2017/2

Asevelvollisuus lakkaa Taiwanissa

Taiwanin puolustusministeri Feng Shih-kuan ilmoitti joulukuussa 2016, että 2017 on viimeinen vuosi, jolloin nuoret miehet velvoitetaan asepalvelukseen ja vuodesta 2018 alkaen asevelvollisuus lakkautetaan maassa.

Vastauksessaan Demokraattisen edistyspuolueen edustajan Chen Ting-fein kysymykseen puolustusministeri lausui myös toivovansa, että nuoret liittyvät armeijaan "vapaaehtoisesti" torjumaan “kasvavaa uhkaa Kiinasta”. Hän korosti myös, että päätös lakkauttaa asevelvollisuus on lopullinen eikä sitä muuteta.

Ydinasekielto etenee

Ydinaseet ovat ainoa joukkotuhoase, jota ei ole kielletty kansainvälisellä sopimuksella – mutta ei välttämättä pitkään. YK aloitti neuvottelut ydinaseet kieltävästä sopimuksesta maaliskuussa 2017. Ensimmäinen luonnos julkaistiin toukokuussa. Neuvottelujen toinen kierros järjestetään 15.6.–7.7. YK:n päämajassa New Yorkissa. Asiantuntija-arvioiden mukaan on mahdollista, että sopimus saadaan aikaiseksi heinäkuussa.
 

Aseistakieltäytymisuutisia maailmalta

Atalia Ben-Abballe jo neljäs tuomio Israelissa

19-vuotias aseistakieltäytyjä Atalia Ben-Abba sai toukokuussa jo neljännen vankeustuomionsa kieltäydyttyään osallistumasta miehitykseen ja palvelemasta Israelin armeijassa. Tuomion pituus oli 30 päivää. Ennen sitä hän oli viettänyt vangittuna yhteensä 80 päivää.

Atalian ensimmäinen tuomio oli 20 päivän mittainen ja sen jälkeen hän on saanut kolme 30 päivän tuomiota.

Asevelvollisuus" palaa Ruotsiin

Kuten Suomenkin tiedotusvälineissä on runsaasti kerrottu, Ruotsi palauttaa asevelvollisuuden heinäkuun alussa. Päätöksen perusteena ovat vapaaehtoisten värväämisessä esiintyvät ongelmat sekä Venäjän lisääntynyt sotilaallinen toiminta Itämeren alueella.

Rauhanaktivistit NATO:n huippukokouksessa

NATO:n huippukokous järjestettiin 25.5. Brysselissä. Maailman mahtavimman sotilasliiton johtajien lisäksi paikalla oli myös rauhanaktivisteja, jotka järjestivät kokouksen aikana useita väkivallattomia vastatapahtumia.

Yhdistele sisältöä