Kymmeniä suomalaisia aseistakieltäytyjiä teloitettiin vuonna 1918

Tuhannet suomalaiset välttelivät viimeiseen asti aseisiin tarttumista sisällissodan aikana. Useimmiten se vaati käpykaartilaisuutta tai muuta esivallan uhmaamista, mistä seurauksena saattoi olla kuolema.

Kun Suomen sisällissota syttyi tammikuussa 1918, valkoinen puoli sai aseisiin noin 38 000 miestä ja punaiset noin 25 000 – 30 000 miestä ja naista. Joukot syntyivät alun perin lähinnä ylläpitämään järjestystä ja koostuivat pitkälti aatteelliselta pohjalta toimivista, aktiivisista kansalaisista.

Kun sotatoimet laajenivat paikallisista kahakoista rintamasodaksi, kummankin osapuolen oli värvättävä joukkoihinsa vahvistuksia. Molemmat turvautuivat hallitsemillaan alueilla pakko-ottoihin, sillä sotiminen oman maan kansalaisia vastaan oli monelle kaikkea muuta kuin mieluisa tehtävä.

Valkoiset ja punaiset saivat lopulta kummatkin värvättyä noin 80 000 – 90 000 taistelijaa. Koska puolueettomana pysyttelemistä ei katsottu hyvällä kummallakaan puolella, moni epäileväinen liittyi joukkoihin painostuksesta. Myös joukkojen tarjoama palkka ja muonitus olivat useille vetovoimatekijöitä elintarvikepulan riivaamassa Suomessa.

Vaikka paine tarttua aseisiin oli kova, tuhannet ikänsä tai terveytensä puolesta sotakelpoiset miehet onnistuivat myös välttämään sotimisen. Monille se maksoi heidän henkensä.

Tahallisia loukkaantumisia, uhkailua ja syynäystä

Valkoisten hallitsemissa osissa Suomea otettiin 1918 helmikuun lopulla käyttöön vuoden 1878 asevelvollisuuslaki, jonka mukaisesti kutsuntoihin määrättiin kaikki 21–39-vuotiaat miehet. Kutsuntoihin osallistui lopulta noin 180 000 miestä, mutta vain noin 11 000 heistä päätyi valkoiseen armeijaan.

Kutsutuista moni vältti palveluksen taloudellisen ahdingon tai perhesyiden vuoksi ja noin neljäsosalla syynä oli sairaus tai huonokuntoisuus. On viitteitä, että jotkut hankkivat vammoja myös tahallaan. Esimerkiksi keskisuomalaisessa Karstulassa kolmen miehen raportoitiin ”yllättäen” lyöneen kirveellä yhden varpaansa irti juuri ennen kutsuntoja.

Ainakin 2 500 kutsuntoihin osallistunutta hyllytettiin epäluotettavina eli liian punamielisinä. Kaikkein punaisimmilla valkoisen Suomen paikkakunnilla kutsunnoissa vapautettujen tai hylättyjen osuus oli jopa 95 prosenttia.

Vuoden 1878 asevelvollisuuslain mukaan kieltäytyminen ei ollut mahdollista sen paremmin eettisen kuin uskonnollisenkaan vakaumuksen perusteella. Silti etenkin helluntailaiset ja baptistit yrittivät vedota vakaumukseensa.

Kerrotaan, että eräs jalasjärveläisen palstatilallisen poika Etelä-Pohjanmaalta joutui todistelemaan vakaumuksensa aitoutta kutsuntalautakunnalle puolentoista tunnin ajan. Kainuun Paltamossa kolme Jeesuksen opetuslapsiksi ilmoittautunutta miestä puolestaan ilmaisi pysyvänsä erossa aseharjoituksista ja kieltäytyvänsä sotilasvalasta kuolemankin uhalla.

Tiedetään myös, että noin 50 sisällissodan aikaisiin kutsuntoihin osallistunutta miestä kieltäytyi palveluksesta ei-uskonnollisen pasifisminsa perusteella. Pasifismi kuului vanhastaan työväenliikkeen aatteisiin. Etenkin ne sosialistit, jotka eivät hyväksyneet punaisten vallankumousta eivätkä halunneet samaistua sen tekijöihin, saattoivat pitää kiinni pasifismistaan myös kutsunnoissa.

