Mitä sivari duunaa nyt?

PETRI KOIKKALAINEN
NYKYINEN DUUNI: Nuoriso-ohjaaja
SIVIILIPALVELUSPAIKKA: Näkövammaisten liitto

Milloin ja minkä ikäisenä suoritit siviilipalveluksen?

Suoritin sivarin muistaakseni 18-vuotiaana. Nyt olen 35-vuotias, joten vuosi oli varmaan 2001. Menin sivariin heti valmistuttuani mielenterveys- ja päihdepuolen lähihoitajaksi.

Kuinka pitkä palvelus oli tuolloin?

13 kuukautta.

Missä suoritit työpalveluksesi?

Olin töissä Näkövammaisten liitossa Helsingissä.

Millaisia tehtäviä palvelukseen sisältyi?

Keskusliitto järjesti kuntoutuksia näkövammaisille, ja autoin asiakkaita heidän noin viikon kestävillä jaksoillaan. Työpäivä alkoi pitämilläni herätyskuulutuksilla, jotka järjestin aina jonkin teeman mukaisesti. Lisäksi avustin ja ohjasin ruokailuissa ja muissa asioinneissa. Autoin satunnaisesti myös verensokerin mittauksessa ja muissa kevyemmissä lähihoitajan tehtävissä. Olin työskennellyt aikaisemmin laitoshoitajana, joten tehtävä tuntui siihen verrattuna leppoisalta.

Sain muuten pitää kaikki kuntoisuuslomat ammuttuani niin hyvin työpaikan äänitähtäyksellä toimivalla laserkiväärillä. On myös mahdollista, että kuntsareiden myöntämiseen vaikutti korkea työmotivaationi.

Mitä olet tehnyt sivarin jälkeen?

Olen työskennellyt lasten- ja nuorten parissa. Pisimmän työputkeni tein Suomen sarjakuvaseurassa nuorisotyö- ja toimintavastaavana ja nyt työskentelen nuoriso-ohjaajana Helsingin kaupungilla. Kulttuurin saralla olen tehnyt sarjakuvia, musiikkia ja erilaisia performanssijuttuja. Vaikutan Non-Fictional Koikkalainen bändissä, päivitän Vittuilublogia ja olen jäsen Naurunkaivajat-nimisessä stand up -kollektiivissa. Joitain epäsuoria yhteyksiä minulla on myös Juhani Nevalainen -nimiseen artistiin.

Oliko sivarista hyötyä? Mitä palvelusajasta jäi käteen?

Sain kokemusta, jonka ansiosta sain töitä heti sivarin jälkeen. Siviilipalvelus vahvisti omaa identiteettiäni, kun tein asioita, joihin uskoin ja joista pidin. Näkönsä menettäneiden ihmisten keskellä työskentely oli silmiä avaavaa kuvataiteesta kiinnostuneelle teinille. Sivarin aikana ymmärsin myös, että laitostyö ei ole kuitenkaan minua varten.

Taiteellisen urani kannalta ehdottomia merkkipaaluja oli, kun laitoin omia piirustuksiani esille Näkövammaisten liiton seinille.

Miksi valitsit sivarin?

Olen pasifisti. Halusin myös suoraa työkokemusta, enkä nähnyt armeijassa kiinnostavia vaihtoehtoja. Myös vapaa liikkuminen iltaisin sopi elämäntilanteeseeni.

Joillekin sukulaisille sivariin menemiseni oli vaikea paikka. Yksi pelotteli, että pettyisin sivarissa kun kaikki eivät olisikaan siellä yhtä aattellisia kuin ”meidän Petri”. Vastasin, että siellä armeijassako sitten niitä hengenheimolaisia olisi?

Toinen taas koetti muuttaa kantaani vetoamalla ”niin mutta katsos Petri kun armeijassa oppii erätaitoja ja ensiaputaitoja”, minuun, joka olin asunut koko elämäni korvessa PohjoisKarjalassa ja juuri valmistunut lähihoitajaksi.

Onko vakaumuksesi muuttunut? Mitä tekisit nyt jos joutuisit kutsuntoihin?

Vakaumukseni on yhä samanlainen. Varmaan nyt pohtisin sitä, kuinka voisin vaikuttaa valinnallani enemmän yhteiskunnallisesti. Hmm, ehkä aseistariisumiseen yllyttäminen armeijan sisällä ei kuitenkaan onnistuisi. Todennäköisesti menisin jälleen sivariin, mutta vaatisin palveluspaikalta nykyiseen elämääni sopivia haasteita, ja lisäksi koettaisin vaikuttaa ihmisten asenteisiin somen kautta.

Kerro jokin hauska sattumus sivariajoiltasi?

Niitä on useita. Esimerkiksi omat ennakkoluuloni sivareita kohtaan tulivat esiin, kun kysyin onko avustamani asiakas ihan varma siitä, että haluaa antaa luottokorttinsa tunnuslukuineen minun käyttööni.

Ikuisesti minua jäi kaihertamaan kutsuntatilaisuus. Asuin sattumalta samassa rakennuksessa, jossa kutsunnat järjestettiin. Tarkoitukseni oli laittaa Pelle Miljoonan Ei oo järkee mennä armeijaan -laulu soimaan täysillä ja kiinnittää kommunistilippu heilumaan ikkunastani. Hanke jäi toteuttamatta kun nukuin pommiin ja jouduin lopulta juoksemaan sukkasillani alakertaan.

ESA NORESVUO