Erojen ja yhtenäisyyden äärellä

Suomi 100 -juhlahumun keskellä Sadankomitea ja Historioitsijat ilman rajoja  –järjestö järjestivät paneelikeskustelun otsikolla Itsenäisyyden äärellä – kriittisiä näkökulmia Suomen itsenäisyyden juhlintaan. Paneeli pidettiin 3.11.2017 Helsingissä Työväenliikkeen kirjastossa osana Stadin työväenkirjallisuuspäiviä.

Keskustelun juonsi AKL:n puheenjohtaja Ruka Toivonen, ja panelisteina olivat kansalaisaktivisti Maryan Abdulkarim, Päivi Majaniemi Suomen Romaniyhdistyksestä, politiikan historian tutkija ja dosentti Heino Nyyssönen sekä Minna Vähäsalo Sadankomiteasta. Paneelin avasi Nyyssönen alustuksellaan kansallispäivistä ja suomalaisen itsenäisyyspäivän historiasta.

Nyyssösen mukaan maailman maiden joukossa kansallispäivän liittäminen itsenäisyyden saavuttamiseen ei ole itsestään selvää, sillä kansallispäivien kirjo on hyvin moninainen. Itsenäisyyden alkuvaiheissa joulukuun kuudennen kanssa kilpaili myös 16.5., joka oli sisällissodan valkoisen osapuolen voitonparaatin vuosipäivä. Nyyssönen päätti alustuksensa leikkimieliseen esitykseen kansallispäivän siirtämisestä kesäkuun 21. päivään, jolloin vuonna 1917 eduskunta hyväksyi tasavaltalaisen hallitusmuodon. Toiveena olisi, että kansallispäivän juhlistamisesta juhannuksen alla tulisi oikea karnevaali.

Aluksi Ruka Toivonen kysyi panelisteilta, miksi Suomen itsenäisyyspäivän juhliminen saa sellaisia muotoja kuin saa. Minna Vähäsalo arvioi sisällissodan varjon ja kansankunnan kahtiajakautumisen vaikuttaneen siihen, että itsenäisyyden alkuvuosikymmenet ovat jääneet sivuun ja juhlinnassa on keskitytty talvi- ja jatkosotaan ja militaristiseen painotukseen.

Maryan Abdulkarim huomautti, että kansallisvaltiota on käytetty myös eri ihmisryhmien ulossulkemiseen. Hänen mukaansa keskeistä on miettiä itsenäisyyttä vapauden näkökulmasta: ”Mitä merkitsee Suomen itsenäisyys niille ryhmille, joiden arjessa itsenäisyys ei ole näkynyt vapauksien muodossa? Mitä merkitsee Suomen itsenäisyys vaikkapa romaniväestölle, mitä se merkitsee saamelaisille, mitä se merkitsee muille vähemmistöille, joita itsenäisyys ei ole koskaan suojellut eikä tuonut yhdenvertaiseen asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa?”

1800-luvulta 1980-luvulle Suomen valtion romaneihin kohdistama sorto on vaikuttanut romanien suhtautumiseen Suomen itsenäisyyteen ja siihen mitä hetkiä Suomen historiassa pidetään muistelemisen arvoisina, muistutti Päivi Majaniemi. Hänen mukaansa valtiovallan suojelus toteutui romaneille toden teolla ensimmäisen kerran vasta toisen maailmansodan aikaan, kun Suomen romaneita ei luovutettu Saksaan keskitysleireille. Tämän tapaiset hetket hän koki itsenäisyyden tärkeimmäksi anniksi.

Kenen politiikkaa?

Paneelissa pohdittiin myös, kenen politiikkaa itsenäisyyden juhlinta Suomessa tänä päivänä on ja kuka siitä jää pois. Abdulkarim piti sinänsä positiivisena Suomen itsenäisyyttä eli tällä maa-alueella asuvien ihmisten mahdollisimman suurta itsemääräämisoikeutta omaan elämäänsä. Samalla hän peräänkuulutti ihmisten vapauksien laajentamista täällä kansallisvaltion rajojen sisällä.