Kutsuntalautakunnat yrittivät tarvittaessa käännyttää kieltäytyjien päät uhkauksin. Saarijärveltä Keski-Suomesta on mainintoja jopa ampumisella uhkaamisesta. Jos käännytysyritykset eivät tehonneet, saatettiin kieltäytyjä määrätä arestiin. Mikäli mieli ei muuttunut arestissakaan, määränpääksi tuli vankila.

Kutsuntoja vastaan myös protestoitiin joillakin paikkakunnilla. Esimerkiksi keskisuomalaisella Pyhäjärvellä noin 50 työväenyhdistyksen jäsentä ilmoitti kieltäytyvänsä kutsunnoista. Kun suojeluskuntalaiset ryhtyivät vangitsemaan joukkoa johtanutta kahta veljestä, veljesten väitetään lähteneen pakoon ja suojeluskuntalaisten ampuneen toisen heistä kuoliaaksi.

Tuhansista karkureista tulee lainsuojattomia

Koska kutsuntoihin osallistuvan oli käytännössä hyvin vaikeaa välttää valkoiseen armeijaan joutuminen, ainakin 8 000 kutsuttua jätti menemättä niihin ilman hyväksyttävää syytä.

Joidenkin arvioiden mukaan määrä olisi ollut jopa 25 000, eli kymmenisen prosenttia kaikista kutsunnanalaisista. Esimerkiksi Uuraisilla Keski-Suomessa ja eteläkarjalaisessa Joutsenossa kutsunnat jätti väliin noin joka neljäs.

Lisäksi ainakin tuhannen kutsunnoissa käyneen tiedetään lopulta jättäneen menemättä valkoisten joukkoihin. Helpoiten se onnistui laajoilla erämaa-alueilla, kuten Lapissa. Kolarin Putaankylän kutsunnoissa joukkoihin valituista miehistä yksikään ei ollut huhtikuun puoliväliin mennessä ilmestynyt edes vaadittuun lääkärintarkastukseen.

Pakoilijoiden oli joko ryhdyttävä käpykaartilaisiksi valkoisen Suomen alueella, paettava ulkomaille tai pyrittävä rintamalinjojen läpi punaisten hallussa olevaan eteläiseen Suomeen. Heistä tuli lainsuojattomia ja valkoisten silmissä potentiaalisia punaisia, jotka tuli saada kuriin keinoja kaihtamatta.

Maaliskuussa valkoisten päämajan etappipäällikkö, tuleva puolustusministeri Rudolf Walden määräsi pidätettäväksi kaikki kutsunnoista "niskoitellen" pois jääneet asevelvolliset. Heidät oli pidettävä vartioituina, heikolla ja yksinkertaisella ruualla sekä yleishyödyllisessä työssä.

Valkoiset alkoivat jahdata käpykaartilaisia ja muita punaisiksi epäiltyjä, joita piileskeli muun muassa ystävällismielisissä taloissa sekä syrjäisissä ladoissa, saunarakennuksissa ja saarissa. Toisinaan karkurit liikkuivat jopa 40–50 hengen porukoissa, kuten esimerkiksi Keski-Suomessa Luhangalla ja Leivonmäessä.

Etsintäpartiot liikkuivat myös Etelä-Savon Juvalla, jossa he tekivät yllätysiskun erääseen torppaan. Yksi jahtaajista vaati tiukasti paljastamaan mahdolliset piileskelijät ja löi kiväärinperällä lattiaan niin, että ase laukesi kattoon. Torpan asukkaat säikähtivät, ja lapset pakenivat peloissaan muurin taakse. Yksi lapsista oli 12-vuotias Arndt Pekurinen, jonka myöhempiin elämänvaiheisiin tapahtunut epäilemättä vaikutti.

