Varustelumenot maailmassa - löytyisikö rahalle muuta käyttöä?

 

 



    

 



Maailman asevarustelumenot vuonna 2016. Lähde: SIPRI

Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) vuosittain julkaisemien lukujen mukaan vuonna 2016 maailmassa käytettiin asevarusteluun 1688 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Numeroilla kirjoitettuna luku on $ 1 688 000 000 000.


Ylivoimainen ykkönen tilastossa on Yhdysvallat, jonka osuus koko maailman varustelumenoista on yli kolmasosa (611 miljardia dollaria). Seuraavina tulevat Kiina (215 mrd.), Venäjä (69 mrd), Saudi-Arabia (63 mrd.), Intia (55,9 mrd), Ranska (55,7 mrd.), Iso-Britannia (48 mrd.) ja Japani (46 mrd). Luvut ovat niin valtavia, että niiden sisäistäminen on vaikeaa. Siksi kannattaa käyttää esimerkkejä. Suomen valtion budjetti vuodelle 2017 on 55,5 miljardia euroa (noin 62 mrd. dollaria). Tämä on vajaat neljä prosenttia maailman yhteenlasketuista sotilasmenoista ja pienempi summa kuin mitä neljä suurinta asemahtia käyttää vuosittain pelkästään sotilasmenoihin. Maailman yhden vuoden varustelumenot riittäisivät siis Suomen valtion kaikkien toimintojen pyörittämiseen noin 27 vuoden ajan.
 
Mitä muuta kyseisellä rahalla voisi saada aikaan?

Syyskuussa 2015 eri maiden johtajat julkistivat YK:n huippukokouksessa uuden, nimellä Agenda 2030 kulkevan kestävän kehityksen ohjelman ”köyhyyden lopettamiseksi, planeetan suojelemiseksi ja vaurauden turvaamiseksi kaikille”. Näiden päämäärien saavuttamiseksi asetettiin 17 tavoitetta, joihin kuuluvat muun muassa köyhyyden lopettaminen, nälän kitkeminen, sukupuolten tasa-arvo ja muutenkin epätasa-arvon vähentäminen, toiminta ilmastonmuutoksen vaikutusten ehkäisemiseksi, kunnolliset tieverkostot ja muu perusinfrastruktuuri sekä rauha ja oikeudenmukaisuus.
 
Kestävän kehityksen tavoitetta on tietysti helppo kritisoida. Toisaalta niitä on kutsuttu liian kunnianhimoisiksi, laaja-alaisiksi, kalliiksi, epämääräisiksi ja lopulta mahdottomiksi toteuttaa. Toisesta näkökulmasta niitä, kuten koko kestävän kehityksen käsitettä, voidaan taas pitää lähtökohtaisesti ristiriitaisena. Tavoitteet hoitavat oiretta mutta eivät itse tautia. Käsillä olevat ongelmat – ympäristön tuhoutuminen, epätasa-arvo, köyhyys – ovat vallitsevan rajattomaan kasvuun pyrkivän talousjärjestelmän tuottamia. YK:n ohjelmassa niitä halutaan korjata politiikalla, joka edellyttää ja tuottaa lisää taloudellista kasvua.
 
Kuitenkin tavoiteohjelman mukainen maailma, jossa ei ole köyhyyttä ja nälkää, kaikilla on käytössään puhdasta vettä, sukupuolen tasa-arvo toteutuu, ilmastonmuutoksen vaikutuksiin on kyetty sopeutumaan ja rauha vallitsee, olisi varmastikin useimmille sen asukkaista parempi kuin se missä tällä hetkellä elämme.
 
Resurssien käyttäminen tällaisen maailman tavoittelemiseen olisi varmasti järkevämpää kuin niiden käyttäminen tavalla, joka edistää väkivaltaa, sotaa, elämän tuhoamista ja maailmanlaajuisen kumppanuuden sijasta maailmanlaajuista viholliskuvien luomista. Kuten tekstin alussa mainittiin, sotilasmenojen kautta kestävän kehityksen tavoitteisiin sitoutuneet valtiot käyttävät jälkimmäiseen tarkoitukseen vajaat 1,7 tuhatta miljardia dollaria vuodessa.
 
Paljonko kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttaminen maksaisi?
 