Majaniemi toi esiin ajatuksen vähemmistöistä suomalaisuuden peileinä ja kysyi, missä ovat Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlinnassa olleet esimerkiksi saamelaiset tai tataarit. Hän totesi Suomen vapauden olevan hieno asia, mutta kehotti pohtimaan, että mistä me itse asiassa olemme vapaita, ja ketä varten ja kenen kanssa. Hän toivoi, että itsenäisyyden juhliminen voisi olla pieni yhtenäisyyden hetki, johon kaikki Suomessa asuvat voisivat osallistua.

Keskusteluissa nousivat esiin itsenäisyyden juhlimisen toistuvat aikatilat, myytit ja kertomukset, joista tuoreena esimerkkinä äärioikeistolaisten tahojen tänäkin vuonna järjestämä 612-marssi Helsingissä. Nyyssönen arveli, että Majaniemen haikailema yhtenäisyyden hetki on ehkä mahdoton saavuttaa, mutta asiasta on tärkeää keskustella, koska siten puutteet ihmisten välisessä yhtenäisyydessä paljastuvat.

Useissa yleisökommenteissa pidettiin itsenäisyyspäivää tietyn kansanosan ja lähinnä oikeiston juhlapäivänä, johon kaikki eivät aidosti osallistu. Pohdittiin myös, onko itsenäisyyspäivän juhlinta luokkapolitiikkaa, jonka tarkoitus on piilottaa luokkaeroja yhtenäisen kansallistunteen taakse.

Väritön, hajuton ja mauton historia

Paneelissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, miten tilaisuus itse oli järjestäytynyt. Maryan Abdulkarim nosti esiin sen, että historiaa länsimaissa kertovat yleensä valkoiset miehet ja historia esitetään ”värittömänä, hajuttomana ja mauttomana” faktatietona, jonka takana ei ole ideologiaa tai poliittista vakaumusta. Tässäkin paneelissa alustuksen historiasta piti valkoinen toimintakykyiseltä vaikuttava mieshenkilö, ja sitä istuivat kommentoimassa naisoletetut, joiden annettu rooli tuntui olevan asioiden lähestyminen tunteen kautta. Abdulkarim kysyikin, voisivatko hän ja muut panelistit alustuksen jälkeen antaa mitään sellaista informaatiota, mitä ei pidettäisi naisten mielipiteenä tai jollakin tapaa värittyneenä.

Abdulkarimin huomio kirvoitti tilanteessa paljon keskustelua panelistien rooleista ja rodullistamisesta. Keskustelunavausta pidettiin turhana ihmisten lokeroimisena ja lokeroon asettumisena tai jopa provokaationa, toisaalta tarpeellisena huomiona ihmisten välisistä valtarakenteista.

Demokratiaa ja sankareita, rauhaa ja vapautta

Loppukommenteissaan panelistit kertoivat vielä ajatuksiaan siitä mitä itsenäisyyspäivänä olisi syytä juhlia. Heino Nyyssönen totesi alussa tekemänsä esityksen hengessä, että Suomen kansallispäivänä kannattaisi juhlia nimenomaan tasavaltaa ja demokratiaa.

Päivi Majaniemi palasi aiemmin esittämäänsä teemaan ja kaipasi itsenäisyyden juhlintaan yhteisiä sankareita, joihin eri ihmisryhmät Suomessa voisivat eroista huolimatta samaistua.

Minna Vähäsalo tunnusti kuuluvansa ihmisiin, jotka eivät erityisemmin juhli itsenäisyyspäivää. Hän on viettänyt viime vuosina itsenäisyyspäivät rauhanliikkeen toiminnassa ja hänen mielestään rauha onkin sopiva aihe juhlia itsenäisyyspäivää. Majaniemen mainitsemien sankarien joukkoon hän kaipasi monipuolisesti erilaisia ihmisiä sekä Suomen historian aseistakieltäytyjiä.

Maryan Abdulkarim piti rauhaa hyvänä juhlimisen aiheena, mutta tarkensi tarkoittavansa sillä aktiivista rauhaa, joka ei ole pelkkää sodan poissaoloa ja sitä ettei ihmisiä ammuta Suomessa kadulle, vaan yksilöiden vapautta päättää arjessaan omasta kohtalostaan ja tehdä valintoja elämäänsä liittyen. Tässä mielessä Suomessa ei hänen mukaansa vallitse rauha, sillä osa ihmisistä on työnnetty marginaaliin vailla mahdollisuutta tehdä itseään koskevia päätöksiä.

AKU KERVINEN