Joukkoteloituksia Raahen ja Oulun leireillä

Koska kutsunnoista kieltäytyneitä ja kiinni jääneitä käpykaartilaisia oli varsin paljon, maaliskuun alussa heitä alettiin kerätä vankiloihin ja vankileireille. Esimerkiksi Pieksämäen vankileirillä Savossa karkureita oli huhtikuussa yli sata ja Vaasan Mustasaaren Tuovilaan perustettiin varta vasten keskitysleiriksi nimetty vankien koontipaikka.

Pohjanmaalla oli kuuluisa vankileiri myös Närpiössä. Sinne päätyivät reiluksi kuukaudeksi niin ikään ne noin 70 eteläpohjalaisen Teuvan aseistakieltäytyjää, jotka eivät suostuneet valkoisen armeijan kutsuntoihin edes maankavallustuomioiden uhalla. Valtaosa heistä oli työväenyhdistyksen jäseniä. Useat selvisivät ilman lisärangaistuksia, mutta pahimmaksi kiihottajaksi luokiteltu Juho Koivula lähetettiin myöhemmin Tammisaaren vankileirille.

Kaikki kiinni jääneet aseistakieltäytyjät eivät selvinneet yhtä vähällä. Tutkija Ohto Manninen on laskenut, että ainakin 40– 50 heistä joutui valkoisen terrorin uhreiksi, eli heidät teloitettiin epäselvissä olosuhteissa joko löydettäessä, pian sen jälkeen tai vankileireillä.

Moni teloitus oli seurausta ylipäällikkö C.G.E. Mannerheimin kuuluisasta ”Ammutaan paikalla” -julistuksesta, joka antoi myös karkurien metsästäjille laajat valtuudet teloituksiin oman harkintansa mukaan. Lisäksi esimerkiksi Pohjois-Savon ja Kajaanin valkoinen piiripäällikkö määräsi erikseen, että asevelvollisuuden välttelijät, jotka pidätettäessä tekivät vastarintaa, oli ammuttava.

Tiettävästi suurin vankileireillä tapahtunut aseistakieltäytyjien joukkoteloitus koettiin Raahessa 20. maaliskuuta.

Ruotsiin paenneet 16 miestä oli saatu kiinni pari päivää aiemmin ja tuotu Raaheen. Eräänä iltana suojeluskuntalaiset veivät heidät viljamakasiiniin ja tiedustelivat, joko he lähtisivät rintamalle. Ilmeisesti ainakin osa oli taipuvaisia lähtemään, mutta syystä tai toisesta suojeluskuntalaiset ampuivat heistä ensin kaksi ja myöhemmin vielä neljä. Kymmenen eloon jäänyttä vietiin palvelukseen.

Maaliskuun lopulla valkoiset ampuivat myös Oulun vankileirillä neljä kutsuntoja pakoillutta miestä, jotka olivat päätyneet sinne seitsemän muun aseistakieltäytyjän kanssa.

Eräänä yönä nelikko oli kadonnut leiriltä salaperäisesti. Muutaman päivän päästä omaisia pyydettiin käymään poliisiasemalla, jossa he saivat vastauksiksi kysymyksiinsä vain säkillisen kadonneiden omaisuutta. Totuus alkoi paljastua vuosia myöhemmin, kun omaiset kutsuttiin tunnistamaan tunnistamattomia vainajia, jotka oli löydetty Oulun Intiönkankaan hautausmaan aidan viereltä matalalle haudattuina.

Kuuluisia uhreja: neljä Ruokolaisen ja kaksi Isohiiden veljestä

Muualla kuin vankileireillä tapahtuneista aseistakieltäytyjien joukkoteloituksista tiedetään eniten Itä-Suomesta, etenkin Pielisjärven ja Lieksan seudulta.

Lieksan suojeluskuntalaiset ottivat maaliskuun alkupuolella kiinni kymmenkunta valkoista armeijaa pakoillutta pielisjärveläistä miestä, joista useimpien tiedetään olleen kutsuntakarkureita ja pakomatkalla Venäjälle. Ainakin 9 heistä ammuttiin 7. maaliskuuta Ruunaan änisenvaaran alueella nykyisen itärajan tuntumassa.

