Rauhantyö - ketä kiinnostaa?

Toukokuun lopussa Maailma kylässä -festivaaleilla keskusteltiin suomalaisesta rauhanliikkeestä. Minne se on menossa, ja kuinka uusia ja vanhoja rauhantyön muotoja voidaan yhdistää?

Rauhantyö – ketä kiinnostaa? -paneelikeskustelun juonsi toimittaja Tuuli Hongisto. Keskustelussa olivat mukana Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius, Kansainvälisen vapaaehtoistyön puheenjohtaja Anni Karusigarira, Häiriköt-päämajan Jari Tamminen sekä kaupunkiaktivisti ja Måndag -nimisen suunnittelutoimiston perustaja Arto Sivonen. Keskustelua olivat järjestämässä Aseistakieltäytyjäliiton lisäksi Rauhanliitto, Rauhankasvatusinstituutti, Rauhanpuolustajat ja Sadankomitea.

Perinteisillä rauhanjärjestöillä ja uudemmilla toimijoilla on osittain eri toimintatapoja. Esimerkiksi lokakuussa 2016 Helsingissä järjestettiin monen tuhannen ihmisen Save Syria -mielenosoitus, jonka järjestämisestä vastasi löyhä, tapahtumaa varten kasattu kansalaistoimijoiden verkosto – perinteisempien rauhanjärjestöjen tukemana.

Lodeniuksen mukaan järjestöt ja muut vastaavat voivat auttaa uusia aktivisteja toiminnan, kuten mielenosoitusten, järjestämisessä kokemuksensa ansiosta. Hän myös piti hyvänä asiana sitä, että ihmisiltä löytyy halua tällaiseen toimintaan. Tammisenkin mukaan tarvitaan järjestöjen niin sanotusti näkymätöntä, taustalla olevaa, työtä ja varsinaisia tapahtumia.

Nykyisin koulujen opetussuunnitelmista löytyy kohta rauhankasvatuksesta. Karusigariran mukaan opettajilla ei kuitenkaan ole riittävästi tietotaitoa aiheesta. Toisaalta esimerkiksi Rauhanliitto tekee rauhankasvatustyötä Rauhankoulu-toiminnan kautta ja kouluttaa myös opettajia, Lodenius huomautti. Järjestöillä tai sen puoleen kouluilla ei kuitenkaan ole riittävästi resursseja.

Moni asia siirtyy internetiin, ja siksi vaikuttamistyönkin kannattaa siirtyä sinne, kuten Sivonen asian muotoili. Yhdeksi tehtäväksi rauhanjärjestöillekin hän esitti faktantarkistusta, onhan nykyajan haasteena toden ja valheellisen tiedon erottaminen toisistaan.

Sosiaalisen median päivityksiin tuovat sisältöjä muidenkin ihmisten näkyville. Karusigariran mukaan sellaisen nähnyt saattaa ruveta pohtimaan sen sisältöä ja jopa ottamaan osaa aiheeseen liittyvään aktivismiin, vaikka päivityksestä alunperin tykännyt ei menisikään itse niin vahvasti toimintaan mukaan.

Jostain rauhan puolesta puhuvasta sisällöstä tykkääminen sosiaalisessa mediassa saattaa vaikuttaa aivan erilaiselta toiminnalta kuin esimerkiksi ydinaseista luennoiminen, Lodenius huomautti. Pienetkin teot ovat kuitenkin tekoja ja klikkiaktivismi yhdenlaista toimintaa.

Suomeen liittyviä rauhankysymyksiä ei nähdä rauhankysymyksinä, Lodenius huomautti juontajan kysyessä rauhantyön haasteista. Suomeen voisi kuitenkin olla täältä käsin helpompi vaikuttaa kuin johonkin toiseen maahan, jossa sota on esillä konkreettisemmin. Ehkä rauhantyö koetaan etäiseksi ja termistö vaikeaksi ymmärtää, Sivonen pohti.

Keskustelun lopuksi juontaja Hongisto pyysi panelisteilta vinkkiä rauhanteosta, jonka kuulijat voisivat tehdä jo samana päivänä. Näin he vastasivat:

Sivonen: Soita vanhalle tutulle tai ystävälle, jonka kanssa on ollut kinaa. Tee sovinto.

Tamminen: Lue kirjallisuutta, lue rauhankirjoja.

Karusigarira: Jos jonkun henkilön toiminta tuntuu erikoiselta tai jopa ärsyttää, kysy miksi hän toimii kuten toimii.

Lodenius: Kysy pankiltasi, eläkerahastoltasi ja vastaavilta mitä ne tekevät rahoillasi. Sijoitetaanko säästöjäsi aseteollisuuteen?

MATIAS KASKILUOTO


Paneelissa keskustelivat Arto Sivonen (vasemmalla), Jari Tamminen, Anni Karusigarira sekä Laura Lodenius. Kuva: Jyrki Lappalainen