Siviilit sodan jaloissa Raqqassa

 

 

 

 

 

 

 

 

SDF:n ja IS:n taisteluita Tabqasta pakenevia siviilejä maaliskuussa 2017 Kuva: Qasioun News Agency (CC BY 3.0)

Amnesty International julkaisi elokuun lopulla raportin siviilien tilanteesta Raqqan kaupungissa. Kaupunki on Islamilaisen valtion (IS) tärkein tukikohta Syyriassa. Syyrian demokraattiset joukot (SDF) aloittivat kesäkuun alussa sen valloittamisen USA:n johtaman koalition ilmahyökkäysten ja maan pinnalla operoivien erikoisyksikköjen tuella. Keskeisen osan SDF:n joukoista muodostavat pääasiassa kurdeista koostuvien Kansan puolustusyksikköjen (YPG) sotilaat. Myös Venäjän tukema Syyrian hallitus on osallistunut hyökkäykseen pommittamalla kohteita kaupungin läheisyydessä. Elokuun puoliväliin mennessä SDF oli onnistunut valtaamaan yli puolet kaupungista, mutta taistelut jatkuvat edelleen.

Amnesty International kertoo, että viisinumeroinen joukko siviilejä on kaupungissa taistelujen keskellä ja sadat ovat menettäneet henkensä hyökkäyksien seurauksena. Tarkkaa kuolonuhrien lukua ei luonnollisesti kyetä esittämään, mutta muiden ihmisoikeusryhmien esittämien arvioiden mukaan henkensä on menettänyt lähes tuhat siviiliä. Tilanteen uskotaan pahenevan IS:n vastarinnan murentuessa ja valtauksen edetessä viimeiseen vaiheeseensa.

Raportissa kerrotaan, että IS käyttää siviilejä ihmiskilpinä ja on estänyt heitä pakenemasta mm. miinoittamalla pakoreittejä ja ampumalla pakoa yrittäviä. Kaupunkiin hyökkäävien maajoukkojen tykistötuli on kohdistunut myös siviileihin ja aiheuttanut runsaasti kuolonuhreja. Paikallisten kertomusten mukaan ilmaiskut ovat kohdistuneet sotilaskohteisiin tarkemmin kuin tykkituli, mutta osuneet silti myös siviileihin. Koalition joukkojen komentaja, amerikkalainen kenraaliluutnantti Stephen J. Townsend kertoi heinäkuun alussa New York Timesissa, että jokaista Eufrat-jokea ylittävää venettä tulitetaan, koska IS käyttää vesireittiä joukkojen ja aseiden kuljettamiseen. Kuitenkin myös siviilien pakoreitti kaupungista kulkee Eufratin yli. Syyrian hallitus puolestaan on tehnyt siviilejä ja sotilaskohteita erottamattomia ilmaiskuja IS:n hallitsemiin kyliin Raqqan läheisyydessä. Yhdessä tutkitussa siviiliuhreja vaatineessa iskussa joko Syyrian hallituksen tai Venäjän lentokoneet olivat käyttäneet kansainvälisessä sopimuksessa kiellettyjä rypäleaseita.

“Piiritetyssä Raqqassa olevat ihmiset ovat kohdanneet hirvittävää julmuutta IS:n käsissä – siitä ei ole epäilystäkään. Mutta IS:n tekemät loukkaukset eivät vähennä muiden osapuolten kansainvälisiä velvoitteita suojella siviilejä. Näihin kuuluvat vain laillisten kohteiden valitseminen, eroa tekemättömien tai suhteettomien iskujen välttäminen sekä kaikkien mahdollisten toimenpiteiden tekeminen siviileihin kohdistuvien vahinkojen minimoimiseksi”, lausui AI:n tutkimustyötä paikan päällä johtanut Donatella Rovera.

Mietteitä Rojavasta

Syyrian kurdialueilla Rojavassa käynnissä oleva yhteiskuntakokeilu on herättänyt kiinnostusta maailmalla, ja varmasti hyvästä syystä. Vuosia jatkuneen sisällissodan raunioittamassa Syyriassa merkittävää aluetta kontrolloi liike, joka ilmoittaa lähtökohdikseen vallan hajauttamisen, ekologian ja naisten vapauttamisen ja joka edistää alueellaan yhteistoiminnallisuuteen perustuvaa taloutta. Poikkeuksellisuus tietysti korostuu, jos vertailukohdaksi otetaan vaikkapa Islamilaisen valtion (IS) maailmankuva tai toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten ”arabisosialismin” viimeisenä jäänteenä vielä vallassa olevan Syyrian hallituksen toiminta.