Toisaalla Pielisjärvellä, Savijärven kylässä, suojeluskuntalaiset ampuivat huhtikuussa neljä Ruokolaisen veljestä Antin, Ollin, Tahvon ja Einon. Veljekset eivät kuuluneet punakaartiin, mutta he eivät halunneet tehdä yhteistyötä myöskään valkoisen armeijan kanssa. Perimätiedon mukaan nelikko oli piiloutunut suon keskellä sijaitsevaan saunaan, jonka taakse heidät teloitettiin heti löytämisen jälkeen. Viides veli, Matti, oli jäänyt valkoisten käsiin jo aiemmin.

Myöskään punainen puoli ei selvinnyt puhtain paperein aseistakieltäytyjien kohtelusta. Kuuluisimpia punaisten murhaamia pasifisteja olivat tolstoilaisveljekset Akseli ja Eelo Isohiisi. Heidän elämäänsä leimasi idealistinen kaikkien instituutioiden – niin politiikan kuin avioliitonkin – vältteleminen ja rakkauden vaatimus koko maailmaa kohtaan.

Lahden ja Kouvolan välimaastossa sijaitsevassa pienessä Iitin kunnassa vaikuttaneet Isohiidet yrittivät vedota vuonna 1918 eri kansanryhmiin väkivallan välttämiseksi. Akseli koetti saada Työmies-lehteen vetoomuksen sodan lopettamiseksi.  Hän kävi puhumassa asiasta myös punaisten paikallisesikunnassa, jossa häntä pidettiin vaarallisena rauhanprofeettana.

Kun punaiset haalivat lisäjoukkoja pakko-otoilla, huhtikuun lopulla kotkalaiset punakaartilaiset hakivat myös Isohiidet kotoaan – tosin ilman esikunnan määräystä. Vakaumuksensa mukaisesti veljekset kieltäytyivät yhteistyöstä, ja heidät ammuttiin metsätien varteen. Ampujilleen he olivat antaneet anteeksi etukäteen, ja toisen kerrotaan jopa antaneen vangitsijalleen käsineensä, kun tämä oli valitellut palelevia käsiään.

OLLI KOIKKALAINEN

Kirjoittaja on toimittaja (FM, pääaine historia), joka on perehtynyt 1900-luvun alkupuolen suomalaiseen rauhanaktivismiin.
 
Artikkeliin on käytetty muun muassa seuraavia lähteitä:
Haapala Pertti & Hoppu Tuomas: Sisällissodan pikkujättiläinen (WSOY 2009), Suomen sotasurmat 1914–22 -tietokanta (http:// vesta.narc.fi), Kalemaa Kalevi: Suomalaisen aseistakieltäytymisen historia (Tammi 2014), Salonius-Hatakka Maija: Akseli ja Eelo Isohiiden tarina (Atena 2000), Manninen Ohto: Asevelvollisuuden toimeenpano ja siihen suhtautuminen valkoisessa Suomessa kevättalvella 1918 (Suomen historiallinen seura 1974).


