2017/2

Kansainvälistä aseistakieltäytyjäpäivää vietettiin eri puolilla maailmaa

Kansainvälistä aseistakieltäytyjäpäivää (15.5.) vietettiin jälleen useissa eri tapahtumissa eri puolilla maailmaa. Päivän tarkoitus on juhlia aseistakieltäytymistä, tottelemattomuutta ja kaikkea militarismin vastustamista. Mutta myös väkivallattomuutta, solidaarisuutta!

Ihmisoikeusongelma ratkaistava vapautuslakia laajentamalla

Totaalikieltäytyjien kohtelu nousi toukokuussa jälleen esiin Helsingin hovioikeuden käsiteltävänä olevan tapauksen seurauksena. Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä syytetty totaalikieltäytyjä vaatii, että hänet on jätettävä rangaistukseen tuomitsematta, koska tuomio merkitsisi syrjintää palveluksesta vapautettuihin Jehovan todistajiin verrattuna. Hovioikeus käsitteli asiaa toukokuun alussa ja antaa ratkaisunsa kesäkuun puoliväliin mennessä. Antimilitaristin lähtiessä painoon päätöstä ei oltu vielä annettu.

Siviilien puolustus opiskelee väkivallatonta toimintaa

Kevään aikana on Pasilan Rauhanasemalla kokoontunut 7-10 henkilöä kerran kuussa Siviilien puolustus -opintopiiriin.  Opparin runkona on Brian Martinin teos Social Defence - Social Change (1993). Keskustelu on koskenut laajasti väkivallatonta toimintaa yhteiskunnallisen muutoksen välineenä, puolustuskysymyksen ohella.
 

Kansalaispalvelus rikkoisi ihmisoikeussopimuksia

Reserviläisliitto ehdotti 5.6. julkaisemassaan tiedotteessa kaikkia koskevan kansalaispalveluksen luomista. Nykyinen siviilipalvelus korvattaisiin muutaman päivän tai viikon kestävällä koulutuksella, joka koskisi myös kaikkia naisia sekä nykyään palveluksesta vapautettuja miehiä. Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että parempi ratkaisu olisi kaikille vapaaehtoinen palvelus.

Mitä sivari duunaa nyt?

Mikko Saurio
Nykyinen duuni: Oluenpanija
Siviilipalveluspaikka: Meilahden kampuskirjasto Terkko










 

Milloin ja minkä ikäisenä suoritit siviilipalveluksen?


Heinäkuusta 2009 heinäkuuhun 2010. Olin sivarin alkaessa 20-vuotias.
 
Kuinka pitkä palvelusaika oli tuolloin?

12 kuukautta.
 

Yhdistele sisältöä