Vähintäänkin mielenkiintoisista lähtökohdista ja  käytännössä saavutetuista tuloksista huolimatta Rojavan kokeilu aiheuttaa myös kysymyksiä. Yksi niistä liittyy siihen, että liikkeeseen näyttää kytkeytyvän myös monia varsin militaristisia piirteitä. Terminologiassa törmää ensimmäisenä ehkäpä kaikkein yleismaailmallisimpaan militaristiseen eufemismiin: parhaillaan kurdialueen ulkopuolella sijaitsevaan, pääosin arabien asuttamaan Raqqaan hyökkäävät sotilaat kuuluvat ”kansan itsepuolustusyksiköihin”. Tämän toteaminen ei tietenkään tarkoita sitä että Islamilaisen valtion hirmuvallan päättyminen kaupungissa ei olisi suotavaa, vaan sitä että toiminnan näkeminen ”itsepuolustukseksi” vaatii varsin militarismispesifiä käsitteiden käyttämistä.

Vaikka varsinaiset taistelujoukot koostuvatkin vapaaehtoisista, Rojavassa noudatetaan miehiä koskevaa asevelvollisuutta ja kieltäytymisestä voidaan ainakin lain mukaan langettaa vankeusrangaistuksia. Kun asevelvollisuus pantiin toimeen 2014, muutamat tiedotusvälineet kertoivat vastustuksesta ja joidenkin asevelvollisten pakenemisesta Turkkiin.

Esimerkkinä naisten vapautumisesta länsimaalaiset tiedotusvälineet esittelevät tavallisesti kuvamateriaalia naisista aseissa. Tähän voidaan todeta – ja on toki todettu – että kansainväliset tiedotusvälineet haluavat käyttää raflaavaa kuvastoa riippumatta siitä, mitä liike itse haluaa. Valtaosa naisten työstä ja vapautumisesta tapahtuu siviiliyhteiskunnan toiminnoissa, joita pitäisikin esitellä enemmän. Kuitenkin myös vaikkapa suomalainen Rojava-solidaarisuusliike on käyttänyt varsin runsaasti samanlaista sotilaallista visuaalista retoriikkaa.

Militarisoitumiskysymykseen voidaan tietysti vastata, että IS:n hyökätessä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tarttua aseisiin - samaa mieltä tuntuvat toki olevan tällä hetkellä myös monet eurooppalaiset... Itse en tunne aseellisen toiminnan alkaessa alueella vallinnutta tilannetta niin hyvin, että osaisin sanoa, mitä muita vaihtoehtoja mahdollisesti oli. Varmastikin on ainakin osittain totta, että väkivallan yltyessä väkivallattomuuden tila pienenee ja väkivallattomuuden mahdollisuudet ovat suuremmat ennen kuin konflikti on riistäytynyt avoimeksi sodaksi. Syyriassa tämä tila alkoi supistua jo siinä vaiheessa, kun väkivallattomana alkanut, etnisiä ryhmiä yhdistänyt ja menestystä saavuttanut kansannousu alkoi vuoden 2011 loppupuolella kääntyä sisällissodaksi Syyrian hallituksen raakojen otteiden ja maahan ulkomailta tulleiden ja rahoitettujen jihadistien saapumisen myötä. Lienee kuitenkin selvää, että kun tuloksena on ollut lähes puoli miljoonaa kuolonuhria vaatinut, miljoonat kodeistaan ajanut, maan raunioittanut ja IS:n kaltaiselle liikkeelle kasvualustan tarjonnut sisällissota, jonka lopputulos ei vielä kuuden vuoden sotimisenkaan jälkeen ole näköpiirissä, vaihtoehtojen etsimiseen ei olisi voinut käyttää liian paljon aikaa.

Nähdäkseni varsin oleellinen on kuitenkin myös kysymys siitä, ovatko liikkeen militaristiset elementit vain sodasta johtuva ”välttämätön paha” vai liittyvätkö ne syvemmin sen luonteeseen. Kurdien aseellisella toiminnallahan on pitkä lähihistoria: PKK aloitti vaihtelevin tuloksin käymänsä taistelun Turkissa jo yli 30 vuotta sitten ja YPG perustettiin itse asiassa kauan ennen sisällissotaa Syyrian turvallisuusjoukkojen murskattua jalkapallomellakasta käynnistyneen Qamishlin kansannousun vuonna 2004.

Asia herättää joka tapauksessa kysymyksiä. Armeijat ovat poikkeuksetta erittäin hierarkisia rakenteita, joten nähdäänkö hierarkioiden mahdollinen kulkeutuminen itsehallinnollisuuteen ja vallan hajauttamiseen pyrkivään siviiliyhteiskuntaan ongelmana ja jos nähdään, miten se aiotaan estää? Mitä asevelvollisuudelle ja ”itsepuolustusyksiköille” tehdään sodan jälkeen? Onko aikeissa fyysinen ja myös ajatuksellinen demilitarisaatio rauhan tultua vai pysyvätkö taistelussa kuolleet ”marttyyrit” läsnä paitsi sodan uhreina, myös esimerkkinä uusille sukupolville? Suomessa kasvaneet tietänevät hyvin, miten hegemoninen ajatus aseellisesta ”puolustuksesta” kaikkien oikeutena ja velvollisuutena saattaa vaikuttaa yhteiskunnan ilmapiiriin ja miten sitä voidaan käyttää niitä kohtaan, jotka eivät tällaista ajatusta syystä tai toisesta jaa.

KAJ RANINEN