YK:n perustama Sustainable Development Solutions Network (SDNS) on arvioinut Agendan 2030 kustannuksia marraskuussa 2015 ilmestyneessä raportissaan ”Investment Needs to Achieve the Sustainable Development Goals”. Arvion mukaan terveyteen liittyvien tavoitteiden toteuttaminen pieni- ja keskituloisten maiden kohdalla maksaisi vuosittain 69–89 miljardia dollaria, eli jonkun verran enemmän kuin mitä Venäjä käyttää asevarusteluun vastaavana aikana.
 
Puhtaan veden ja viemäröinnin toteuttaminen koko maapallon väestölle maksaisi 42–45 miljardia eli osapuilleen Japanin tai Iso-Britannian sotilasmenojen verran. Maatalouden ja ruoan osalta tavoitteiden toteuttaminen vaatisi 149 miljardia vuodessa ja koulutuksen osalta 194 miljardia.
 
Yhteensä näiden neljän asian korjaaminen maksaisi siis vuodessa vajaat 500 miljardia. Ja mitä sillä olisi tarkoitus saada aikaan? Muun muassa seuraavaa:

  • Poistaa äärimmäinen köyhyys kokonaan maailmasta (tällä hetkellä siinä elää YK:n lukujen mukaan 836 miljoonaa ihmistä) ja puolittaa köyhyydessä elävien ihmisten määrä
  • Taata kaikille riittävä ravinto. YK:n mukaan 795 miljoonaa ihmistä kärsii tällä hetkellä aliravitsemuksesta ja joka päivä lähes 10 000 alle 5-vuotiasta lasta kuolee puutteellisen ruokavalion takia.
  • Päästä eroon estettävissä olevasta lapsikuolleisuudesta
  • Turvata kaikille puhdas juomavesi ja riittävä hygienia. Tällä hetkellä 1,8 miljardia ihmistä joutuu käyttämään ulosteiden saastuttamaa juomavettä ja 2,4 miljardia elää ilman viemäröintiä.
  • Antaa kaikille nuorilla peruskoulutus ja mahdollisuus hankkia korkeamman tason koulutusta yliopistoja myöten (maailmassa on nyt 103 miljoonaa lukutaidotonta nuorta, 60 % heistä naisia)

Kestävän kehityksen pakettiin kuuluu toki paljon muutakin. Tavoitteiden toteutuessa eläisimme vuonna 2030 maailmassa, jossa kaikilla on pääsy ”modernien” energialähteiden ääreen, pääsy luotettavan puhelinyhteyden ja muiden kommunikaatioteknologioiden ääreen on laajentunut merkittävästi, tuloerot ovat pienentyneet ja vallitsee globaali täystyöllisyys.
 
Globaalisti kattavan infrastruktuurin rakentaminen puhelinliikenteelle maksaisi SDNS:n laskelmien mukaan 396 miljardia dollaria vuodessa, liikenneinfrastruktuurin rakentaminen puolestaan 189 miljardia. Kaikkien maailman ihmisten saattaminen puhelimen, internetin ja toimivien liikenneyhteyksien päähän olisi siis jonkun verran halvempaa kun Yhdysvaltain sotakoneiston ylläpitäminen.
 
Kaikkien Agenda 2030 pääkohtien toteuttaminen maksaisi arvion mukaan 1378-1459 miljardia dollaria vuodessa. Summa on lähellä samaa suuruusluokkaa kuin globaalit varustelumenot, toki jonkin verran alempi. Tämä houkuttaa tietysti kysymään, kummassa tarkoituksessa nämä varat olisivat paremmassa käytössä.
 
Kysymys on aiheellinen. Varustelumenojen ja hyvien asioiden vaatimien taloudellisten panostusten asettaminen vastakkain ei ole populistusta retoriikkaa. Resurssit eivät riitä kaikkeen ja kun niiden käyttämisestä tehdään päätöksiä, on kyse valinnoista.
 
Valintoja tehtiin vaikkapa silloin, kun Suomen hallitus pari vuotta sitten – muutamaa kuukautta ennen kuin Suomi oli sopimassa yllä käsitellyistä kestävän kehityksen tavoitteista – julkisti säästöohjelmansa, joka leikkasi muun muassa koulutuksesta, sosiaalimenoista ja kehitysyhteistyöstä. Samalla hallitus lisäsi valtion väkivaltakoneistojen rahoitusta.

KAJ RANINEN