SUOMEN SISÄLLISSODASSA TELOITETTUJA ASEISTAKIELTÄYTYJIÄ

•    Matti Autio, 52-vuotias massatehtaan työnjohtaja Pielisjärveltä: Valkoiset mestasivat pakomatkalla Pielisjärvellä 7.3.1918.
•    Mikko Eloranta, 29-vuotias kaivostyöläinen Pielisjärveltä: Valkoiset mestasivat pakomatkalla Pielisjärvellä 7.3.1918.
•    Juho Gröhn, 31-vuotias työmies Pielisjärveltä: Valkoiset mestasivat pakomatkalla Pielisjärvellä 7.3.1918.
•    Väinö Hämäläinen, 29-vuotias työmies Pielisjärveltä: Valkoiset murhasivat pakomatkalla Pielisjärvellä 7.3.1918.
•    Mikko Pekanpoika Kakkinen, 27-vuotias työmies Pielisjärveltä: Valkoiset mestasivat pakomatkalla Pielisjärvellä 7.3.1918.
•    Eetu Salomoni Pekanpoika Laamanen, 23-vuotias työmies Pielisjärveltä: Valkoiset mestasivat pakomatkalla Pielisjärvellä 7.3.1918.
•    Edvart Pirhonen, osuuskaupan varastonhoitaja Pielisjärveltä: Valkoiset murhasivat pakomatkalla Pielisjärvellä 7.3.1918
•    Mikko Evert Tolvanen, 26-vuotias työmies Pielisjärveltä: Valkoiset mestasivat pakomatkalla Pielisjärvellä 7.3.1918.
•    Heikki Mikonpoika Vänttinen, 25-vuotias työmies Pielisjärveltä: Valkoiset mestasivat pakomatkalla Pielisjärvellä 7.3.1918.
•    Onni Odert Orasmaa, 22-vuotias työmies Kalajoelta: Valkoiset mestasivat tämän kieltäydyttyä asevelvollisuudesta 26.3.1918 Kalajoella.
•    Heikki Herman Antinpoika Holopainen, 21-vuotias torpparinpoika Tohmajärveltä: Valkoiset ampuivat karkausyrityksen yhteydessä 26.3.1918 Rääkkylässä.
•    Matti Timola, Haukiputaalta: Valkoiset murhasivat aseistakieltäytyjänä Oulun vankileirillä maalis–huhtikuussa 1918.
•    Jaakko Fink, sekatyömies Tyrnävältä: Valkoiset murhasivat aseistakieltäytyjänä Oulun vankileirillä maalis–huhtikuussa 1918.
•    Antti Fink, sekatyömies Tyrnävältä: Valkoiset murhasivat aseistakieltäytyjänä Oulun vankileirillä maalis–huhtikuussa 1918.
•    Ahti Heikkinen, 27-vuotias korityöntekijä Tyrnävältä: Valkoiset murhasivat aseistakieltäytyjänä Oulun vankileirillä maalis–huhtikuussa 1918.
•    Juho Emil Hytönen, 34-vuotias jalkinetyöntekijä Laukaasta: Valkoiset mestasivat karkurina Laukaassa 8.4.1918.
•    Antti Juhana Ruokolainen, 35-vuotias rautaseppä Pielisjärveltä: Valkoiset ampuivat pakomatkalla Pielisjärvellä 15.4.1918.
•    Olli Ruokolainen, 32-vuotias työmies Pielisjärveltä: Valkoiset ampuivat pakomatkalla Pielisjärvellä 15.4.1918.
•    Tahvo Ruokolainen, 28-vuotias työmies Pielisjärveltä: Valkoiset ampuivat pakomatkalla Pielisjärvellä 15.4.1918.
•    Eino Samuli Ruokolainen, 23-vuotias työmies: Valkoiset ampuivat pakomatkalla Pielisjärvellä 15.4.1918.
•    Akseli Rafael Isohiisi, 23-vuotias taidemaalari Iitistä: Punaiset murhasivat sodanvastustajana Iitissä 22.4.1918.
•     Eelo Isihiisi, 34-vuotias maanviljelijä Iitistä: Punaiset murhasivat sodanvastustajana Iitissä 22.4.1918.
•    Aleksi Otonpoika Enkvist, 22-vuotias työmies Kuorevedeltä: Valkoiset mestasivat aseistakieltäytyjänä Kuorevedellä 12.5.1918.
•    Kaarle Johannes Juhonpoika Korpela, 25-vuotias torpparinpoika Kuorevedeltä: Valkoiset mestasivat aseistakieltäytyjänä Kuorevedellä 12.5.1918.
•    Onni Nojanen, 26-vuotias vuokraajan poika Leivonmäestä: Valkoiset ampuivat kutsunnoista pakoilijana todennäköisesti Korpilahdella 20.5.1918.
•    Akseli Adiel Heikinpoika Ahonen, 26-vuotias sekatyöntekijä Saarijärveltä: Valkoiset mestasivat maankavaltajana 25.5.1918.