoa ja tähän vetoamalla ylittää sosiaalisen etäisyyden raja-aitoja. Sharp kutsuu tätä eräänlaiseksi rationaalisuuden ohittavaksi shokkihoidoksi. Kärsimyksellä käännyttämisen onnistuminen on kuitenkin riippuvaista aktionistien osakseen saamasta empatiasta ja kunnioituksesta. Suuren sosiaalisen etäisyyden takia vastustajan on helppo ajatella aktionistien kärsimyksen olevan täysin oikeutettua. Kärsimyksen pitäisikin antaa vastustajalle uusi näkökulma, jonka kautta samaistua aktionisteihin.

Valmius kärsiä osoittaa vilpitöntä uskoa omiin päämääriin. Viesti on vielä vahvempi silloin, kun kärsijä ei itse turvaudu väkivaltaan. Näin toimimalla aktionistit voivat osoittaa kamppailevansa epäoikeudenmukaisuutta eivätkä joitain tiettyjä ihmisiä tai ihmisryhmiä vastaan. Vastustajan ei tarvitse kokea itseään henkilökohtaisesti uhatuksi eikä väkivallattomia toimijoita ole helppo leimata vaaraksi yleiselle turvallisuudelle.

Väkivallattomuudesta lipsuminen ja väkivaltaan turvautuminen – vaikka vain kertaluontoisesti – luo  turvattomuuden tunnetta, herättää epäilyjä pahantahtoisuudesta ja tekee uhaksi leimaamisen erittäin helpoksi, jolloin sosiaalinen etäisyys kasvaa.

Väkivallaton kamppaileminen epäoikeudenmukaisuutta vastaan valmiina kärsimään ei kuitenkaan ole tehokasta ilman rohkeutta. Sharp ja Galtung toteavat, että rohkeus on tärkein elementti sosiaalisen etäisyyden umpeen kuromisessa. Vaikka väkivallattomat kamppailijat olisivatkin valmiita kärsimään päämääriensä eteen ja vaikka he eivät koskaan syyllistyisi väkivaltaan, heidän herättämänsä kunnioitus jäisi laimeaksi, jos he toimisivat pakotettuina ja vastentahtoisina tai jos he valehtelisivat ja osoittaisivat pelkurimaista asennetta esimerkiksi pakoilemalla. Jos aktionistit pysyvät väkivallattomina ja kärsivät toimintansa seuraukset rohkeasti, on heidän päämääriään vastustavienkin vaikea suhtautua heihin alempiarvoisina toisina.

Vaikka yllä mainitut seikat ovat sosiaalisen etäisyyden ylittämisen ytimessä, on hyvä huomioida, että aktionistienkin kannattaa suhtautua vastustajaansa sympaattisesti ja pyrkiä ymmärtämään tämän näkemyksiä ja pelkoja, jotta vastustaja ei kokisi aktionisteja uhkaavana. Heidän kannattaa toimia kunnioittavasti ja jopa ritarillisesti sekä ylläpitää henkilökohtaisia yhteyksiä vastustajaansa. Erityisen tärkeää huomaavainen käytös on silloin, kun kunnioitus on jo saavutettu. Jos se menetetään uudelleen, on vastustajan helppo ajatella arvokkuu-
den osoitusten olleen vain hämäystä ja peite kamppailijoiden todelliselle luonteelle.

Kun sosiaalinen etäisyys on voitettu, vastustaja voi alkaa kokea – usein sidosryhmiensä tai yleisen mielipiteen muuttumisen myötävaikutuksella – häpeän tunnetta tekemistään vääryyksistä ja haluta lopettaa nyt kestämättömänä näkemänsä toiminnan. Tällöin käännyttäminen on onnistunut.

Sosiaalinen etäisyys on siis mahdollista ylittää. Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo, sillä se vaatii kurinalaisuutta, rohkeutta, uhrautumisvalmiutta sekä niiden taitavaa soveltamista vastustajan näkemysten muuttamiseksi. Tähän tarvitaan väkivallattoman konfliktin dynamiikan ymmärtämistä ja juuri tämän ymmärryksen lisäämiseen Sharpin ja Galtungin kaltaisten ajattelijoiden teokset pyrkivät.

JUHANI MASTOKANGAS
Kirjoittaja on väkivallattoman kamppailun teorioita vertaillut yhteiskuntatietiden maisteri.

LÄHTEET:
Galtung, Johan (1968) Rauhanomaisen puolustuksen strategia. Vuoden 1970 painos. Hämeenlinna: Kirjapaino Jaarli.
Sharp, Gene (1973) The Politics of Nonviolent Action: Part Three, The Dynamics of Nonviolent Action. 7. painos (2000). Manchester, New Hampshire: Porter Sargent Publishers, Inc.