Sotaministeri Niinistön ihmisoikeusvastainen siviilipalvelusvisio

"Palveluspaikkojen tulee olla viranomaistahoja, jotka vastaavat nimenomaan yhteiskunnan turvallisuudesta", kirjoitti puolustusministeri Jussi Niinistö siviilipalveluksen "kehittämisestä" Hesarin mielipidepalstalla 11. marraskuuta "nykymaailman vaatimuksena". Ihmisoikeussopimukset edellyttävät aivan muuta.

Työ- ja elinkeinoministeriö on aloittamassa omaa selvitystyötään puolustusministeriön aloitteesta, kuten Niinistö kertoi. TEM:n opportunismi ja taipuminen militaristien tahtoon näkyy siinä, että ihmisoikeuselinten vaatimuksia Suomelle aseistakieltäytyjien aseman parantamiseksi ei edes mainittu.

Niinistön tavoitteena on siviilipalveluslain muuttaminen sotilaallisen maanpuolustuksen valmiuden ja toimintaedellytysten turvaamiseksi. YK:n ja Euroopan Neuvoston poliittisten ja ihmisoikeuselinten kannanottojen valossa vaatimus on mahdoton toteuttaa loukkaamatta sopimuksien takaamaa ajatuksen, uskonnon ja omantunnon vapautta.

”Erityisen ongelmallinen normaalioloissa on nykyisen lain tarjoama rajoittamaton mahdollisuus asepalveluksesta kieltäytymiseen myös silloin, kun asevelvollisia tarvittaisiin tosi toimiin”, sanoo Niinistö totuutta reippaasti muuntaen, minkä voi todeta tutustumalla siviilipalveluslakiin ja asevelvollisuuslakiin – rajoittamatonta mahdollisuutta ei ole. Niinistö olisi voinut kysyä ministeriönsä ja pääesikunnan lakimiehiltä, miten päädyttiin nykyiseen minimitason ratkaisuun aseistakieltäytyjien sodan ajan vapautuksesta sotapalveluksesta. Se osoittautui ihmisoikeuselinten kritiikin valossa ainoaksi mahdollisuudeksi, kuten me valmisteluun siviilipalveluksen uudistamistyöryhmässä (2006-7) osallistuneet muistamme.

Nämä enempää kuin muut kirjoituksessa mainitut sotaministerin hankkeet eivät mene läpi, jos Suomi aikoo vielä pysytellä ihmisoikeussopimuksissa. Kuten ei myöskään siviilipalveluksen piiloteltu militarisoiminen: ”Lisäksi siviilipalveluksen sisältöä tulee tarkistaa siten, että se vastaa kokonaisturvallisuuden tarpeisiin. Tällöin palveluspaikkojen tulee olla selkeästi sellaisia viranomaistahoja, jotka vastaavat nimenomaan yhteiskunnan turvallisuudesta ja siihen liittyvästä valmiudesta.”

Vuoden 1992 siviilipalveluslaissa luovuttiin ns. Lex Pihlajamäen aikaisesta siviilipalveluksen militarisointiyrityksestä ja muutettiin sivarit tavallisia töitä tekeväksi halpatyövoimaksi. Niinistön vaatimus ei tietenkään voi toteutua koska poliisi, väestönsuojeluviranomaiset tai muutkaan perinteiset ”turvallisuus”viranomaiset eivät halua sivareita, ainakaan suurin joukoin. Kysymys ei olekaan viime kädessä siviilipalveluksen vaan kaiken militarisoimisesta ”kokonaisturvallisuuden” nimissä. Mitä erilaisimpien työpaikkojen militarisointi tehdään hyväksyttäväksi sillä että niissä on sivareita. Tähän sopii hyvin se, että sivareita työskentelee paljon sosiaali- ja terveysalalla sekä opetusalalla. Niinistö etsii ”siviilipalveluksen vaikuttavuutta niin maanpuolustuksen kuin yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden tarpeisiin”.

Meidän kaikkien on syytä tukea ihmisoikeuselinten vaatimusta siitä, että siviilipalvelus pidetään siviilien käsissä. Se auttaa pitämään militaristien näpit irti työpaikoistamme.

JUHA KELTTI