Oolannin kauhia infosota

Åland17 -rauhanharjoitus järjestettiin Ahvenanmaalla 8.–10. syyskuuta osittain samaan aikaan kuin Ruotsin ja Venäjän Itämerellä pitämät suuret sotaharjoitukset. Rauhanharjoitus joutui kesäkuussa kohun keskelle Suomen Venäjän-suurlähettiläänä vuosina 2012–2016 toimineen Hannu Himasen kommentoitua sitä "venäläiseksi operaatioksi ja yritykseksi vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen sekä Ruotsissa että Suomessa". Antimilitaristi lähti demilitarisoidulle saarelle tutkimaan mitä harjoituksessa tapahtui.













Rauhanharjoitus käynnissä Gregersön leirikeskuksessa Maarianhaminassa. Kuva: Esa Noresvuo

”En tiedä yhtään ruotsalaista rauhanaktivistia, jota ei olisi leimattu putinistiksi. Venäjällä taas rauhanaktivistit leimataan lännen agenteiksi. Tämän harjoituksen tarkoitus on varmistaa, ettei rauhanääniä vaienneta nyt tai kiristyneemmässä tilanteessa”, harjoituksen pääjärjestäjä Pelle Sunvisson kertoo Antimilitaristille Gregersön leirikeskuksessa Maarianhaminassa.

Harjoitukseen osallistuvia 12 ruotsalaista ja 12 venäläistä yhdistää työskentely rauhankysymysten parissa. Osallistujat löytyivät järjestäjien kontakteista ja kontaktien suosittelemina. Ruotsista paikalla on ruohonjuuritason antimilitaristeja Ofog-verkostosta, järjestötoimijoita esimerkiksi Kvinnor för Fredistä sekä Miljöpartin paikallispoliitikkoja, kansanedustajia ja europarlamentaarikko.

Venäläiset osallistujat ovat ruotsalaisia löyhemmin järjestäytyneitä. Mukana on rauhan- ja ihmisoikeuskysymysten parissa toimivia taiteilijoita ja aktivisteja, Activatica-lehden toimittaja sekä tulevaisuuden tutkija. Usean osallistujan tausta on feministisissä projekteissa ja lgbt-aktivismissa. Kaksi osallistujista on saanut Ruotsista turvapaikan jouduttuaan poliittisen toiminnan ja ihmisoikeustyön takia vaikeuksiin kotimaassaan.

Tämän jutun kirjoittaja on ainoa suomalainen leirillä. Lisäksi paikalla on toinenkin tarkkailija, joka on ukrainalainen. Sunvissonin mukaan suomalaisia ei kutsuttu harjoitukseen mukaan puhtaasti resurssien takia. Harjoitusta oli järjestämässä vain pieni joukko ihmisiä ja harjoituksessa käytettävät kielet haluttiin rajata ruotsiin ja venäjään. Leiriä rahoitti Svenska Fredsin Tukholman osasto, mutta kaikkia kuluja ei saatu katetuksi.

Rauhanharjoitus päättyy sotaan

Varhain lauantaiaamuna osallistujat jaetaan satunnaisiin neljän hengen ryhmiin pohtimaan parhaita toimintatapoja 17 erilaisessa kuvitteellisessa tilanteessa. Skenaariot alkavat todentuntuisella kuvastolla. Ensimmäisessä tilanteessa Ruotsissa vaaditaan nopeaa yhteistyötä NATO:n kanssa venäläiseksi väitetyn sukellusveneen liikkuessa Tukholman edustalla. Toisessa tilanteessa Ruotsin väitetään rahoittavan Putinin vastaehdokasta ja liberaaleja uutissivuja, jotka duuma valmistautuu sulkemaan. Mitä tekee rauhanliike?

Päivän käännyttyä illaksi Itämeri on muuttunut tulenaraksi. Myös harjoituksen osallistujien debatti on kiivasta, eikä yksimielisyyteen toimintatavoista aina päästä. Skenaarioissa infosota kiihtyy ja sotajoukkojen valmiutta lisätään. Lopulta diplomaattiset suhteet katkaistaan. Viimeisessä skenaariossa ensimmäinen pommi tiputetaan.

Koko päivän kestänyt ja lopputulokseltaan pessimistinen roolipeli uuvuttaa leiriläiset. Sodan syttyessä yksi lähtisi maanpakoon, toinen tarttuisi aseeseen mikäli tämän kotimaa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Suurin osa pyrkisi yhä jatkamaan omaa tiedonvälitystään ja koettaisi saada aikaan sotatoimia vastustavan väkivallattoman joukkomobilisaation. 

Sunnuntaina leirin loppukeskustelussa todetaan rauhanliikkeen olevan melko voimaton mikäli skenaarion kaltainen kriisi lähtisi nyt vyörymään liikkeelle. Yhtä mieltä ollaan siitä, että konfliktit ovat helpoimmin ratkaistavissa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja sitä vaikeammaksi ne muuttuvat mitä pidemmälle sodankäynti etenee. Keskustelussa tuodaan esiin se, että liikekannallepanonkin aikana on vielä olemassa siviilivastarinnan ja sosiaalisen puolustuksen keinoja, jotka tosin vaativat verkoston luomista sekä harjoittelua ja muuta valmistautumista.

