Militarismia keskellä Helsinkiä?






















Kuva: Wikimedia Commons

Millaisia arvoja Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas keskellä Helsinkiä symboloi? Onko kyse vain viattoman isänmaallisesta kunnioituksesta erästä suomalaista suurmiestä kohtaan? Vai onko kyse sittenkin salakavalasta ja tyystin tarpeettomasta militaristisesta ja oikeistolaisesta julkisen tilan haltuunotosta?

Marsalkka Mannerheim on mahdollisesti Suomen historian yliarvostetuin henkilö. Suurimmaksi suomalaiseksi Yleisradion toimesta vuonna 2004 äänestetty Mannerheim on hahmona kasvanut suhteettomiin ja jopa myyttisiin mittoihin.

Erityisesti oikeistolaisissa ja isänmaallisissa piireissä herättää edelleen voimakkaita tunteita kaikki, mitä niissä pidetään Mannerheimin halventamisena. Esimerkiksi Mannerheimin kuvaaminen homoseksuaalina animaatioelokuvassa Uralin perhonen sai kymmenisen vuotta sitten aikaan pienimuotoisen kohun. Uudempi esimerkki on muutaman vuoden takaa, jolloin elokuva Suomen marsalkka herätti ihmettelyä. Siinä Mannerheimin elämäntarina oli luovalla ja oivaltavalla tavalla siirretty afrikkalaiseen kontekstiin.

Kuitenkin myös Mannerheimin todellisessa elämässä riittäisi niin ihmettelyn kuin myös kohun ainesta. Tunnetuin esimerkki on punaisten kohtelu sisällissodan aikana ja sen jälkeen. Valkoisen armeijan ylipäällikkönä Mannerheim oli ainakin jossain mielessä moraalisesti vastuussa valkoisesta terrorista.

Vaikka Mannerheim kertoo muistelmissaan vastustaneensa punaisten laajamittaista vangitsemista vankileireille, niin herää kysymys, miksei hän vaikutusvaltaisena ja usein jääräpäisenä henkilönä ponnekkaammin ilmaissut kantaansa. Todellinen johtaja olisi voinut puhaltaa pelin poikki. Mannerheim sen sijaan päätti lähteä sisällissodan päätyttyä pois maasta. Välinpitämättömyydellään hän vaikutti tilanteen muotoutumiseen.

Vähemmän tunnettu anekdootti kertoo, että Mannerheim olisi ollut vuonna 1919 valmis luomaan Suomeen itse johtamansa sotilasdiktatuurin Iso-Britannian tuella. Hankkeen perimmäisenä tarkoituksena olisi ollut aloittaa laajamittainen sota Neuvosto-Venäjää vastaan. Suunnitelmat raukesivat lopulta Iso-Britannian epäröintiin.

Onko 2000-luvun Suomessa todella syytä kunnioittaa patsailla tällaista upseeria ja herrasmiestä? 1900-luvun historia osoittaa, että poliittisten suunnanmuutosten myötä katujen ja puistojen nimet voivat muuttua. Myös patsaita on tapana kaataa, kun poliittinen tilanne muuttuu radikaalisti.

Viime vuonna Helsingin kaupunginvaltuustossa ja myös laajemman yleisön keskuudessa heräsi keskustelua Lenininpuiston uudelleennimeämisestä. Päivänpoliittinen keskustelu Lenininpuiston nimestä nostaa ajankohtaiseksi kysymyksen, keiden muistolle julkista tilaa ylipäänsä omistetaan. Nämä valinnat paljastavat jotain olennaista ympäröivästä yhteiskunnasta ja sen arvoista. Tämän päivän Suomessa on hyväksyttyä kauhistella Leninin tekemisiä. Sen sijaan erästä sotilasdiktatuurista haaveillutta aatelisherraa on tapana kohdella silkkihansikkain.

Olisiko Suomessa jo aika irtautua sadan vuoden takaisen oikeistolaisen militarismin ihailusta? Voisiko Mannerheimin ratsastajapatsaan siirtää edes vähän sivummalle tai vaikkapa jonkin varuskunnan yhteyteen?

Pahoin pelkään, että maassa, jossa vakavissaan suunnitellaan tieverkoston myymistä yksityisille sijoittajille hävittäjähankintojen kustantamiseksi, voi olla turhaa toivoa militarismin symbolien poistamista kaupunkitilasta.

JUUSO KOPONEN