Ihan liikaa intistä

Joskus tuntuu siltä, että kaikki nuoret Suomessa käyvät armeijan, tavalla tai toisella. Vaikka kuuluisikin siihen runsaslukuiseenjoukkoon, jonka ei tarvitse armeijaan mennä määritellyn sukupuolensa, terveydentilansa tai vakaumuksensa tähden, ei uskoakseni kukaan nuori pääse välttymään ikätoverien inttitarinoilta.

Monet palvelustaan suorittavat ovat myös varmoja siitä, että inttijorinat kiinnostavat kaikkia muita loputtomasti. Inttislangintermien ei tarvitse avautua kuulijoille, mutta tämä ei yleensä tarinan kerrontaa häiritse. Toisaalta tähän on varmaan syytä suhtautua kärsivällisesti, koska mistäpä muusta kuin armeijasta ihminen puhuisi, kun monen kuukauden ajan kaikki muu elämäja sosiaaliset suhteet muihin kuin inttitovereihin ovat enemmän
tai vähemmän katkolla.

Antimilitaristin näkökulmasta monet inttitarinat hämmästyttävät. Vaikka aseellinen maanpuolustus otettaisiinkin lähtökohdaksi, eikö näitä asioita voisi mitenkään hoitaa toisin? Puolustusvoimat vahtii naurettavalla tarkkuudella sitä, missä asennossa käsi on tervehdyksessä, kenen pitää tervehtiä ketäkin milläkin tavalla, miten kukakin pukeutuu ja miltä sotilaiden punkat näyttävät. Miten tämä kaikki palvelee maan puolustamistajää ulkopuoliselle hämäräksi. Näitä hämmästyttäviä inttitarinoita voi lukea esimerkiksi tämän lehden sivuilta 12-13.

Puolustusvoimat ja sen asiaa tukevat poliitikot perustelevat yleistä asevelvollisuutta usein sillä, että se on peruskoulun tavoin koko ikäluokkaa koskeva yhdistävä kokemus. Vaikka melko runsas enemmistö nuorista ei armeijaa käykään, on tässä väitteessä ehkä sittenkin jotakin perää. Voihan olla, että yleinen maanpuolustustahto todella nousee ja aseellisen maanpuolustuksen hyväksyttävyys lisääntyy, kun suuri osa nuorista käy armeijan ja loput tulevat sen kanssa tutuiksi kuulemiensa inttitarinoiden kautta. Siksikin koko yhteiskuntaa militarisoivasta asevelvollisuudesta luopuminen on antimilitaristien mielestä tärkeämpi tavoite, kuin esimerkiksi jonkin eri sukupuolia koskevan kansalaispalveluksen luominen. Lisää armeijan asemasta sosiaalisena normina ja inttitarinoiden avulla luotujen positiivisten mielikuvien voimasta voi lukea sivuilta 10-11.

Intti on ihmeellinen paikka. En mennyt ollenkaan, mutta ohikaan en näköjään päässyt.

P.S. Armeija alkaa kuulemma tarjota kasvisruokaa kahdella aterialla viikossa kaikille siellä palvelustaan suorittaville. Tämä ei taida ratkaista kaikkia armeijaan liittyviä eettisiä ongelmia.

AKU KERVINEN
paatoimittaja@antimilitaristi.fi