Keskustelujen lisäämistä toivotaan maiden rauhanaktivistien välille. Viikonlopun aikana ei ollut aikaa paneutua esimerkiksi Ukrainan sodan syntyyn ja nykytilaan, joka on keskiössä länsimaiden ja Venäjän välien kiristymiselle. Yhteistyöverkostoa muodostetaan loppusiivouksen yhteydessä ihmisten vaihtaessa yhteystietoja ja ideoidessa seuraavaa tapaamista. Useasti toistuu ajatus laajemmasta, koko Itämeren alueen käsittävästä verkostosta.

Himanen pysyy kannassaan

Rauhanharjoitus toimi läpinäkyvästi ja mm. Ilta-Sanomat julkaisi sen osallistujaluettelon. Leirillä vierailleet toimittajat eivät nähneet puskissa Putinin agentteja vaan raportoivat harjoituksesta neutraalisti.

Hannu Himanen pitäytyy silti kesäkuisen lausumansa takana. “Venäläinen operaatio oli vahvasti sanottu, mutta näen Ahvenanmaan leirissä kyllä venäläistä kädenjälkeä. Sen yhteydessä on monia tekijöitä jotka yhteenlaskettuna vahvistavat arviota leirin käyttökelpoisuudesta Venäjän valtiollisille toimijoille”, hän kertoo Antimilitaristille rauhanharjoituksen jälkeen.

Himanen ei kyseenalaista osallistujien motiiveja, mutta toteaa venäläisten informaatio-operaatioden toteutuvan pääsääntöisesti niin, ettei niitä voi yhdistää Venäjään. Esimerkkinä harjoituksen käyttämisestä hyväksi venäläisessä informaatiovaikuttamisessa hän esittää Venäjän valtiollisen RT-uutiskanavan syyskuussa julkaisemaa Aurora-sotaharjoitusta käsittelevää propagandistista uutisvideota, jonka yhteydessä on Pelle Sunvissonin kommentteja Ruotsin kasvavasta militarisoitumisesta ja NATO-yhteistyöstä.

Himasen mukaan lännen ja Venäjän kansalaisyhteiskuntien välinen aito yhteys on nykytilanteessa lähes mahdoton. Hän viittaa Venäjän vuonna 2012 voimaan tulleeseen agenttilakiin, jonka myötä kriittisten kansainvälistä yhteistyötä tekevien venäläisjärjestöjen toiminta on tukahdutettu lähes täysin. Hän ei usko suhteiden lieventyvän lähivuosien aikana.

Epäluottamuksen rajamailla

Agenttilain takia rauhanharjoitukseen ei osallistunut venäläisiä järjestöjä vaan yksittäisiä ruohonjuuritason toimijoita. Järjestötoimijoiden poissaolosta huolimatta harjoitus oli nykyään niin harvinainen idän ja lännen kansalaisyhteiskuntien välinen kohtaaminen. Tällaisen tapaamisen leimaaminen epäilyttäväksi toiminnaksi puhuu karua kieltään harjoituksen tarpeellisuudesta.

Venäjällä on yhä aktivisteja, jotka vastustavat sotaa ja jotka järjestävät mielenosoituksia sekä tiedottavat hallinnon sortotoimista. Se, ettei Suomessa laajasti tiedetä tätä johtuu pitkälti kontaktien vähyydestä ja näennäisestä etäisyydestä naapurimaiden välillä. Yksi uuden verkostoitumisen tehtävistä olisikin tiedottaa entistä enemmän eri maiden yhteiskunnallisista ongelmista ja ihmisoikeusloukkauksista sekä niihin pureutuvasta aktivismista.

Eräs harjoituksen venäläisosallistujista kertoi olevansa huolissaan osallistumisensa mahdollisista seurauksista. Antimilitaristi ei ole saanut tietoonsa, että kukaan osallistujista olisi kuitenkaan joutunut ongelmiin palattuaan kotimaahansa. Sen sijaan kaksi kutsutuista ei onnistunut saamaan tarvittavia matkustusasiakirjoja ja he joutuivat perumaan osallistumisensa. Yhden venäläisosallistujan pääsy Suomeen estettiin aluksi Suomen rajaviranomaisten toimesta, mutta hän pääsi lopulta osallistumaan harjoitukseen. Eräs toinen taas joutui Suomen rajaviranomaisten erityistarkastukseen sekä tullessa että poistuessa Suomesta.

Antimilitarismi ja ulkopolitiikka

Rauhanharjoituksesta noussut kohu toimii muistutuksena antimilitarismin ulkopoliittisesta ulottuvuudesta. Militaristisessa logiikassa antimilitaristien nähdään pelaavan "vihollisen" pussiin heidän vastustaessaan oman maansa sotavarustelua. Antimilitarismin tavoitteena ei kuitenkaan ole yksipuolinen aseistariisunta vaan sen aikaansaama molemminpuolinen ja globaali aseistariisunta. Siksi antimilitaristinen toiminta on sekä kansallista että kansainvälistä.

On oltava tarkka siitä, ettei mikään militaristinen toimija pääse hyödyntämään antimilitaristista toimintaa omiin tarkoitusperiinsä. Aseistakieltäytyminen ja viholliskuvien turhiksi tekeminen ovat keskiössä antimilitaristisen tavoitteen saavuttamiseksi, mutta väkivallattomuuten perustuvien puolustusratkaisujen tunnetuksi tekeminen ja kehittäminen ovat yhtä lailla tärkeitä.

ESA NORESVUO