Kenellä on oikeus elää?

Antimilitaristi haastatteli Oikeus elää -mielenosoituksen aktiivia, Afganistanista Suomeen turvapaikanhakijana tullutta Yamaa toukokuun lopussa Helsingissä. Saman päivän aamuna Kabulissa räjäytettiin autopommi tuhoisin seurauksin. ”Ystäväni lähetti viestin sairaalasta, johon on tuotu 120 kuollutta. Hän auttaa paikan päällä sen verran kuin voi, mutta ei ole lääkäri”, Yama kertoo.

Yama on ehkä 27-vuotias. Tarkkaa ikää ei tiedetä, sillä hänen kotikylässään lapset syntyvät koteihin ja ovat virallisen syntymätodistuksen saavuttamattomissa. Yaman lapsuudessa Taliban oli vallassa. Tuolloin Vardakin provinssissa sijaitsevassa kylässä poikien oli mahdollista käydä neljä luokkaa koulua. Tytöiltä opiskelu oli kielletty.

Usean eri väestöryhmän asuttamassa kylässä lapset siirtyivät 10-11-vuotiaina täysipainoisesti työelämään, joko jääden maanviljelijöiksi tai lähetettyinä kaupunkiin ansaitsemaan elantoa. Yama lähetettiin töihin Kabuliin samana vuonna, kun Taliban syöstiin vallasta. Leipomossa pomo pieksi hänet, kun hänen voimansa eivät riittäneet raskaisiin työtehtäviin. Onneksi jonkin ajan kuluttua hänen kaupunkilaissetänsä otti hänet perheensä luo asumaan ja Yama pääsi opiskelemaan yläkouluun. Iltaisin hän työskenteli sedän kaupassa. Yläkoulun kolmantena vuonna Yaman äiti kuoli ja hänen oli jätettävä koulu ja muutettava takaisin maalle.

Kotikylässä Yama haaveili opiskelusta ja ammatista. Hän tapasi ihmisiä, joiden tuella pystyi opiskelemaan matematiikkaa ja ohjelmointia. Lopulta hän pääsi opiskelemaan unelma-alaansa rakennustekniikkaa kabulilaiseen yliopistoon. Koulua käymättömät vanhemmat eivät olleet ymmärtäneet todistusten päälle, mutta arvostus muuttui viimeistään vastavalmistuneen Yaman alettua tienaamaan. Sodan runtelemassa Kabulissa riitti rakennuskohteita ja sitä kautta töitä rakennustekniikan insinöörille. Yama perusti ystäviensä kanssa firman ja rikastui.

Turvallinen Afganistan?

Yama ei mainitse suoraa syytä sille, miksi hänen täytyi lähteä pakoon Afganistanista. Hänelle ja hänen perheelleen tapahtui jotakin, jonka takia hän oli pakotettu jättämään kaiken taakseen ja Yama olisi joutunut tappamaan jos olisi jäänyt. Yama kertoo, kuinka Afganistanissa asioista päätetään väkivallan ja lahjusten avulla ja kuinka siviilien on tasapainoiltava kykenemättömän hallituksen, Talibanin ja muiden terrorilla hallitsevien järjestöjen vallankäytön alla. On samaan aikaan vaarallista leimautua ja olla leimautumatta jonkin tahon kannattajaksi.

Suomessa hallitus kirjasi vuonna 2015 tavoitteeksi ”katkaista turvapaikanhakijoiden hallitsematon virta maahamme”, jota pantiin täytäntöön monin eri toimin Suomessa ja Euroopan laajuisesti rajapolitiikassa. Vuonna 2016 Suomi poisti laista humanitaarisen suojelun nojalla annettavan oleskeluluvan sekä vaikeutti toissijaisen suojelun myöntämistä muuttamalla Afganistanin, Irakin ja Somalian maalinjauksia.

Maalinjausten mukaan turvallisuustilanne maissa on parantunut ja niihin on turvallista palauttaa ihmisiä.  Näin päätettiin siitä huolimatta, että esimerkiksi Afganistanissa kuoli viime vuonna enemmän siviilejä kuin koskaan aiemmin, eikä maan heikko ja korruptoitunut hallitus ole millään tavalla kykenevä varmistamaan sinne palautettujen ihmisten turvallisuutta.

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvettua Migriin palkattiin paljon uutta henkilöstöä, joka tehtaili turvapaikkapäätöksiä vauhdilla. Lisääntyneet virheet päätöksissä ulkoistettiin oikeuslaitoksen korjattaviksi. Samaan aikaan turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa heikennettiin esimerkiksi päätösten valitusaikaa lyhentämällä ja siten, ettei turvapaikkapuhutteluihin saanut ottaa enää mukaan oikeusavustajaa paitsi erityisen raskaista syistä. Virheellisiä päätöksiä syntyi myös puutteellisen tulkkauksen takia. Paperittomien määrän kasvaessa ja pakkopalautusten alkaessa turvapaikanhakijat tukijoineen alkoivat järjestää mielenosoituksia.

Kadonnut elämän arvo

Helmikuussa 2017 afganistanilaisten ja irakilaisten turvapaikanhakijoiden Oikeus elää -mielenosoitus asettui Kiasman eteen vaatimaan korjausta edellä lueteltuihin epäkohtiin. Mielenosoitus siirrettiin pian Rautatientorille, jossa se on jatkunut yhtäjaksoisesti tähän päivään asti.

”Vietin ensimmäiset 45 yötä putkeen mielenosoituksessa. Painoni on tippunut seitsemän kiloa.”, Yama kertoo. Hänen mukaansa mielenosoituksen viesti Suomen oikeusvaltioperiaatteen ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten rikkomuksista tavoitti jo kuukaudessa kaikki viralliset tahot, jotka voivat vaikuttaa suoraan päätöksentekoon. Mielenosoitusta ei voida kuitenkaan lopettaa, sillä se antaisi viestin, että tilanne olisi parantunut.

Hänen oma turvapaikkahakemuksensa tuli takaisin kielteisenä. Valitus hallinto-oikeuteen lähetettiin lakitoimistosta ilman Yaman osallistumista sen tekemiseen ja ilman hänen antamia tärkeitä lisätietoja. Lakimies vain pahoitteli asiaa, joka saattaa maksaa Yaman hengen.

Vastaanottokeskuksen arki karkoitusuhan alla eläen ei tunnu elämisen arvoiselta. Nykyään hän jaksaa vierailla mielenosoituksessa vain satunnaisesti. Hän kertoo, kuinka vastaanottokeskuksessa itsetuhoisuuteen tarjotaan ratkaisuksi punttisalilla käymistä. Jos pitää kiinni vaatimuksesta saada terveysapua, vartijat hakevat pois. Viiden minuutin myöhästyminen sosiaalityöntekijän tapaamisesta peruuttaa koko ajan, vaikka nämä itse saattavat olla tunninkin myöhässä. Tulkkeja ei ole. Ruoka saattaa olla samaa neljänä peräkkäisenä päivänä. Masentuneet ja turhautuneet ihmiset alkavat tapella keskenään. Pienemmätkin asiat muuttuvat suuriksi, kun niihin ei ole mahdollisuutta vaikuttaa.

Kun Yama harvoin hymyilee, hän näyttää nuorelta ja luontevalta. Pitkäaikaisesta stressistä kertovat hänen muuten mustassa tukassaan erottuvat harmaat hiukset.

ESA NORESVUO