Voiton päivästä 50 vuotta – Suomi voitti?

Sivari&Totaalin numerossa 2/1995 Kaj Raninen arvioi Suomen tapaa käsitellä sotahistoriaansa.

Kaikki historiankirjoituksen teoriaan vähänkin perehtyneet tietävät, että ”jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudelleen”. Lause pitää varsin hyvin paikkansa nk. tieteellisen historiankirjoituksen osalta, mutta vielä enemmän se pitää paikkansa, kun ajatellaan niitä käsityksiä, joita ihmisillä on historiasta ja sen tapahtumista. Kaikkein parhaiten se pitää kuitenkin paikkansa, kun ajatellaan eri aikakausien ”polittiisia totuuksia” menneestä.

Erittäin tyypillinen ja tällä hetkellä ajankohtainen esimerkki on Suomen osallistuminen toiseen maailmansotaan. Vielä 1980-90 -lukujen taitteessa, talvisodan 50-vuotisjuhlien yhteydessä, sosialidemokraattinen presidentti ja entinen kaukopartiomies Mauno Koivisto lausui jotakin selllaista, että talvisota ei ollut Suomen kannalta hyödyllinen ja välttämätön. Nyt maailmansodallista 50-vuotisjuhlia myöhemmin sosialidemokraattinen presidentti ja tuleva sivarin isä Martti Ahtisaari antaa ylipäällikön päiväkäskyn, jossa sanotaan mm. seuraavaa:

"(Suomi) oli ainut sodan osapuoli Manner-Euroopassa, joka välttyi miehityksen kauhuilta. Se oli ainut, joka selvisi sodasta tahrattomin kilvin, jolla ei ole mitään hävettävää mutta paljon ylpeydellä muisteltavaa. Pieni pohjoinen kansansirpaleemme säilyi itsenäisenä, sen demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä toimivana, sen kansa vapaana.”

Ahtisaaren näkemys edustaa varmaankin nykyistä suomalaisten virallista itseymmärrystä tapahtumista toisen maailmansodan aikana. Tässä tapauksessa poliittinen totuus historiasta ei ole kuitenkaan muuttunut tieteellisen totuuden kanssa, vaan siitä riippumatta. Neuvostoblokin murtuminen on avannut tutkijoille joitakin uusia lähteitä, mutta ne eivät käsittääkseni ole antaneet ahtisaarelaiselle historiantulkinnalle sen enemmän todisteita kuin mitä sillä aikaisemmin on ollut.

Talvisota– välttämätön vai ei?

On selvää, että talvisota oli kaikilla eettisillä mittapuilla arvioituna Stalinin rikos – verisen diktatuurin yritys pakottaa pieni demokratia alistumaan ehtoihinsa.

Kuitenkaan ei ole osoitettu, että talvisota oli Suomen itsenäisyyden kannalta välttämätön. Ei ole todistettu, että paasikiveläinen tulkinta, jonka mukaan Neuvostoliitto ajoi Suomen suhteen vain omia turvallisuusintressejään, olisi väärä. Tätä ei todista Baltian maiden kohtalo. Stalinin alkuperäiset vaatimukset Suomen suhteen olivat alunperin erilaiset kuin Baltian maissa, sitä paitsi venäläiset olivat valmiit tinkimään niistä, Baltian maita ei myöskään liitetty Neuvostoliittoon 1939 vaan vasta seuraavana vuonna, jolloin Euroopan poliittinen tilanne oli ratkaisevasti muuttunut: Saksa oli miehittänyt Ranskan ja Norjan. Otto Ville Kuusisen ”kansanhallitus" ei myöskään todista sitä: se todistaa vain sen, että sitten kun sota oli alkanut, venäläisten oli tarkoitus miehittää Suomi.

Tietenkään ei voida varmasti sanoa myöskään, että talvisota olisi voitu välttää myöntyväisemmällä suhtautumisella Stalinin neuvottelutarjouksiin. Voidaan kuitenkin sanoa, että pahimmassakin tapauksessa se olisi lykkääntynyt vuodella. Muussa tapauksessa se olisi vältetty. Jäi selvittämättä mahdollisuus, että kymmenettuhannet suomalaiset ja sadattuhannet vastahakoisesti sotimaan lähteneet venäläiset olisivat jääneet eloon ja sadattuhannet suomalaiset olisivat saaneet jäädä asumaan koteihinsa. Riippuu tietysti vain jokaisen maailmankatsomuksesta, nähdäänkö tässä ”mitään hävettävää”, aiheuttaako se ”mitään tahraa” ”meidän” kilpeemme.

Ajopuuteorian ylistys?

Sodan jälkeen suomalaiset historiantutkijat kehittivät ns. "ajopuuteorian”. Suomi ajautui jatkosotaan voimatta itse vaikuttaa siihen mitenkään. Teoria upotettiin 1960-luvulla, ei toki suomalaisin voimin vaan skotlantilaisen Anthony Uptonin ja amerikkalaisen H. P. Krosbyn tutkimuksilla.

Kysymys ei ollut ”ajautumisesta”, vaan selvistä tietoisista poliittisista valinnoista – toki ulkoisissa olosuhteissa, jotka eivät olleet suomalaisten itse luomia. Yhtä hyvin kuin talvisotaa voidaan pitää Stalinin rikoksena, yksi syy jatkosotaan on Neuvostoliiton politiikka Suomea kohtaan vuonna 1940. Kuitenkaan ei voida sanoa, että jatkosota olisi ollut Suomen kannalta väistämätön. Suomi ei ”ajautunut” sotimaan natsien rinnalla stalinisteja vastaan vaan se päätti sen itse. Se päätti itse hakea turvaa Saksalta Neuvostoliiton mahdollista uhkaa vastaaan. Se päätti itse liittoutua Saksan kanssa. Jos talvisota osoitti suomalaisten silmissä todeksi uskomuksen Venäjästä perivihollisena ja itsenäisyyden uhkana, osoitti jatkosota venäläisten silmissä, että Suomi oli valmis luovuttamaan alueitaan heidän maataan vastaan suunnattuun hyökkäykseen.

Suomi päätti itse luovuttaa puolet maasta vapaaehtoisesti saksalaisten miehitettäväksi. Se päätti itse sitoa Suomen tulevaisuuden natsien ”Uuteen järjestykseen” ja tukea sen pystyttämistä Suomen voimavaroilla. Se päätti itse käydä sotaa kansanmurhan ja kaasukammioiden ”Uuden Euroopan” puolesta. Jäi selvittämättä mahdollisuus, että Suomi olisi ollut puolueeton ja pakon edessä valmis puolustamaan aluettaan kaikkia mahdollisia maahantunkeutujia vastaan. Riippuu tietysti vain jokaisen maailmankatsomuksesta, nähdäänkö tässä ”mitään hävettävää”, aiheuttaako se ”mitään tahraa” ”meidän” kilpeemme. KAJ RANINEN