Välttämättömiä hankintoja?

”Suomalaisen  yhteiskunnan  vallitsevista arvoista  kertoo karua kieltään se, että velkaantuminen  on realistinen vaihtoehto vain silloin, kun asejärjestelmiä uudistetaan."


Kuva: Tiia Sainio

Vuoden 2015 lopulla käynnistyi HX-hävittäjähanke, jonka tarkoituksena on uusia Suomen ilmavoimien hävittäjäkalusto vastaamaan nykyajan puolustuspoliittisia tarpeita. Virallisten arvioiden mukaan hankkeen kustannukset nousevat kolmeenkymmeneen miljardiin euroon.

Lopullista hintaa on kuitenkin vaikea ennakoida, sillä tämänkaltaisten hankkeiden kokonaiskustannuksilla on tapana nousta huomattavasti ennakoitua suuremmiksi.

Käytännössä uusien hävittäjien hankinta rahoitetaan lainarahalla varsinaisen puolustusbudjetin ulkopuolelta. Tämä tarkoittaa Suomen valtion lisävelkaantumista hankalaksi luonnehditussa taloustilanteessa, jossa lähes kaikesta muusta joudutaan säästämään. Suomalaisen yhteiskunnan vallitsevista arvoista kertoo karua kieltään se, että velkaantuminen on realistinen vaihtoehto vain silloin, kun asejärjestelmiä uudistetaan.

Tarpeeton asevarustelu tulisi nähdä verovarojen haaskauksena. Esimerkiksi hävittäjien huolto on erittäin kallista. Jokaisella hävittäjien valmistajalla on nimittäin eräänlainen monopoliasema omien hävittäjiensä huollon vaatimien varaosien suhteen. Pahimmillaan voi käydä niin, että yksittäisen varaosakomponentin myyntihinta on sata- tai jopa tuhatkertainen sen tuotantokustannuksiin nähden.

Tällainen yhteiskunnan voimavarojen tuhlaaminen vaikuttaa mielettömältä - paitsi aseteollisuuden kannalta. Sotateollista kompleksia voidaan edelleen pitää eräänä keskeisimmistä rakenteellisen korruption muodoista länsimaisissa demokratioissa. Aiheesta on kirjoitettu paljon viimeisen vuosisadan aikana.

Sosiologi C. Wright Mills huomasi jo 1950-luvulla, kuinka armeijan, aseteollisuuden ja poliitikkojen muodostama eliitti kykenee ohjailemaan hankintoja pienen piirin taloudellisten intressien mukaisesti yhteiskunnan kokonaisedusta piittaamatta.

Asejärjestelmänä hävittäjät eivät välttämättä ole maanpuolustuksellisestikaan kovin tehokas ratkaisu, kuten Pentti Sainio on osoittanut kirjassaan Armeijan hukatut miljardit — Suomen sotajohdon salaisuudet. Siinä missä Sainion mukaan esimerkiksi tykistö on ensisijaisesti puolustuksellinen ase, jonka tehokas käyttö perustuu tutun maaston hyödyntämiseen, on hävittäjissä kyse ensisijaisesti hyökkäysaseesta.

Näin hävittäjähankinnoilla Suomi sidotaan yhä kiinteämmin osaksi läntistä, Yhdysvaltain johtamaa sotilashegemoniaa. Samalla kalliiden NATO-yhteensopivien asejärjestelmien hankkimisen myötä Suomen valtion mahdollisuudet päättää itsenäisesti omista voimankäyttöön liittyvistä asioistaan heikkenevät.

Kehityskulku johtaa kohti eräänlaista uusfeodalistista mallia. Postmoderni lääninherra, Yhdysvallat, pakottaa vasallinsa varustamaan tietyn määrän nopeasti maanosasta toiseen liikuteltavaa sotilaskalustoa, jota voidaan tarpeen tullen käyttää erilaisiin täsmäiskuihin vihamielisiksi koettuja toimijoita vastaan.

Viime kädessä lasku asevarustelusta ja sodankäynnistä lankeaa siviiliväestön maksettavaksi – kuten aina ennenkin. Tämän vuoksi asevarustelun mielekkyydestä olisi keskusteltava nykyistä enemmän.

Juuso Koponen