Velvollisuus yli oikeuksien?

Perustuslain 127 §:n 1 momentin mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään. Näin oli säädetty jo vuoden 1919 Hallitusmuodossa. Vuonna 1919 oli esillä vaihtoehtona miesten asevelvollisuuden kirjaaminen hallitusmuotoon. Se ei kuitenkaan toteutunut.

Maanpuolustusvelvollisuuden toteuttamistavoista perustuslaki valtuuttaa säätämään tavallisella lailla. Perustuslain 127 §:n 2 momentin mukaan oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla.

Maanpuolustusvelvollisuus ei merkitse rajoittamatonta valtaa velvollisuudenalaisiin nähden. Esimerkiksi asevelvollisuus aiheuttaa monenlaisia rajoituksia oikeuksiin, kuten henkilö- kohtaiseen vapauteen ja liikkumisvapauteen, mutta niitä koskevat yleiset perusoikeuksien rajoittamista koskevat periaatteet.

Perusoikeudet koskevat nykykäsityksen mukaan kaikkia. Opit ”laitosvallasta” ja ”erityisestä vallanalaisuudesta” on laissa ja oikeustieteessä hylätty. Tarkempaa selvittelyä vaatisi esimerkiksi sotaväen ohjeisto – jo 1980-luvulla ja vähän ennenkin käytiin keskustelua armeijan yleisen palvelusohjesäännön perustuslainmukaisuudesta, ja voi olla että pitäisi nytkin käydä.

Perustuslaki turvaa myös uskonnon ja omantunnon vapauden, josta aseistakieltäytymisoikeus on johdettavissa. Sitä ilmentää edellä mainittu Perustuslain 127 §:n 2 momentti. Kysymys ei kuitenkaan ole vain siviilipalvelusta vaan myös totaalikieltäytymisestä.

Perusoikeuksien minimitaso on määritelty Suomea sitovissa ihmisoikeussopimuksissa, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksessa sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa, jonka 18. artiklasta lainaus:

1. Jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden tunnustaa omavalintaista uskontoa tai uskoa taikka omaksua se sekä vapauden joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai uskoaan jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa.

2. Ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko.

3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa tai moraalia tahi muiden perusoikeuksia ja -vapauksia.

Sopimuksen 26. artikla kieltää syrjinnän: kaikki ihmiset ovat oikeudellisesti yhdenvertaisia ja oikeutettuja ilman minkäänlaista syrjintää yhtäläiseen lain suojaan. Tässä suhteessa lain tulee kieltää kaikki syrjintä ja taata kaikille henkilöille yhtäläinen ja tehokas suojelu rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää vastaan.

Tästä aiheutuu Suomelle velvoitteita, joita se rikkoo jatkuvasti. Viimeksi 2013 YK:n Ihmisoikeuskomitea kiinnitti lausunnossaan huomiota siviilipalveluksen kestoon ja totesi, ettei siviilipalvelus saa olla pituudeltaan tai muilta ominaisuuksiltaan rangaistuksen luontoinen. Komitea vaati Suomea myös laajentamaan Jehovan todistajille myönnetyn erikoiskohtelun koskemaan muitakin aseistakieltäytyjäryhmiä.

Tämän pitäisi olla yksin perustuslainkin mukaan selvää.

Juha Keltti